maanantai 15. huhtikuuta 2013

Tahraisen paidan korjaus kirjomalla

Lasten yksiväriset t-paidat ovat herkkiä tahriintumaan. Meillä istutaan ruokapöydässä selkä suorassa, eikä soppa suinkaan tipu takaisin lautaselle, vaan usein rinnuksille... Ei sitä ruokalappuakaan nyt enää 4-vuotiaalla viitsi käyttää, eikä sekään kaikelta suoja.

Paitana on Phister&Philina -merkkinen (100% puuvilla interlockneulos) keväänvihreänä ja reunuksissa murrettua fuksiaa. Harmittaahan se, että merkkipaita menee käyttökelvottomaksi tahrojen takia, joten piti tuunata. Ratkoin toisen sivusauman auki ja pingotin kehään liimasprayn avulla irtileikattavan tukikankaan kera.

Rasvatahrat ovat tummempia ja hiukan punertavia.
Lisäsin taas Solvykalvon palojakin etteivät pistot painu liian syvälle.

Tähän kukkamalliin voisi sopia aplikointikangas, mutta kuviossa ei ole valmiiksi ohjelmoituna stop-kohtia leikkamista varten eikä ompelujärjestys ole oikea (keskusta tehdään ennen reunoja). Minun ohjelmallani ei näitä saa muutettua tai sitten en ole vielä keksinyt miten.
Tein kuviot vähän kerrallaan, koska kangasta piti siirtää välillä. Jos olisi täsmälleen sopivan kokoinen kehys ja puoliksi ommellun paidan saisi siihen pingotettua, niin sitten ei tietenkään tarvitsisi välillä irrottaa ja pingottaa uudelleen. Mutta koska kirjontaohjelmassa voi edetä pisto kerrallaan ilman, että ompelee, niin kuviot saa hyvin kohdistettua. (Jotain epäloogisuutta hommassa kuitenkin on: tietokoneen ruudulla kuvio näyttää olevan eri paikassa kuin missä se sitten kirjontakoneella on. Myös etäisyys kirjontakehän reunasta on eri levyinen reunasta riippuen. En käsitä...) Nyt piti välillä tiirailla tahrojen paikkoja ja siksi sommittelu voi olla vähän erikoinen. Eivätkä leppäkertut onnistuneet: kankaan ei ollut tarkoitus näkyä keskiviivan vieressä.

Sivusauma on vielä ompelematta ja Solvykalvon riekaleita näkyy siellä täällä.

Sudenkorento on vähän eri maailmasta, kun toinen suunnitelluista korennoista jäi pois. Se olisi tullut kovin alas, mutta olisi siis peittänyt vielä yhden tahran. 


Paita meni sivusauman ompelun jälkeen heti käyttöön ja sai uuden tahran. En ole vielä pessyt sitä: saa nähdä oliko tämä työ vain lankojen haaskausta ;-) Mutta eikös noita kukkia ole kuitenkin mukavampi katsella kuin rasvatahroja?

Lapaset

Nuoremman tytön tumput hukkuivat ja kädessä oli vielä tuplatumput eli nyt on kaksi paritonta lapasta :-( Ei muuta kuin lankaa kaupasta ja puikot heilumaan. Värit valikoituivat Reiman talvitakin mukaan, jossa ruskealla pohjalla pinkkejä, (neon)keltaisia ja turkooseja kukkia. Ruskeaa lankaa ei muuten löytynyt ollenkaan (marketista), joten tein sitten kunnolla karkkiväriset lapaset. Pitäisi ainakin näkyä, jos putoaa maahan...

Samsung Galaxy III:ssa on ihan jees kamera. Plussaa salamavalosta.
Koko sopii ainakin kaksivuotiaalle tytölle ja mallina ruudullinen kirjoneule. Ohjeen kirjoitin itselle muistiin vasemman käden lapasesta aloittaen.  (Ruutulapasten ohjeita löytyy paljon: vain kokeilemalla löysin sopivan silmukkamäärän.) Luo 40 s pinkillä Novita Woolilla nro 3 puikoille. Neulo kerros oikeaa ja samalla jaa puikot neljälle sukkapuikolle. Aloita sitten suljetun 1o, 1n -neuleen neulominen siten, että nurjasta puolesta tuleekin oikea puoli. Reunasta tulee näin nätimpi.

Neulo 20 kerrosta 1o+1n resoria ja sitten yksi kerros oikeaa. Aloita ruutukuvio: 2 s pinkkiä ja 2 s turkoosia kaksi kerrosta ja vaihda 2 s keltaista ja 2 s pinkkiä -malliin.

Neulo yht. 12 kerrosta ja 13 kerroksen ensimmäinen puikko kokonaan. Neulo vielä toisen puikon alusta 2 s ja poimi loput 8 hakaneulalle. Luo uudet 8 s kahdella värillä ja jatka kerrosta normaalisti. (Oikean käden lapasessa neulo 2 ensimmäistä puikollista, ota 8 s hakaneulalle, luo 8 uutta ja kudo puikolla olevat 2 s.) Neulo peukaloaukon jälkeen 16 krs.

Kavenna sitten joka puikon alussa 1 s yhteen oikein kutoen, ja neulo välikerros. Kavenna taas +välikrs. Tee kavennuksia näin kunnes joka puikolla on 7 s. Jatka sitten kavennuksia joka krs, kunnes silmukoita on jäljellä 4. Päätä loput s kerralla ja päättele langanpäät hyvin.


Peukaloa varten siirrä hakaneulalta silmukat puikolle ja poimi toiset 8 kämmenen reunasta sekä yksi peukalon ja kämmenen väliin jäävistä reunoista. Yht. 18 s.Jatka ruutukuviota, mutta sivuissa tulee 1 silmukan verran leveämmät ruudut eli 3+2+2+2+3+2+2+2 s. Kavenna sitten kuudennella kerroksella sivujen ylimääräiset silmukat pois= 16 s. Kavenna seuraavien 6-7 krs:n aikana loput silmukat puikon alussa oikein yhteen ja viimeiset kolme läpivetäen.

Peukalon sisäpuolella raidat eivät jatku täsmällisesti, mutta eihän sitä huomaa
Ensimmäistä kertaa tein kirjoneuletta lapaseen ja on kyllä vähän hidasta saada langankireys sopivaksi. Koko ajan meinaa taustalta kiristyä liikaa, mutta löysäksikään ei sovi jättää, sillä liian löysät lankajuoksut aiheuttavat venyneen näköisiä silmukoita oikealle puolella. Mutta näin tulee lämpöinen tumppu eikä ole tarvetta tuplatumppuihin. Oikein kylmällä ja viimalla eivät varmaan riitä ainoiksi käsineiksi, mutta kauppareisuilla ovat oivat. Lankoja olisi vielä pipoon, katsotaan ehdinkö...

Onkohan liian levoton vaikutelma: kukkia ja ruutua? Mutta yksivärisiä tumppuja on niin tylsä tehdä...

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Olohousut 5-vuotiaalle

Pehmeät neuloshousut on meidän perheen kotihousut syksystä kevääseen. Verkkareiksi housuja voisi sanoa, mutta minulla on kyllä urheiluun eri housut kuin kotona oleiluun. Pidot ja pesut kuluttavat ja kutistavat housuja hyvään tahtiin. (Rummutan kaikki neulosvaatteet miedolla lämmöllä, niin säästyn silitykseltä.) 5-vuotias tyttömme on hujahtanut taas pituutta vauhdilla ja kaapista löytyy kahdet sopivat olohousut, joista toiset ovat kulahtaneet ja melkein liian lyhyet. Niinpä tartuin kaapin perällä olleeseen Myllymuksujen bambu-puuvilla-raitacollegeen, josta joskus tein kestovaippoja. Jep, "collegehousut" siis esittelyssä.





(Kun puhutaan kankaista, en pidä termistä college, koska sellaista kategoriaa ei löydy ulkomaisista nettikaupoista. Ymmärrän kyllä college-huppareiden vaikutuksen sanan syntyyn/käyttöön Suomessa, mutta kyllä huppareidenkin neulokset eroavat toisistaan. Voisiko joku kertoa mitä eroa on trikoo- ja jersey-neuloksilla ja vastaako viimeksi mainittu suomalaisten käyttämää college-kangasta? Singlen ja interlockin erot tiedän, mutta kun niistäkin puhutaan single trikoo tai single jersey... Entä jos tausta on harjattu unelman pehmoiseksi, miksikä sitä kangasta kutsutaan? Entä kun ompelukoneen neuloissa on Stretch- ja Jersey-neuloja -> mitä eroa? Lisäksi fleece tuottaa päänvaivaa: sitäkin on eri laatuja mm. polar ja baby. Lisäksi puhutaan sweatshirt fleecestä (esim. täällä), joka vaikuttaisi "collegekankaalta". Help!)


Toki piti taas kokeilla koneen kirjontaominaisuuksia. Samalla testasin miten hieman paksumpi joustava neulos käyttäytyy kirjomisessa ja miltä kuva näyttää raidallisessa kankaassa. Tein ensin testiompelun vanhoihin housuihini tavallisella irtirevittävällä tukikankaalla. Tukikangashan leikkautui taustalla irti ompelun edetessä ja kangas pääsi liikkumaan. Nopeus oli koneessa säädetty hitaalle, että mitään vahinkoa ei päässyt syntymään.

Varsinaisen kankaan tuin kiinnisilitettävällä irtirevittävällä tukikankaalla, pingotin kankaan kehään ja laitoin vielä päälle suihkeliimalla Solvykalvon. Tämä yhdistelmä eli sandwich tuotti oikein tukevan lopputuloksen ja kirjontakin onnistui suhteellisen hyvin. (Myös irtileikattava tukikangas voisi olla hyvä liimalla kiinnitettynä, mutta en halunnut lahkeeseen ylimääräistä paksuutta kuvion ison koon vuoksi.) Loppua kohden meinasi tulla hyppytikkejä: luulisin,että neulani alkaa jo tylsyä. Jep, tilaus lähtee uusista neuloista ihan kohta :)

Solvykalvo paksuhkon neuloksen päällä

Irtirevittävä lämmöllä liimautuva tukikangas taustalla

Liiman vuoksi on vähän vaikeampi repiä tukipaperia irti kuvioiden sisäosista.

Kuvioiden ulkopuolelta tukipaperi lähtee helpommin ja palat voi säästää pienempiin projekteihin.


Veteen liukenevan Solvyn revin myös mahdollisimman tarkkaan pois ja vain tosi kapeat alueet suihkutan suihkepullolla märiksi.

Leikattavia lankoja on kirjontamallista riippuen alapuolen lisäksi myös yläpuolella. Tässä jätin keltaisen pallukan sisällä olevat tiheät oranssit tikit leikkaamatta, ettei kuvio lähtisi purkautumaan. Kuvion voi tietokoneella suunnitella niin, ettei hyppytikkejä ole, mutta käytössä olevani ohjelma ei ole pro-versio ja se on hieman hankalampaa. Lisäksi alapuolella voi käyttää erityistä liimaa, joka lukitsee tikit. Mutta onko se miten mukavaa käyttövaatteissa?
Kaavana oli Suuren käsityölehden 1/2009 lasten housujen kaava (nro 16), tosin reilusti muokattuna. Koko oli 98 ja pituutta lisäsin noin 10 cm lahkeeseen ja korkeutta pari senttiä yläosaan. (Sovitin samalla kaavalla tehtyjä vanhoja housuja ja niistä ei puuttunut kuin pituutta. Lisäksi ne istuivat vähän huonosti takaa ja ajattelin siinä vaiheessa madaltaa takaosaa.) Piirsin ensin vasemman etukappaleen liidulla kankaaseen ja kirjoin kuvan valmiiksi. Kangas on helpompi pingottaa isona kehykseen ja vasta onnistuneen kirjonnan jälkeen kannattaa leikata kappale. Jos kuva menisikin pilalle, voi loppuosan kankaasta käyttää parempaan tarkoitukseen. Erinäisten kaavan ja kankaanpyörittelyjen seurauksena onnistuin leikkaamaan neljä etukappaletta. Kangasta ei ollut siinä vaiheessa enää jäljellä uusien takakappaleiden tekemiseen, joten harsin kappaleet koneella housuiksi ja sovitin tytölle. Sopivat kuin valettu! Ihme juttu...

Vyötärölle saumuroin kuminauhan ja kaksoistikkasin ompelukoneella. Lahkeisiin kaksoistikkasin päärmeet ja jätin aukon kuminauhalle. Kuminauhat pitävät toistaiseksi pitkät lahkeet paikallaan ja antavat vähän (tai aika paljonkin) kasvunvaraa.


 Nyt pitää ideoida ja ommella housuille pari yläosaa...