maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulutervehdys piparitalon muodossa!

Joulukorttien teko on mukavaa ja luovaa yhteistä joulupuuhaa, mutta toisinaan aika (ja voimat) vain loppuu kesken. Haluaisin niin kovasti jouluisin antaa pienen lahjan kaikille kortin saajille: siis jotain persoonallista ja käsintehtyä :) Tänä(kin) vuonna kallistuin kuitenkin antamaan niille, jotka sitä eniten (tai ainakin enemmän) tarvitsevat. Uusi lastensairaala ja SOS-Lapsikylä saavat siis lahjoituksena summan, joka kortteihin ja merkkeihin olisi kulunut. Meidän perheen joulutervehdys tulee tässä sähköisesti. Luontoa säästyy, eivätkä Postin kantajien laukutkaan pullistele ja aiheuta niska- ja selkäsärystä johtuvia sairaspoissaoloja ja kuluja työnantajalle, ja EHKÄ paine postimaksukorotukseen vähenee..?  Näemme teistä useimmat joulunaikaan muutenkin, ettemme suinkaan ole unohtaneet teitä, vaikkei posti joulutervehdystä tuokaan. (Tiimari jo menikin nurin, ettei meidän perheen pahvi-, kimalle- ja kirjekuoriostoksilla olisi sitä pystyyn saanut.)


Lapset ja isä leipoivat koko suuren piparitaikinan pipareiksi ja taloiksi. Äiti teki sitten pikeerikoristelut ja isä kokosi talon. Muotteina ihan piparitalon tyyppimuotit Iloleipurilta (ehkä) ja erikoisuutena oven yläpuolen lippa, hirvimuotilla tehty poro ja kuusen takana kurkisteleva pikeeripupu. Piparitaikinareseptini on ihan paras: tulee hyvä maku ja hyvä väri sekä ihanan sileä pinta, jota on helppo koristella. Jauhojen määräkin on juuri sopiva: muodot eivät leviä kuin hitusen ja jopa pintaan painetut kuviot säilyvät paiston jälkeen.

1,5  dl  sokeria
1,5  dl  siirappia
1  tl  inkivääriä
3 tl Ceylonin luomukanelia
0,5 tl neilikkaa
2 tl soodaa
150 g voita
1 tl vaniljasokeria
1 muna
8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja (jos ei tee mittatarkkaa taloa, jauhoja voi laittaa vähemmän)

Laita sokeri, siirappi ja mausteet isoon paksupohjaiseen kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Ota levyltä ja lisää sooda kuumaan seokseen, joka kuohuu voimakkaasti. (Jos teet tupla-annoksen, niin kolmen litran kattila riittää juuri ja juuri. Ehkä.) Lisää seokseen voi ja sekoittele, että se sulaa. Jäähdyttele niin kauan, etteivät kananmunan proteiinit ainakaan hyydy niitä lisätessä. Seos saa olla hieman lämmintä, sillä siihen on silloin helpompi sekoittaa jauhot ja muotoilla jääkaappiin sopiva levy. Kippaa tässä vaiheessa seos yleiskoneeseen ja lisää vaniljasokeri ja kananmuna. Vatkaa voimakkaasti. Lisää jauhot parissa erässä ja sekoita hyvin pohjia myöten. Muotoile valmiista taikinasta levy, josta on helppo ottaa leivinpöydälle paloja seuraavana päivänä.



Koristelut pikeerillä (Kinuskikissan sivuilta löytää), jota tein kahta eri versiota: paksumpaa ja löysempää. Katto, seinälaudat, jääpuikot, ikkunat, piippu, kuusi ja pupun jäljet on kaikki koristeltu löysemmällä pikeerillä. Vain lumikinokset ja pupu ovat paksumpaa. Jos oikein huippulaatuun koristeluissa tähtää, niin tomusokerin määrän kanssa voi kikkailla loputtomasti. Kaikki eri pursotustyllatkin voisi koristelussa ottaa käyttöön, mutta tämä oli hyvin pikaisesti tehty talo. Vinkiksi uutta kotia suunnitteleville nuorille pareille: tehkää pienoismalli haaveiden talostanne piparitaikinasta!

Tein myöhemmin uuden taikinan vähän eri mausteilla (vain inkivääriä ja pomeranssin kuorta sekä vaaleaa siirappia), että pipareita riittäisi jouluksikin. Maku oli yllättävän sama ja väri vain hitusen vaaleampi! Gingerbreadejä siis kirjaimellisesti. Eikä ole enää huolta, jos kaneli ja neilikka vaikkapa loppuvat kaapista juuri ennen piparitaikinan tekoa. Minun luomukanelini on nyt tosi vähissä ja pitää tehdä vielä kierros parhaissa joulukaupoissa, ettemme jää ilman joulupuurokanelia. Muistakaa: vain Ceylonin kaneli on aitoa ja paljon terveellisempää, paremman tuoksuista ja herkullisemman makuista kuin tumma "markettikaneli".

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Arabialainen maustekakku kuorrutettuna

Nam! Arabialainen maustekakku on ihan lempparini. Kuorrute kruunaa sen ja kahvipavut myös :)

Lasten mieliksi käytin silikonista "linnavuokaa", vaikka mielestäni vuoka muistuttaa enemmän kruunua. Kuorrutteen kera vuoan muoto ei ehkä pääse ihan oikeuksiinsa, mutta yhdessä toisen pienen vuoan kanssa iso taikina mahtui niihin sopivasti.



Kakun resepti on Valion sivuilta, mutta mausteet ja kuorrutteen valitsin äitini reseptin mukaan.



200  g  voita
3  dl  sokeria
munaa
4 1/2  dl  vehnäjauhoja
1  tl  leivinjauhetta
1/2  dl  kaakaojauhetta
1  sitruunan raastettu kuori (alkuperäisessä 1 tl neilikkaa)
1  tl  vaniljasokeria (alkup.1 tl kardemummaa)
3/4 tl  jauhettua muskottipähkinää (alkup. 1 tl inkivääriä)
1  tl  kanelia (alkup. 2 tl)
0,5 tl  suolaa
1  dl  (50 g) mantelirouhetta
2  dl  (kevyt)kermaa

Kuorrutus: 
6 rkl voisulaa hieman jäähtyneenä
1 keltuainen
2,5 tl ceylonin luomukanelia
2-3 rkl kylmää kahvia
n. 4,5 dl tomusokeria
mokkapapuja (kahvinmakuisia ja kahvipavun muotoisia suklaapaloja)


Vaahdota voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä kerma vuorotellen. Kaada taikina 1,8 litran voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin tunti tai kunnes kakku on kypsä. (Puolikas annos pienemmässä vuoassa paistui noin 35-45 minuutissa. Silikonivuoka vaati pidemmän paistoajan kuin alumiinivuoka, koska alumiinivuoka oli huomattavasti matalampi kuin linnavuoka.)



Kuorrutuksen tein vain puolikkaana, kun kakkukin oli pienempi. Kuorrutus sopisi varmasti myös muffinien päälle ja ihan pelkälteen maistui vanhemmalle tytölle :)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Luciapullia ja hedelmäistä joululimppua

Hyvää Lucianpäivää näin jälkikäteen :) Ihan eivät perjantaille nämä pullat ehtineet (lauantaina leivoin), eikä sähkökatkoskaan yhtään lisännyt leivontaintoa. En ole ennen tehnyt sahramilla maustettuja Luciapullia ja nyt kokeilin. Taikinaan ei tullut munia ja toisissa resepteissä laitettiin rahkaa, jota ei kaapista löytynyt. Olisi pitänyt laittaa munia tai rahkaa: niin tuli kuivia ilman... Ja tuo taikinan vääntely on varmaan ihan oma taiteen lajinsa, eikä liian kauan kohonneesta taikinasta saa nättiä millään. Leila leipoo ohjelmassa on joku leipuri, joka leipoi korvapuustit kohottamattomasta taikinasta. Ehkä pitkuloitakin voisi kokeilla tuolla tekniikalla ja kohottaa sitten vasta pellillä.


Sahramin kanssa turhaan nuukailin, kun en niin fanita sen makua/tuoksua. Näkyy kuvassa nyt vähän sahramipilkkua (ja kardemummaa), mutta keltaisempikin väri olisi voinut olla.


Puolen litran taikinaan se puolen gramman sahramipussi on ihan hyvä: nyt tein 0,75-litran taikinan. Pullataikinan liian pitkä kohtotusaika johtui siitä, että oli limput uunissa. Limppu onnistuikin hyvin Pirkan aprikoosi-cashew-limpun ohjeella (vehnäjauhot korvasin täysjyväspelttijauhoilla), mutta minun vuokiini annoksen olisi voinut tehdä 1,5-kertaisena. Paistolämpötilana oli ensin 170-astetta ja sitten pienensin 150-asteeseen. Siirappivesivoiteluakaan en tehnyt, kun toisenlaisessa limpussa on sellainen. Limppujen teko on ihanan helppoa, mutta kohotukseen täytyy varata runsaasti aikaa.



keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hammaskeiju liihottaa

Tytöistä vanhempi kasvattaa jo rautahampaita ja maitohampaat joutavat hammaskeijulle (mitähän se niillä tekee?) ja äidille tuli kiire ompeluhommiin. Tälle hammaskeijulle tuli olkalaukku, koska Keiju ei halunnut mekkonsa olevan työmekko, vaan juhlamekko. Ja siivet ovat irrotettavaa mallia, koska Keiju haluaa välillä leikkiä prinsessaa.



Ajattelin tehdä jonkun ihan pienen, mutta ei ollut kaavoja valmiina. Niinpä sovelsin Fiinikissan vartalon kaavaa ja vain pään jouduin itse piirtelemään. Kasvot on valmiilla kirjontamallilla konekirjottu ja kasvojen koko määritteli pään koon. Vähän isopäinen ehkä tuli. Päätä yritin muokata muutaman muotolaskoksen avulla. Kaulan muotolaskos olikin kaavassa valmiina, mutta ei ollut ehkä ihanteellinen mollalle. (Eläinten kaavoissa se toimi kyllä hyvin ja toi Fiinille pyöreämmän masun.)



Tukan tein Novitan Wool-langasta (oljenkeltainen - ei niin oranssi kuin joissakin kuvissani). Kieputin laatikon kannen päälle tarpeeksi lankakierroksia aivan vieri viereen. Sitten pujotin parsinneulalla jokaisen langan läpi yhden villalangan ja vasta sitten katkaisin vastakkaiselta puolelta tukan latvat. Asettelin tukan takaraivolle ja ompelin koneella jakauksen molemmin puolin pariin kertaan. Otsatukan asettelin kasvoille ja ompelin yläreunastaan kiinni. (Pitkää tukkaa olisi myös voinut kiinnittää päälaen saumaan: nyt päänahka näkyy turhan paljon. Toki voisi ommella vaikka koko tukan kiinni, mutta en viitsi/ehdi/jaksa.)


Sitten etu- ja takakappaleet vastakkain ja suoralla ompeleella koko nuken ympäri. Kääntöaukkoon jäivät letit. Nuken kääntämisessä kului tovi: venymätön puuvilla ei ollut paras mahdollinen valinta. Jokin Tildanukkekangas voisi olla hyvä tai ihonvärinen fleece. Jonkin aikaa survoin täytemateriaalia nuken sisään. Pujotin nuken jalkoihin askartelupunokset ja kaksinkertaisen punoksen keskivartalosta kaulaan. Nuken pää kun painoi aika paljon ja pää olisi muuten lerputtanut vähän alakuloisesti.


Siipiä varten asettelin päällekkäin kaksi tyllikerrosta ja väliin kiiltävää vaaleanpunaista organzaa. Sitten tikkasin koneen vapaaompelutoiminnolla kiemuroita, koukeroita ja silmukoita vaaleanpunaisella koko kangastilkun täyteen. Hopeisella metallilangalla tikkasin tilkkuompeleiden aaltokuviolla ristiin rastiin taas koko tilkun täyteen. Sitten piirsin siiville kaavat ja paperin mukaan ompelin merkkiompeleet tilkulle. Tikkasin tiheällä siksakilla siipien ympäri ja sen jälkeen leikkasin siivet irti. Koska siivet vähän lörpöttivät, tikkasin keskelle isoa siipeä vielä askartelupunoksen. Lopuksi kiinnitin kuminauhaolkaimet keskelle siipiä.



Siipiä voi myös taivuttaa eri asentoihin askartelupunoksen ansiosta. Tuli mielestäni aika kevyen ja keijumaisen näköiset siivet :) Ehkä lapsillekin vois samaan tapaan askarrella siivet, kun käyttäisi vähän enemmän askastelupunosta.


Mekon kaava on omasta päästä. Takana kiinnitys nepparilla. Lisäsin helmaan ja kaulaukon reunaan nylontylliä. Se on ihanan pehmeää, vaikkakin työlästä rypyttää ilman rypytyspaininjalkaa. (Joulupukki! Vink, vink!) Jos siis haluaa ommella röyhelön tasaisesti, pitää se käsin avata kierteeltä, asetella ja kiinnittää nuppineuloilla. (Tästä nylontyllistä ja parista muusta väristä on tekeillä tytöille puolihameet: sellaiset ihanan muhkeat petit skirt -hamoset.)


Keijun hammaskäsilaukku on huovasta leikattu ja koristeltu hopeaompelein. Hihna on virkattu Novitan Silverlangasta. Kyllä kelpaa Keijun nyt työskennellä...


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Triplasitruunamuffinit

Sitruunatäytteiset sitruunamuffinit sitruunakuorrutteella. Uuh, tuliko jo vesi kielelle vai vääntyikö naamasi happamaan virneeseen? Nämä muffinit ovat ihanan kirpakat ja silti makeat juhlakahvien täydentäjät.


Näitä tosi sitruunaisia muffineita voi varmasti varioida käyttämällä muita sitrushedelmiä tai yhdistämällä kahta sitrusta (vaikkapa sitruuna ja lime). Valitettavasti en muista mistä ohjeeni on kotoisin, sillä 10-15 vuotta sitten löysin sen jostakin internetin syövereistä. Onneksi oli perinteinen paperituloste tallessa, sillä pikaisella Googlauksella reseptiä en löytänyt. Nimeäkään muffineille paperissani ei ole ja triplasitruunamuffineihin päädyin. Jos joku tunnistaa reseptin omakseen, niin jätä mielellään kommentti, niin kunnian saa se jolle kunnia kuuluu :)



Sitruunamuffinit sitrustäytteellä

225 g voita
2,5 d sokeria
4 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1-2 luomusitruunaa (kuori ja mehua 0,5-1 dl)

Täyte:
0,5 dl vaniljakreemijauhetta
n. 1,25 dl kylmää vettä (riippuu käyttämäsi sitruunamehun määrästä)
0,5-1 luomusitruunan mehu (=0,25 dl)
0,5 dl sokeria

Pese taikinaan ja täytteeseen tulevat sitruunat hyvin. Raasta kuori ja purista mehu. Valmista sitten täyte. Laita kulhoon vaniljakreemijauhe ja kylmä vesi. Vatkaa paksuksi. Lisää loppuvaiheessa sitruunan mehua ja sokeria maun mukaan. (Kreemijauhetta tulee siis yksi osa ja nesteitä enintään 3 osaa. Täyte voi olla aika paksua, jolloin se pysyy paremmin muffinin keskellä, eikä valu vuoan pohjalle.)

Cuisipron raastin on ihan ykkönen sitruunan kuoren raastamiseen. Ei tarvita kelmuja tavallisen raastimen päällä tai muitakaan työläitä niksejä. Kuivaa vain siruuna pesun jälkeen ja "pyöräytä" kevyellä ranneliikkeellä kuoret irti. Ihan paras! Kannattaa toivoa joulupukilta hyvää ja käytännöllistä lahjaa ;-)





Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. (Jos seos juoksettuu, lisää vähän jauhoseosta.) Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää puolet taikinaan. Lisää kuoriraaste ja mehu ja loput jauhot. Annostele muffinivuokiin (tulee ainakin 24 kpl).

Nämä vuoat olivat vähän liian täynnä, sillä tarttuivat reunoistaan muffinipeltiin.
Pursota täyte tyllan avulla muffinien sisään. Täytettä saa olla reilusti, sillä se imeytyy paiston aikana taikinaan.
Paista 200 asteessa 20 min. (Tai omassa AEG:n uunissa 140 asteessa 30 min.)


Kuorrutteeksi voi tehdä pikeerin, niin kuin kuvien muffineissa. Keltainen on hyvin valuvaksi jätetty ja se ehkä osaltaan jopa imeytyi muffineihin. Hieman kiinteämmällä massalla pursotin päälle kukkaset. Hyvin sopisi myös kermavaahto, joka taittaisi sitruunan happamuutta kivasti. Päällisen idea on myös se, että muffinit pysyvät tuoreempina kuorrutteen estäessä haihtumista.



Nämä muffinit pääsivät oikein synttärisankarin juhlapöytään itsenäisyyspäivänä. Onnittelut vielä Jerelle!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Pörröinen huivi lenkkimohairista

Ostin ihanaa lenkkimohairlankaa (Esito-lenkkimohair) jo kesällä. Aivan unelman pehmeää e-vitamiinin, jojoban ja aloeveran ansiosta. Ostin langan erästä liiviä varten, mutta malli on minulle niin haastava, että olen lykännyt sen aloitusta. Tämä on nyt tällainen katso&kudo -huivi. Helppoa käsienheilutusterapiaa televisiota katsellessa. (Olen ihan hurahtanut Elementary-sarjaan, vaikka aloitusjakso ei sytyttänyt. Nyt katselen sitä tallenteista aina pari putkeen...) Aina oikeaa neuloin ja tein lisäykset molemmissa reunoissa joka kerros. Puikot olivat muistaakseni nro 9.

Huivi näyttää melkein mustalta "hehkulamppuvalaistuksessa"


Huivista tuli ehkä jopa hiukan pieni (noin 40x140), kun mietin miten paljon lankaa pitää liiviä varten säästää. Ohjeen mukaan puolitoista vyyhtiä pitäisi riittää vallan mainiosti (ostit kaksi vyyhtiä), mutta kulutin huiviin kuitenkin nyt vain vajaan puolikkaan vyyhdin. Tarkoitus on kuitenkin käyttää huivia villakangastakin kauluksen alla ja kovin iso ei siinä tarkoituksessa oikein toimi.


Tässä on ehkä huivin väri luonnollisimmillaan, mutta päivänvalossa vaikutelma on ehdottomasti viileämpi ja vaaleampi.

Vaikea kuvata tuota huivia kamerallani. Sain kyllä uuden hienon salaman syntymäpäivälahjaksi, mutta pitäisi vielä opetella käyttämään sitä... Ihmiskuvista tulee sen ansiosta kyllä paljon parempia, kun salaman voi heijastaa katon kautta (edellyttäen että katto on valkoinen). Näissä käsitöiden makro- tai supermakrokuvissa tulee etureunaan varjo, joten siihen tuo salama ei ainakaan ilman opettelua käy.

Esito-lankaa saa nettikaupasta, mutta minä kävin paikanpäällä. Joskus on niin ihana olla täysin lankojen ja kankaiden ympäröimänä :-) Meinasin kyllä seota siellä Kauhavan kangasaitassa... Että voi olla lankaa ja kudetta paljon ja vielä hyvin järjestettynä :) Harmi, että meiltä on sinne niin pitkä ajomatka.