keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulutervehdys: sinikattoinen mökki

Koristelimme lasten kanssa pikkuleipiä. Äiti teki talon ja lapset pikkupipareita. Vanhempi tytöistä teki yhden joulupukin, joka on juuri viemässä lahjoja piipun kautta... Hyvää Joulua blogissani vierailleille!



tiistai 23. joulukuuta 2014

Inkiväärijoulupikkuleivät

Tein myyjäisiin yhden sorttisia joulupipareita, mutta taikina loppui ihan kesken. Kokeilin sitten tällaista vähän vaaleampaa joulupiparitaikinaa. Ohjeen pohjana on DanSukkerin resepti, mutta muutin mausteiden suhteet ja lisäsin pari lisää. Tekotapakin muuttui.

2 dl eli 280 g vaaleaa siirappia
2 1/4 dl eli 198 g taloussokeria
0,5 tl jauhettua neilikkaa
1,5 tl jauhettua inkivääriä
1,5 tl jauhettua Ceylonin luomukanelia
0,5 tl pomeranssinkuorta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl soodaa
200 g laktoositonta voita
1 iso kananmuna
8 dl vehnäjauhoja

Laita kylmään kattilaan sokeri ja mausteet. Sekoita. Lisää siirappi ja kiehauta seos. Lisää kuumaan seokseen sooda, sekoita ja anna kuohua. Lisää sitten paloiteltu voi ja sekoittele tasaiseksi. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Kaada seos yleiskoneen kulhoon, lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten. Lisää sitten jauhot muutamassa erässä. Sekoita lopuksi käsin nuolijalla kulhon pohjalta, ettei taikinaan jää tummempia raitoja. Anna levätä viileässä muutamasta tunnista seuraavaan päivään. Kauli ja ota muotilla ihania pipareita ja paista keksilämpötilalla (minulla 155-astetta, joillakin ehkä 200) 10-14 minuuttia piparien paksuudesta riippuen.


Väriero "normipipareihin", jotka on tehty tummalla siirapilla, ei ole suurensuuri. Johtuu varmaankin siitä, että käytin Ceylonin kanelia kuitenkin 1,5 tl ja se jo värjää taikinaa aika tavalla. Jos pistää kanelia vain ripauksen (tai ei ollenkaan, jos kaapissa on vaikkapa vain Cassiakanelia), niin varmasti tulee vaaleampia pipareita. Neilikkakin tosin on tummaa ja mietin voisiko sen korvata vaikka yleismausteella eli All Spice:lla eli maustepippurilla. Maustepippuri oli ennen yleinen ja piparien nimikin tulee siitä. Myös mausteiden keittäminen siirapissa saattaa tummentaa sokeria, vaikka tosiaan vain kiehautin seoksen, en antanut kiehua pitkään.

Koristelut taas pikeerillä ja Wiltonin nro 3 tai 2 tylla. Kädenjälki alkoi olla jo väsynyttä, kun illalla myyntipäivän jälkeen koristelin seuraavan päivän tuotteita...


Käyttämästäni kamerasta riippuen kuviin tulee vähän eri värisävyt. Käytän vanhaa Canonia (EOS 350D) (postauksen ensimmäinen kuva ja alempi neliönmallinen kuva) tai Fujifilmiä (Finepix HS20 EXR) (ylempi vähän tummempi kuva). Canon on kunnon järkkäri, mutta ei tee tarkkoja ja teräviä kuvia (objektiivistahan se johtuu). Fujifilmin kanssa värit voivat olla kummallisia, jos en käytä ulkoista salamaa. Yleensähän neuvotaan käyttämään hyvää valaistusta ja unohtamaan salama (kameran oma tai ulkoinen), mutta mielestäni Fuji sen vaatii ainakin sisällä pimeinä aikoina kuvatessa. Ihmiskuvaus on taas toinen juttu, mutta ruokapostauksissa ainakin salama on joskus paikallaan.



Nyt on nämäkin ukot jo myyty ja syöty, mutta en nyt enää kai tänä jouluna tee uutta taikinaa...

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Virkatut joulupallot

Kun ei ole lunta, niin tehdään sitä itse. (Pätee muuten yllättävään moneen muuhunkin asiaan: jos jotain ei ole, tehdään itse.) Tässä pikkuisia villaisia lumipalloja Novitan 7 Veljeksestä. Alempaa löytyy ohje palloon.


Pienen pallon (maks 18 kiinteää silmukkaa per kerros) virkkaa nopeasti ja illalla tv:n lempisarjaa seuraten saa ainakin kolme tehtyä. Minä kiinnitin hopean värisen virkatun ketjusilmukkalenkin palloihin, mutta joku nauha tai lankakin käy mainiosti, miksei siimakin. Palloa ei kannata ehkä antaa lemmikin leluksi, sillä koiruli voi vaikka nielaista pallon.





Lisäyskerroksia lisäämällä voi pallon kokoa kasvattaa. Tämä oli simppelisti näin:

Tee aloituslenkki sormen ympärille ja virkkaa siihen 6 ks.
2. krs: Tee jokaiseen silmukkaan 2 ks, on yht. 12 ks.
3. krs: Lisää sitten silmukkamäärää virkkaamalla ensimmäiseen ks:aan *1 ks ja seuraavaan 2 ks*. Toista vielä viisi kertaa, on yht. 18 ks.
4.-7/8. krs: Jatka sitten virkkaamalla yksi ks jokaiseen silmukkaan neljän tai viiden kerroksen ajan. Riippuu käsialastasi monellako välikerroksella saat pallosta pyöreän.
Lisää tässä vaiheessa vanua täytteeksi ja aloita kavennukset.
Kavennukset: Virkkaa kaksi silmukkaa yhteen pallon loppuun asti. Lisää täytettä niin, että pallo on jämäkkä muttei kova. Päättele langanpäät ja kiinnitä ripustuslenkiksi kestävä lanka, naru tai vaikka ketjusilmukkalenkki.

Kun tekee vaikkapa säkillisen villapalloja, niin saa kivan pallomeren lapsille. Pieni pölyvaroitus on ehkä paikallaan, mutta periaatteessa pallot ovat konepestäviä (villaohjelmalla) 30-asteessa. Eikun lumisotaaaaa!

Ja oikein rauhallista neljättä adventtia :-)

perjantai 19. joulukuuta 2014

JouluBasaari!!!

Osallistun JouluBasaariin Kirkkonummella ja tässä tulee vähän mainosta. Lisätietoja myyjäisistä löytyy Kipinän nettisivuilta sekä Facebooksivuilta. Osoite on Tallinmäki 2 ja perjantaina olen paikalla klo 14-19 ja lauantaina klo 10-16.





Tuotteet on kaikki käsintehty. Tekijöinä taitava siskoni ja allekirjoittanut. Tervetuloa ostoksille!

Kuusen koristeet piparista

Päivähoidon tädeille meni joulumuistoksi lapsen tekemän kortin lisäksi tällaiset joulukuuseen ripustettavat piparit. Koristelu on yksinkertainen, koska tein myös muutaman muun kappaleen myyjäisiin eivätkä piparit ole ainoa myyntiartikkeli... Laitoin punaisen nauhan, koska sitä oli varastossa, mutta näihin voi kotona vaihtaa haluamansa nauhan. Tällä kertaa tein taikinan maidottomasta margariinista, että maitoallergisetkin voivat herkutella.



Taikina oli tämä:

1,5 dl sokeria eli 135 g

1,5 dl  siirappia eli 210 g
1 tl  inkivääriä
3 tl Ceylonin luomukanelia
0,5 tl neilikkaa
2 tl soodaa
150 g maidotonta margariinia
1 tl vaniljasokeria
1 muna
hiukan vajaa 7 dl puolikarkeita vehnäjauhoja (noin 420 g)

Laita sokeri, siirappi ja mausteet isoon paksupohjaiseen kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Ota levyltä ja lisää sooda kuumaan seokseen, joka kuohuu voimakkaasti. (Jos teet tupla-annoksen, niin kolmen litran kattila riittää.) Lisää seokseen margariini ja sekoittele, että se sulaa. Jäähdyttele niin kauan, etteivät kananmunan proteiinit ainakaan hyydy niitä lisätessä. Seos saa olla hieman lämmintä, sillä siihen on silloin helpompi sekoittaa jauhot ja muotoilla jääkaappiin sopiva levy. Kippaa tässä vaiheessa seos yleiskoneeseen ja lisää vaniljasokeri ja kananmuna. Vatkaa voimakkaasti. Lisää jauhot parissa erässä ja sekoita hyvin pohjia myöten. Anna levätä viileässä yön yli.

Taikina oli vaikeampi leipoa kuin voilla leivottu. Jotenkin massa pehmeni pöydällä kovin äkkiä ja murtui helpommin. Mutta jauhoja kun laittoi kaulitessa vähän enemmän ja toimi rivakasti, niin kyllä se margariinillakin onnistui. Isojen kukkapiparien reiän tein omenaporalla ja vaikka taikina hieman levisi paistaessa, niin reikä oli tarpeeksi suuri.

Pikeeri:

1 valkuainen (n.38g)
120 g tomusokeria
3 g sitruunamehua (puoli tl)
35 g tomusokeria

Oikein paksun reunapursotuksen tein 4 mm tyllalla. Pisteet ehkä Wiltonin nro 3 tyllalla. Pikeeri kovettui pakkauskuntoon 2,5 tunnissa.

Isoja pipareita ei tule kovin montaa yhdestä taikinaerästä (ehkä 24, plus muutama pieni).

torstai 11. joulukuuta 2014

Polkakeksit murotaikinasta

Lapsena tein muutamana jouluna polkakarkkeja, joita oli kiva napsia kaapista jo ennen joulua... Ne olivat olevinaan niin hyviä, kun olivat itsetehtyjä ;-) Sittemmin maku muuttui ja pelkän sokerin sijaan leivontaan tuli käytettyä vähän muitakin aineita. Makumuistona piparmintun aromi kuitenkin jäi mieleen. Niinpä selailin reseptikirjojani ja löysin sieltä ohjeen nimeltään Pinwheel Cookies. Minun keksini ovat nyt kuitenkin polkakeksit.



226 g voita huoneenlämpöisenä
200 g sokeria
2 kananmunaa
0,5 tl jauhettua vaniljaa tai 2 tl vaniljasokeria
0,5 tl piparminttuaromia
375 g puolikarkeita vehnäjauhoja
pikku ripaus suolaa
punaista nestemäistä elintarvikeväriä

Voi ja sokeri vaahdotetaan vaaleaksi, muttei liian kuohkeaksi. Lisätään kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Vaahtoon lisätään vaniljajauhe tai vaniljasokeri sekä piparminttuaromi. Kannattaa maistella, että löytää itselleen mieluisan voimakkuuden. (Itse laitoin todella varovasti, etten vain tekisi hammastahnakeksejä...) Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan.

Taikina jaetaan kahteen kulhoon, joista toiseen sekoitetaan punaista elintarvikeväriä. Sitten muotoillaan kummastakin taikinasta levy (esim. 10x20 cm). Muotoile ensin vaalea ja sitten punainen, ettei taikinat sekoitu. Laita viileään noin tunniksi ja kaulitse sitten samankokoisiksi levyiksi (esim. 15x50 cm). Aseta vaalea taikina punaisen levyn päälle. Kannattaa kaulita levyt erillisillä silikonialustoilla, niin toisen taikinan voi kipata toisen päälle suoraan alustalta. Painele kevyesti kiinni toisiinsa ja rullaa pitkältä sivulta. Voit myös tehdä taikinasta kaksi rullaa, jos kaulinta-alustasi ei riitä pitkän levyn tekoon. Laita sitten rulla kohmettumaan jääkaappiin pariksi tunniksi ja leikkaa 7 mm viipaleiksi. Alkuperäisessä ohjeessa keksien reunat oli paiston jälkeen kevyesti valeltu valkosuklaalla ja sitten kastettu kristallisokeriin. Minä tein helpommalla tavalla ja pyöräytin rullan ennen leikkaamista sokerin ylitse.

Paista keksit 190-asteessa (ohjeen mukaan) 8-10 minuuttia, kunnes keksit ovat kevyesti kullanruskeita. Jäähdytä ritilällä.

Alkuperäisessä ohjeessa keksien reunat oli kevyesti valeltu valkosuklaalla ja sitten kastettu kristallisokeriin. Minä tein helpommalla tavalla ja pyöräytin rullan ennen leikkaamista sokerin ylitse.








Taikina näyttää kovin oranssilta, mutta kyllä se oli punaista ennemmin kuin tuollaista halloweenväriä. Kontrastin lisääminen lisää vain lisää oranssia ja vaalennus tekee vaaleasta taikinasta vihertävää. Oi olisipa jo luonnonvaloa!



torstai 4. joulukuuta 2014

Virkattu pitsireunainen kori ontelokuteesta

Olen pitkään katsellut virkattujen korien ohjeita, mutten ole saanut aloitettua. Tilasin sitten mieleisiäni ontelokuteita ja johan alkoi syntyä tulosta. Lankavalta tilasin Esteri-kuteen ja heidän sivuiltaan otin ohjeenkin (Esteri-kori). Koukkuna minulla oli nro 7 muovikoukku: sillä kyllä virkkaa, vaikka vähän nariseekin :)

Ohjetta jouduin muokkaamaan yläreunan pitsin osalta, sillä ohjeen mukainen silmukkamäärä olisi levittänyt reunan liian isoksi. Lisäksi yksi silmukka oli työn edetessä vähentynyt: ei mennyt jako ihan tasan. Mutta en nyt purkanutkaan, kun kori jää omaan käyttöön.

Yritin samalla opetella PhotoShopin käyttöä. Ei tullut noista korin reunojen rajauksesta ihan onnistuneet, mutta olisi kyllä kiva saada kuvattua tuotteet kokonaan ilman taustaa. Täytyy vielä kehitellä valokuvaustapaakin: rakensin jo yhdenlaisen soft boxin, mutta minulta puuttuu yksi päivänvalolamppu ja kunnolliset säädettävät valaisimet. Ehkä tulee postaus myös valokuvaamisesta, kunhan saan systeemit toimimaan.



Ontelokude on kyllä paljon mukavampi virkata kuin vaikkapa trikookude. Lisää virkkauksia on myös luvassa, sillä tilasin muoviletkua, jonka avulla isomman korin saa jämäksi, eivätkä reunat lerputa. On tämäkin kori melko jämäkkä, kuten tuosta alakuvasta huomaa.



My first crocheted basket. Hook size was 7.00 mm (K or L in USA and 2 in UK) and yarn was quit bulky knitted polyester cord (or tube), not t-shirt zpagetti. You can find it here. I will try to make another one in different color.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Lumikuningattaren lumihiutalepiparit

Vanhempi tyttömme on esittänyt voimisteluryhmänsä kanssa Frozen-aiheista esitystä ja tänään oli kaikkien voimistelijoiden pikkujoulugaala. Tein sinne lumihiutalepipareita kiitokseksi ihanasta esityksestä. (Anteeksi pimeät kuvat: en ehtinyt kuvata tuotoksiani päivänvalossa.)


Taikinaksi tein tällä kertaa Paraisten piparkakut, ja totesin, ettei kannata poikkea omasta luotto-ohjeestaan minnekään. Pistänpä reseptin nyt kuitenkin tähän, jos joku haluaa kokeilla. Ei maussa mitään vikaa ollut, mutta työläs kaulintavaihe otti päähän.

210 g tummaa siirappia
200 g sokeria
250 g voita
2 tl Ceylonin kanelia
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa (laitoin 1,5 tl)
1 rkl pomeranssinkuorta (laitoin 1,5 tl, koska liika pomeranssi tekee helposti kitkeriä kakkusia)
2 munaa
3 tl soodaa
500 g vehnäjauhoja (laitoin taikinaan 568 g ja kaulitessa vielä n. 130 g lisää)

Kiehauta siirappi, sokeri, voi ja kaikki mausteet. Lisää jäähtyneeseen seokseen munat yksitellen vatkaten, sitten jauho-soodaseos. Anna kovettua seuraavaan päivään. 

Ohjeena oli kaulita taikina mahdollisimman ohueksi, jolloin saa varmaan keksimäisiä rapsakoita melko paljon levinneitä kakkusia. Minä kuitenkin jätin levyn noin 4 mm paksuksi ja käytin kaulitessa niin paljon jauhoja, että ihanan muottini muodot jotenkin säilyivät. (Muoteista menee tällä taikinalla liikaa yksityiskohtia hukkaan, joten suosittelen ihan peruspiparimuottia Paraisten piparkakkutaikinalle.) Jos keksejä ei paista tarpeeksi kauan, ne jäävät keskeltä hieman kosteiksi ja kakkumaisiksi. Siksi tuo alkuperäinen kaulintaohje varmaan on laitettukin.



Koristeena pikeeriä. Vaaleansinistä tein 37 grammasta valkuaista (noin 111 grammaa tomusokeria, 7 tippaa sitruunamehua). Valkoista pikeeriä tein 15 grammasta valkuaista (noin 50 grammaa tomusokeria, 5 tippaa sitruunamehua)  ja sitä jäi ylitsekin. Tuolla määrällä pikeeriä sain koristeltua 28 kappaletta eli aikas tipalle meni, kun tavoitteena oli 27 kpl. (Mulla oli tomusokeri tosi vähissä ja jouduin laskemaan tarkkaan, että sain keksit valmistettua ajoissa. Kauppaan en olisi enää ehtinyt...)

Pikeeri

25 g kananmunan valkuaista
60 g tomusokeria

Vatkataan 3 minuuttia sähkövatkaimella.

Lisätään:
muutamia tippoja sitruunamehua
10-30 g tomusokeria
(väriainetta)

Vatkataan tasaiseksi. Tomusokerin määrä riippuu siitä haluaako päällystää yhtenäistä pintaa vai tehdä jämäköitä pursotuksia. Talvella pikeeri kuivuu yleensä tunnissa tai kahdessa, mutta varman päälle jos haluaa pelata, niin kannattaa tehdä piparit edellisenä päivänä. Silloin ne voi pakatakin vaikka sellofaaniin ja antaa joulutervehdyksenä ystävilleen.

Minulla jäi tekeminen niin viime tippaan, että piti pakata piparit laatikkoon ja erilleen toisistaan. Kerrosten välissä on metallinen leivonnaisteline, joita minulla on kolme kappaletta ja ne saa toistensa päälle. Hirveän kätevä kapistus. Saisivat vaan olla isommat, kun ei niihin koskaan mahdu kaikki pikkuleivät. Mutta sitten taas eivät mahtuisi laatikkoon... Kunnolla kuivunut pikeeri ei ota kiinni toisiin pipareihin, joten piparit voi pakata laatikkoon vaikka peräkkäin.


Nyt kaikki Frozen-fanit piparitalkoisiin! Meidän "Elsat" tuolla jo jäädyttävät olohuonetta...

I quickly made some snowflake gingerbread cookies for our daughters gymnastics group. They were peforming "Frozen" at their Christmas party... The show was so lovely and all the girls were so adorable!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Jouluisia käpyaskarteluja

Joulukoristetarjonta on kaupoissa parhaimmillaan, mutta itsekin voi tehdä aika upeita juttuja. Meillä on metsä vieressä ja siellä kuusia ja niissä käpyjä, joten ostimme vain hopean sävyistä spraymaalia. Mies sai kiinnittää nuo hermostuttavat siimat käpyihin, mutta jouluaskarteluja pitääkin tehdä yhdessä :-)


Kävyt ovat sellaisenaankin ilman ripustusnarua hyviä somisteita. Olen käyttänyt käpyjä maljakoissa ja maljoissa. Myös joulukukan juurelle niitä voi käyttää katteena multaa peittämään. Katteena käytetyistä kävyistä maali saattaa kulua pois kastelun takia, mutta ainahan voi maalata lisää käpyjä. Ja jotain kimalleliimaakin voisi varmaan lisätä tuomaan kiiltoa, varsinkin jos tuli ostettua mattahopeaa maalia...



Vielä kun saisi pihalle kasvamaan semmoisen puun, jossa kasvaa JÄTTIkäpyjä - ainakin 8 cm halkaisijaltaan... Menestyisikö semmoinen Suomessa?

Some painted pine cones. I used silver spray paint and fishing line for hanging.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Piparikuusi (sisältää kasaamisohjeet)

Joululeivonta on sitten kivaa, kun voi kokeilla kaikenlaisia varastonsa aarteita eli erilaisia piparimuotteja. Innostuin pari viikkoa sitten tekemään myyjäisiin vielä piparikuusia, kun piparimökkien teko vain raapaisi koristeluintoni käyntiin.



Ensin tehdään hyvä kovahko piparitaikina. Taikinan ei tarvitse olla yhtä kovaa kuin piparitaloissa (8 dl sijaan vaikka 7 tai 7,5 dl jauhoja), sillä kuusissa ei haittaa, vaikka tähden malli vähän leviäisikin. Taikina on hyvä tehdä edellisenä päivänä jääkaappiin, niin se ehtii hyvin levätä ja viilentyä.

Taikina kaulitaan ja leivotaan tähtiä kuudella erikokoisella muotilla. Yhteen kuuseen menee joka kokoa kaksi kappaletta (=12 kpl). Toisaalta ihan pieniä menee kolme kappaletta kuusta kohden, jos haluaa tehdä latvatähden erikseen. Minulla oli 5-sakaraisia metallimuotteja (ostettu: Chez Marius, hinta alle 10 euroa). Jos haluaa pysyä laskuissa jotenkin kartalla, kannattaa leipoa kerralla aina yksi pellillinen kutakin. Paistuvatkin tasaisesti, kun ovat kaikki samankokoisia. Isompia tähtiä voi joutua tekemään sitten toisenkin pellillisen. Ja ettei tule kaulittua taikinaa turhaan liian monta kertaa, niin onhan se hyvä ottaa aina isojen muottien väleistä pienemmillä. Sitten vain lajittelee ne uunipelleille koon mukaan. (Minä tein viisi kuusta ja jämätähdistä vielä yhden, että ehkä se yhden kuusen leipominen sujuu kuitenkin helpommin.) Onneksi oli tuo laskutaitoinen mieheni apuna ;-)

Paiston jälkeen piparit saavat jäähtyä kunnolla. Koristelua varten vatkataan pikeeri (värjätään) ja koristellaan jokainen tähti. Sakaroista jää näkyviin vain kärjet, joten ihan välttämätöntä ei ole kiertää koko piparia, kuten itse tein. Mietin kuitenkin piparikuusen syöntitapahtumaa jo tässä vaiheessa ja ajattelin, että on kiva saada kokonaan koristeltu tähti käteensä. Annetaan kuivua niin hyvin, ettei pikeeri mene lyttyyn, kun siihen koskee. Tee vaikka testipipari, jota voit hipeltää (ja lopuksi syödä). Muista koristella myös latvatähdet valmiiksi.

Sitten kasataan kaupan kuorrutteella. Suosittelisin kyllä melkein kuumaa sokeria tai sitten pikeeriä. Minun kuuseni menivät nimittäin toisen automatkan jälkeen poikki. Tai ainakin se yksi jonka kiikutin myyjäisistä kotiin. Miten sen kuuman sokerin tuohon keskelle sitten saisi, on arvoitus. Pikeeri nyt ainakin jämähtää kivikovaksi. Kokeilkaa sillä!

Kertakäyttölautaselle kannattaa laittaa pisara pikeeriä ja vasta sitten koristepaperi. Samoin koristepaperille pikeeriä ja vasta sitten ensimmäinen pipari. Näin koko komeus pysyy paikoillaan (pikku)jouluun saakka.


Sitten vain liimataan pipari kerrallaan ja aina kaksi samankokoista peräkkäin. Kannattaa laittaa melko reilu kasa liimausainetta, sillä paksut pikeeripursotukset jättävät piparien väliin tilaa. Mitään erillisiä välipaloja tällä tekniikalla ei tarvitse käyttää, paitsi jos haluaa harvemman näköisen kuusen.




Tarkista kuusen suoruus lintuperspektiivistä. Liimaa sitten kuusen päälle latvatähti tai vaikka sokerimassasta tehty enkeli. Tai joku muu mieluinen "piste i:n päälle".



Kannattaa antaa myös kasauspikeerin kuivua ennen pakkaamista. (Kissatalouksissa erilaiset kannelliset laatikot ja kirjahyllyn vitriinit ovat aika hyviä jemmapaikkoja.) Jos haluat pakata kuusesi vaikka lahjaksi, niin sellofaani suojaa hyvin pölyltä ja kosteudelta.




Alakuvassa vielä myyjäistunnelmaa esikoululta. Meillä oli ihan huisin monta taloa ja kuusta myynnissä ja lopulta kaikki menivät!


Mukavaa ensimmäistä adventtisunnuntaita!

I baked and decorated (with royal-icing) five gingerbread Christmas trees. It was so much fun! All of them went to beneficence sale for kindergarten. I have to make one for our home too...

torstai 27. marraskuuta 2014

Maukas terveellinen kuidukas gluteeniton näkkileipä

Siinähän se jo otsakkeessa tuli: terveyttä, korkea kuitupitoisuus, gluteeniton, ja vieläpä leipätuote, jota ainakin tämä vh-ruokavalioinen on aina himoinnut pureskeltavaksi. Lisäksi makua antavat yrtit, joita voi vaihdella sesongin ja mieltymystensä mukaan.



Omega-6 (auringonkukansiemenet) ja omega-3 (pellavansiemenet) ovat myös edustettuina. Ohjeen sain äidiltäni, joka sai sen Annelelta. Ja alkuperäinen resepti voi löytyä monenkin reseptivihosta. Tällä ohjeella tulee hyvää näkkäriä kaksi uunipellillistä eli noin 500 grammaa. Kirjoittelin mukaan myös grammamitat, niin ei tule mittatiskiäkään.

3 dl auringonkukan siemeniä 180 g
1 dl pellavansiemeniä tai -rouhetta 80 g
1,5 dl seesaminsiemeniä 95 g
1,5 dl kauralesettä (tai vehnälesettä) 68 g
1,25 dl mantelijauhetta 57 g
2 rkl psylliumjauhetta 20 g
5 dl vettä 500 g
3-5 grammaa suolaa (eli korkeintaan teelusikallinen)
maun mukaan oreganoa, pizzamaustetta, pomeranssinkuorta tai mitä yrttiä/maustetta nyt haluaakin

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja sekoita. Maista onko suola sopiva. Anna turvota noin 5 minuuttia eli sen aikaa kun otat uunipellit (mielellään 60 cm leveään uuniin, muuten tulee liian paksu kerros) esiin ja levität niille leivinpaperin. Jos taikina turpoaa liian kauan, se voi olla vaikea levittää paperille. Levitä huolellisesti ohueksi kerrokseksi. Leikkaa tässä vaiheessa taikinapyörällä tai pizzaleikkurilla tai veitsellä viillot. Paista sitten 140-asteessa (tai maks 160-ast.) kiertoilmalla noin 70 minuuttia. Jälkilämmössäkin voi antaa hetken kuivua luukku raollaan. Valmis näkkäri on vähän kutistunut ja napsahtaa helposti poikki. Anna jäähtyä hetki huoneenlämmössä ja leikkaa sitten taas viiltoja pitkin ja laita vielä ritilälle jäähtymään/kuivumaan. Säilytä kuten kaupan näkkärikin.

Jos epäilyttää kuivuiko näkkäri kunnolla, niin punnitse haihtuiko kaikki vesi. Luultavasti myös osa siemenien sisältämästä vedestä haihtui eli saat näkkäriä hieman vähemmän kuin mitä oli kuiva-ainepitoisuus ennen paistoa.



Ja jos mietityttää, että pitääkö nyt näkkärikin tehdä itse, niin vertailuna voin kertoa, että eräs norjalainen vastaavanlainen näkkäri maksoi marketissa noin 15 euroa kilo ja tämän kilohinnaksi tulee sähköineen 8,02 euroa. Jos vielä käyttää leivinuunia paistopuuhiin, niin hinnaksi jää enää 7,66 euroa. (Käytin laskukaavana seuraavaa: raaka-aineet kerrottuna 1,1 eli 10 % on laskettu mausteille, vedelle, tiskille, sähkölle ja leivinpaperille. Sähkön osuus tuosta kymmenestä prosentista on noin puolet.)

Joku ahkera kalorilaskurin käyttäjä voi laskea ravintosisällön ja kertoa sitten minullekin tuolla kommenteissa paljonko 100 grammaa sisältää proteiinia, hiilareita, rasvaa ja kilokaloreita. Jooko?

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Taatelicookies

Meidän joulun aikaamme kuuluu niin perinteisiä herkkuja kuin perheen omilla resepteillä leivottuja ihanuuksia, mutta aina myös jotain uutta. Myyjäisiin kokeilin taatelicookies-reseptiä, jonka löysin kotitaloustuntieni reseptikansiosta 20 vuoden takaa... Koskaan en muista tehneeni tällä ohjeella, mutta oli kyllä toimiva resepti. Mutta silti taatelikakkuakin on silti pakko tehdä ;-)



200 g kivettömiä kuivattuja taateleita
250 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl rouhittuja hasselpähkinöitä
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa

Hienonna taatelit huolellisesti pieneksi silpuksi (varmista ettei tule kivenmurusia). Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita sooda ja pähkinät vehnäjauhoihin ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin, muttei liikaa. Muotoile sitten leivinpöydällä kolmeksi tangoksi (halkaisija esim. kolme senttimetriä). Apuna voi käyttää hieman jauhoja. Laita tangot jääkaappiin pariksi tunniksi. Leikkaa sitten tangot noin 1-1,5 cm paksuisiksi viipaleiksi ja aseta pellille. Jätä leviämisvaraa. Paista kauniin ruskeiksi 200-asteessa (tai minun uunissani 155-asteessa kiertoilmalla).



Alkuperäisen ohjeen mukaan taikina säilyy jääkaapissa jopa viikkoja eli voit tehdä taikinan jääkaappiin ja paistaa sopivan määrän vaikka yllätysvieraille. Tulee ihana tuoksu koko taloon! Valmiit keksitkin säilyvät piparipurkissa tai pakastimessa varsin hyvin.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Virkattuja joulukoristeita

Olen jo useamman vuoden virkkaillut joulukoristeeksi tähtiä, sydämiä ja lumihiutaleita. Kuitenkin vasta tänä syksynä sain hankittua tärkkiä (ja tietoa tärkkäyksestä) ja pääsin viimeistelemään koristeet.



Lankana minulla on valkoista virkkauslankaa (saattaa olla Novitan Virkkauslanka), Lidlin iso kerä valkoista puuvillalankaa hopeisella polyesterillä lisättynä sekä vielä Novitan Gold ja Silver. Virkkuukoukkuina vähän mallista riippuen 1,25-2. Lisäksi kuvissa näkyy äitini tekemiä puuvillaisia virkkauksia (yksittäiset valkoiset sydämet ja tähdet sekä valkoiset lasinalustat).





Tämä lumitähti on erittäin nopea, joskin pienellä koukulla ja langalla joutuu vähän jarruttelemaan vauhtia. Nimeltään "kahden kerroksen lumitähti", mutta kerroksia on kyllä kolme.



Muutamaan lumitähteen kokeilin silitystärkkiä (Verda) ja se tuntui toimivan. Myyjäisiin tärkkäsin koristeet liima-vesi -seoksella. Aluksi suhteena oli liimaa 1 osa ja vettä 1,5-2 osaa. Se tärkkäsi hyvin. Mutta toinen seos oli laimeampaa (ehkä 1:2,5) ja isot koristeet piti kuivattaa vaakatasossa. Hyvänä kuivatustelineenä käytin Ikean metallista joulukuusikoristetta. Siihen ei voi suoraan ripustaa koristeita, mutta suihkuverhon lenkit, pyykkipojat ja verhonipsut olivat hyviä apureita.



Liimatärkkäys ei vaikuta valkoisten lumitähtien sävyyn. Hopeiset ja kultaiset vähän muuttavat sävyään himmeämmiksi, muttei häiritsevästi.

On kai makuasia haluaako virkattujen tuotteiden olevan käteen pehmoisen tuntuiset. Itse ajattelin niin, että aidossa kuusessa koriste voi nuhraantua pihkasta ja pesun jälkeen olisi aikamoinen työ ruveta tärkkäämään koristeita uudelleen. Siksi tuo liimatärkkäys toimii mielestäni hyvin: virkattu ulkonäkö säilyy, mutta koriste on hyvin kestävä.

Virkkausmallit on otettu netistä ja lehdistä. Tuo kahden kerroksen lumitähti löytyy Ristiin rastiin -blogista. Tähtien ohjeen olen aikanaan ottanut netistä, mutten enää sitä löytänyt. Ja hopeiset eroavat kolmen ketsusilmukan verran kullanvärisistä... Sydän löytyy Suuren käsityölehden ohjeista.

My mother and I made some crocheted Christmas ornaments. I starched some of them with glue-water-mixture - excellent durability and yet beautiful!