perjantai 31. lokakuuta 2014

Hauskaa Halloweenia: kurpitsa-asu tytölle

Tyttö sai synttärikutsun ja teemana oli Halloween. Ensin ajattelin, että vanha noitahattu ja musta hame riittää, kun oli paljon ohjelmaa sovittuna tulevalle viikonlopulle. Tyttö kovasti haaveili vaikka mistä asuista ja äiti sitten heltyi. Aikaakin ilmaantui jostain ylimääräistä ja niin surauttelin tuommoisen kurpitsahameen ja sille kaveriksi paidan, kaulakorun ja hiusasusteen. Kaapistakin löytyi tuota ihanaa oranssia puuvillakangasta lakanan muodossa. Taitaa olla Finlaysonilta noin 20 vuoden takaa. Kestävää kangasta!




Hame on tehty kuudesta palasta ja sisällä on vuorina suora trikoopala, joka on vähän lyhyempi kuin päällikappaleet. Tässä vielä kappaleen kuva ja mitat olivat: pituus 48 cm, leveein kohta 24 cm, vyötärö 10 cm ja helma 18 cm.



Puuvillakangas on kovitettu tyllillä. Ompelin jokaiseen kappaleeseen tyllin ja vasta sitten kappaleet toisiinsa kiinni. Vielä täytteenäkin on muutama metri tylliä. Tylli on siis vain survottu vuorin ja päällikankaan väliin. Eikä tylliä kannata mitenkään leikellä: ottaa vaan pakasta pari kolme metriä ja ruttaa tuubiksi. Aukon ompelin kiinni, mutta sen saa kätevästi ratkottua auki, jos iskee äkillinen tarve tyllille. Vyötäröllä on kuminauha kujaan pujotettuna.




Paidan kaava on Ottobresta (1/2007, malli nro 16). Kokoja paidassa oli vain 116 asti, joten lisäsin helmaan 7 senttimetriä. Malli oli aika "kesäisen mittainen" ja nyt halusin niin pitkän, ettei napa näy. Kuminauharypytystä tein vähemmän, sillä kuva olisi peittynyt muuten niihin. Hihansuut ja kaula-aukko on huoliteltu ompelukoneen koristeompeleella ja sitten leikattu ylimääräinen kangas pois. Paidan kuvan aplikoin valmiin kirjontamallin mukaan. Mallin voi ladata ilmaiseksi GG Design Embroideryltä.



Kaula-nauha on vain ommeltu puuvillasuikaleesta ja siihen on kiinnitetty pitsi ja tarranauha. Pääkoristeen pohjana on tavallinen musta kuminauhapanta ja siihen brodeerasin muutaman kurpitsanlehden akryylihuovalle ja kiinnitin käsin ommellen. Akryylihuovan tuin tavallisella kovalla tukipaperilla, mutta näissä lehdissä voisi olla kätevä käyttää veteen sulavaa tukimateriaalia (pääsee helpommalla, kun paperin repiminen jää pois). Akryylihuopa ja pitsinauha on ostettu paikallisesta käsityötarvikeliikkeestä.


maanantai 6. lokakuuta 2014

Luumuja piiloon mutakakkuun

Pöydällä oli muutamia luomuluumuja, jotka alkoivat osoittaa käymisen merkkejä. Luumut olivat ihan hyviä vielä, mutta ei niitä meillä muut syö, niin ajattelin sitten pakkosyöttää (!) ne jossakin muodossa. Suklaatakin teki mieli, kuinka yllättävää. (Ja tyhjensimme veneestä kaikkia elintarvikkeita ja siellä oli paljon kaakaojauhetta ja suklaata.) Hakutuloksista houkuttelevin oli K-ruoka.fin luumumutakakku. Siihen käytetään kuivattuja luumuja, joten ynnäsin yhteen luumujen ja konjakin määrän grammoina ja laitoin sen verran tuoreita luumuja. (Ja lorauksen konjakkia.)



150 g pehmeitä luumuja3/4 dl konjakkia tai appelsiinitäysmehua          TAI 215 g tuoreita luumuja kuorineen ja 10 g konjakkia100 g laktoositonta voita150 g taloussuklaata4 kananmunaa2 dl sokeria100 g mantelijauhetta2 rkl kaakaojauhetta (VanHouten)1 rkl perunajauhoja1 tl leivinjauhetta1 tl vanilliinisokeria

Tarjoiluun:kermaa tai vaniljajäätelöä.


Voitele irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) reunat ja pohja voilla.

Jos käytät kuivattuja luumuja, paloittele ne ja pane ne kattilaan. Kaada joukkoon konjakki tai mehu. Keitä luumuja kannen alla 5-10 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella. Tai tuoreita käytettäessä: Soseuta luumut kuorineen (kivet tietysti pois) bamixilla. Mausta konjakilla.

Sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa. Ota kattila pois liedeltä, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut.

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.

Yhdistä luumusose ja suklaa-rasvaseos ensin keskenään ja kaada seos muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti sekoittaen. Sekoita mantelijauhe, kaakaojauhe, perunajauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää kuivat aineet taikinaan.

Kaada seos vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 35 minuuttia. Tai minun AEG:ssä 160-asteessa 45-50 minuuttia. Irrota jäähtynyt kakku vuoasta ja siivilöi pinnalle tomusokeria tai kaakaojauhetta.
Tarjoa mutakakku eli mudcake eli kladdkaka haaleana tai kylmänä kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa. Kakku säilyy useita päiviä jääkaapissa, jos sitä ei syödä sitä ennen.




Kakku on gluteeniton, jos ei vuokaankaan käytä mitään korppujauhoja. Minulla tuosta silikonireunaisesta vuoasta kaikki irtoaa yleensä hyvin pelkän rasvan voimalla. Pohjana olevaan keraamiseen levyynkään ei mitään jämähdä kiinni. Jos haluaa kakun siirtää kokonaan tajoilualustalle, kannattaa vuokaan käyttää leivinpaperia.

Suutuntumaltaan aika tahmea kakku. Hiukan väkevä (käytin 70- ja 60-% suklaata). Luumut toivat happamuutta. Konjakki maistui ehkä rippusen verran. Vaikka pidin kakkua uunissa kauemmin kuin alkuperäisessä ohjeessa, niin kosteus oli sopiva. Kerman kanssa meni hyvin ja jäätelö olisi ollut ehkä vielä parempi. Perusmutakakkuun (tummasta kaakaojauheesta tehtynä) verrattuna enemmän kakkumaisempi (korkeampi, ehkä kuohkeampi), mutta ei niin herkullinen. Suosittelen silti, jos luumuja tuli vaikkapa oman pihan puista yllinkyllin :-)