lauantai 29. marraskuuta 2014

Piparikuusi (sisältää kasaamisohjeet)

Joululeivonta on sitten kivaa, kun voi kokeilla kaikenlaisia varastonsa aarteita eli erilaisia piparimuotteja. Innostuin pari viikkoa sitten tekemään myyjäisiin vielä piparikuusia, kun piparimökkien teko vain raapaisi koristeluintoni käyntiin.



Ensin tehdään hyvä kovahko piparitaikina. Taikinan ei tarvitse olla yhtä kovaa kuin piparitaloissa (8 dl sijaan vaikka 7 tai 7,5 dl jauhoja), sillä kuusissa ei haittaa, vaikka tähden malli vähän leviäisikin. Taikina on hyvä tehdä edellisenä päivänä jääkaappiin, niin se ehtii hyvin levätä ja viilentyä.

Taikina kaulitaan ja leivotaan tähtiä kuudella erikokoisella muotilla. Yhteen kuuseen menee joka kokoa kaksi kappaletta (=12 kpl). Toisaalta ihan pieniä menee kolme kappaletta kuusta kohden, jos haluaa tehdä latvatähden erikseen. Minulla oli 5-sakaraisia metallimuotteja (ostettu: Chez Marius, hinta alle 10 euroa). Jos haluaa pysyä laskuissa jotenkin kartalla, kannattaa leipoa kerralla aina yksi pellillinen kutakin. Paistuvatkin tasaisesti, kun ovat kaikki samankokoisia. Isompia tähtiä voi joutua tekemään sitten toisenkin pellillisen. Ja ettei tule kaulittua taikinaa turhaan liian monta kertaa, niin onhan se hyvä ottaa aina isojen muottien väleistä pienemmillä. Sitten vain lajittelee ne uunipelleille koon mukaan. (Minä tein viisi kuusta ja jämätähdistä vielä yhden, että ehkä se yhden kuusen leipominen sujuu kuitenkin helpommin.) Onneksi oli tuo laskutaitoinen mieheni apuna ;-)

Paiston jälkeen piparit saavat jäähtyä kunnolla. Koristelua varten vatkataan pikeeri (värjätään) ja koristellaan jokainen tähti. Sakaroista jää näkyviin vain kärjet, joten ihan välttämätöntä ei ole kiertää koko piparia, kuten itse tein. Mietin kuitenkin piparikuusen syöntitapahtumaa jo tässä vaiheessa ja ajattelin, että on kiva saada kokonaan koristeltu tähti käteensä. Annetaan kuivua niin hyvin, ettei pikeeri mene lyttyyn, kun siihen koskee. Tee vaikka testipipari, jota voit hipeltää (ja lopuksi syödä). Muista koristella myös latvatähdet valmiiksi.

Sitten kasataan kaupan kuorrutteella. Suosittelisin kyllä melkein kuumaa sokeria tai sitten pikeeriä. Minun kuuseni menivät nimittäin toisen automatkan jälkeen poikki. Tai ainakin se yksi jonka kiikutin myyjäisistä kotiin. Miten sen kuuman sokerin tuohon keskelle sitten saisi, on arvoitus. Pikeeri nyt ainakin jämähtää kivikovaksi. Kokeilkaa sillä!

Kertakäyttölautaselle kannattaa laittaa pisara pikeeriä ja vasta sitten koristepaperi. Samoin koristepaperille pikeeriä ja vasta sitten ensimmäinen pipari. Näin koko komeus pysyy paikoillaan (pikku)jouluun saakka.


Sitten vain liimataan pipari kerrallaan ja aina kaksi samankokoista peräkkäin. Kannattaa laittaa melko reilu kasa liimausainetta, sillä paksut pikeeripursotukset jättävät piparien väliin tilaa. Mitään erillisiä välipaloja tällä tekniikalla ei tarvitse käyttää, paitsi jos haluaa harvemman näköisen kuusen.




Tarkista kuusen suoruus lintuperspektiivistä. Liimaa sitten kuusen päälle latvatähti tai vaikka sokerimassasta tehty enkeli. Tai joku muu mieluinen "piste i:n päälle".



Kannattaa antaa myös kasauspikeerin kuivua ennen pakkaamista. (Kissatalouksissa erilaiset kannelliset laatikot ja kirjahyllyn vitriinit ovat aika hyviä jemmapaikkoja.) Jos haluat pakata kuusesi vaikka lahjaksi, niin sellofaani suojaa hyvin pölyltä ja kosteudelta.




Alakuvassa vielä myyjäistunnelmaa esikoululta. Meillä oli ihan huisin monta taloa ja kuusta myynnissä ja lopulta kaikki menivät!


Mukavaa ensimmäistä adventtisunnuntaita!

I baked and decorated (with royal-icing) five gingerbread Christmas trees. It was so much fun! All of them went to beneficence sale for kindergarten. I have to make one for our home too...

torstai 27. marraskuuta 2014

Maukas terveellinen kuidukas gluteeniton näkkileipä

Siinähän se jo otsakkeessa tuli: terveyttä, korkea kuitupitoisuus, gluteeniton, ja vieläpä leipätuote, jota ainakin tämä vh-ruokavalioinen on aina himoinnut pureskeltavaksi. Lisäksi makua antavat yrtit, joita voi vaihdella sesongin ja mieltymystensä mukaan.



Omega-6 (auringonkukansiemenet) ja omega-3 (pellavansiemenet) ovat myös edustettuina. Ohjeen sain äidiltäni, joka sai sen Annelelta. Ja alkuperäinen resepti voi löytyä monenkin reseptivihosta. Tällä ohjeella tulee hyvää näkkäriä kaksi uunipellillistä eli noin 500 grammaa. Kirjoittelin mukaan myös grammamitat, niin ei tule mittatiskiäkään.

3 dl auringonkukan siemeniä 180 g
1 dl pellavansiemeniä tai -rouhetta 80 g
1,5 dl seesaminsiemeniä 95 g
1,5 dl kauralesettä (tai vehnälesettä) 68 g
1,25 dl mantelijauhetta 57 g
2 rkl psylliumjauhetta 20 g
5 dl vettä 500 g
3-5 grammaa suolaa (eli korkeintaan teelusikallinen)
maun mukaan oreganoa, pizzamaustetta, pomeranssinkuorta tai mitä yrttiä/maustetta nyt haluaakin

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja sekoita. Maista onko suola sopiva. Anna turvota noin 5 minuuttia eli sen aikaa kun otat uunipellit (mielellään 60 cm leveään uuniin, muuten tulee liian paksu kerros) esiin ja levität niille leivinpaperin. Jos taikina turpoaa liian kauan, se voi olla vaikea levittää paperille. Levitä huolellisesti ohueksi kerrokseksi. Leikkaa tässä vaiheessa taikinapyörällä tai pizzaleikkurilla tai veitsellä viillot. Paista sitten 140-asteessa (tai maks 160-ast.) kiertoilmalla noin 70 minuuttia. Jälkilämmössäkin voi antaa hetken kuivua luukku raollaan. Valmis näkkäri on vähän kutistunut ja napsahtaa helposti poikki. Anna jäähtyä hetki huoneenlämmössä ja leikkaa sitten taas viiltoja pitkin ja laita vielä ritilälle jäähtymään/kuivumaan. Säilytä kuten kaupan näkkärikin.

Jos epäilyttää kuivuiko näkkäri kunnolla, niin punnitse haihtuiko kaikki vesi. Luultavasti myös osa siemenien sisältämästä vedestä haihtui eli saat näkkäriä hieman vähemmän kuin mitä oli kuiva-ainepitoisuus ennen paistoa.



Ja jos mietityttää, että pitääkö nyt näkkärikin tehdä itse, niin vertailuna voin kertoa, että eräs norjalainen vastaavanlainen näkkäri maksoi marketissa noin 15 euroa kilo ja tämän kilohinnaksi tulee sähköineen 8,02 euroa. Jos vielä käyttää leivinuunia paistopuuhiin, niin hinnaksi jää enää 7,66 euroa. (Käytin laskukaavana seuraavaa: raaka-aineet kerrottuna 1,1 eli 10 % on laskettu mausteille, vedelle, tiskille, sähkölle ja leivinpaperille. Sähkön osuus tuosta kymmenestä prosentista on noin puolet.)

Joku ahkera kalorilaskurin käyttäjä voi laskea ravintosisällön ja kertoa sitten minullekin tuolla kommenteissa paljonko 100 grammaa sisältää proteiinia, hiilareita, rasvaa ja kilokaloreita. Jooko?

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Taatelicookies

Meidän joulun aikaamme kuuluu niin perinteisiä herkkuja kuin perheen omilla resepteillä leivottuja ihanuuksia, mutta aina myös jotain uutta. Myyjäisiin kokeilin taatelicookies-reseptiä, jonka löysin kotitaloustuntieni reseptikansiosta 20 vuoden takaa... Koskaan en muista tehneeni tällä ohjeella, mutta oli kyllä toimiva resepti. Mutta silti taatelikakkuakin on silti pakko tehdä ;-)



200 g kivettömiä kuivattuja taateleita
250 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl rouhittuja hasselpähkinöitä
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa

Hienonna taatelit huolellisesti pieneksi silpuksi (varmista ettei tule kivenmurusia). Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita sooda ja pähkinät vehnäjauhoihin ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin, muttei liikaa. Muotoile sitten leivinpöydällä kolmeksi tangoksi (halkaisija esim. kolme senttimetriä). Apuna voi käyttää hieman jauhoja. Laita tangot jääkaappiin pariksi tunniksi. Leikkaa sitten tangot noin 1-1,5 cm paksuisiksi viipaleiksi ja aseta pellille. Jätä leviämisvaraa. Paista kauniin ruskeiksi 200-asteessa (tai minun uunissani 155-asteessa kiertoilmalla).



Alkuperäisen ohjeen mukaan taikina säilyy jääkaapissa jopa viikkoja eli voit tehdä taikinan jääkaappiin ja paistaa sopivan määrän vaikka yllätysvieraille. Tulee ihana tuoksu koko taloon! Valmiit keksitkin säilyvät piparipurkissa tai pakastimessa varsin hyvin.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Virkattuja joulukoristeita

Olen jo useamman vuoden virkkaillut joulukoristeeksi tähtiä, sydämiä ja lumihiutaleita. Kuitenkin vasta tänä syksynä sain hankittua tärkkiä (ja tietoa tärkkäyksestä) ja pääsin viimeistelemään koristeet.



Lankana minulla on valkoista virkkauslankaa (saattaa olla Novitan Virkkauslanka), Lidlin iso kerä valkoista puuvillalankaa hopeisella polyesterillä lisättynä sekä vielä Novitan Gold ja Silver. Virkkuukoukkuina vähän mallista riippuen 1,25-2. Lisäksi kuvissa näkyy äitini tekemiä puuvillaisia virkkauksia (yksittäiset valkoiset sydämet ja tähdet sekä valkoiset lasinalustat).





Tämä lumitähti on erittäin nopea, joskin pienellä koukulla ja langalla joutuu vähän jarruttelemaan vauhtia. Nimeltään "kahden kerroksen lumitähti", mutta kerroksia on kyllä kolme.



Muutamaan lumitähteen kokeilin silitystärkkiä (Verda) ja se tuntui toimivan. Myyjäisiin tärkkäsin koristeet liima-vesi -seoksella. Aluksi suhteena oli liimaa 1 osa ja vettä 1,5-2 osaa. Se tärkkäsi hyvin. Mutta toinen seos oli laimeampaa (ehkä 1:2,5) ja isot koristeet piti kuivattaa vaakatasossa. Hyvänä kuivatustelineenä käytin Ikean metallista joulukuusikoristetta. Siihen ei voi suoraan ripustaa koristeita, mutta suihkuverhon lenkit, pyykkipojat ja verhonipsut olivat hyviä apureita.



Liimatärkkäys ei vaikuta valkoisten lumitähtien sävyyn. Hopeiset ja kultaiset vähän muuttavat sävyään himmeämmiksi, muttei häiritsevästi.

On kai makuasia haluaako virkattujen tuotteiden olevan käteen pehmoisen tuntuiset. Itse ajattelin niin, että aidossa kuusessa koriste voi nuhraantua pihkasta ja pesun jälkeen olisi aikamoinen työ ruveta tärkkäämään koristeita uudelleen. Siksi tuo liimatärkkäys toimii mielestäni hyvin: virkattu ulkonäkö säilyy, mutta koriste on hyvin kestävä.

Virkkausmallit on otettu netistä ja lehdistä. Tuo kahden kerroksen lumitähti löytyy Ristiin rastiin -blogista. Tähtien ohjeen olen aikanaan ottanut netistä, mutten enää sitä löytänyt. Ja hopeiset eroavat kolmen ketsusilmukan verran kullanvärisistä... Sydän löytyy Suuren käsityölehden ohjeista.

My mother and I made some crocheted Christmas ornaments. I starched some of them with glue-water-mixture - excellent durability and yet beautiful!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Piparimökkejä myyjäisiin

Meidän ihanat eskariopettajat ja muutamat vanhemmat ovat ahkeroineet syksyn talkoissa oikein urakalla. Viimeksi teimme piparimökkejä, jotka myydään myyjäisissä ensi sunnuntaina (siis 16.11. klo 12-14). Kuvissa on nyt vain minun tekemäni talot, mutta myyjäisistä löytyy varmaan monta muuta taloa. Mökit on tehty kaupan valmistaikinoista ja ilmeisesti Sunnuntai toimii ainakin hyvin :-) Mökit ovat aika pieniä (seinän pituus ehkä 8 cm), mutta siksi juuri niin sopivia pöytäkoristeita.



Tein itse talkoissa neljä mökkiä ja toiset neljä otin vielä kotiläksyksi. Pikeeriä vatkasin kahden kananmunan valkuaisesta eli puolesta desilitrasta. Tomusokeria meni jotain 2,5 ja 3 desilitran väliltä. Lisäksi teelusikallinen sitruunamehua. Pikeeristä tulee helposti liian löysää, koska käden lämpö vielä hieman notkistaa massaa pursottaessa. Mutta liian paksulla massallakaan ei tee mitään: se ei tartu kiinni ja pursotusjälkeen jää huippuja. Kotona yleensä minulla onkin pari eri vahvuista massaa, sillä yksityiskohtia voi tehdä tuollaisella paksummalla massalla helpommin (vaikka jääpuikot tai pikeeripupun korvat). Pikeeri riitti näihin kahdeksaan mökkiin hyvin. Piparitalot koottiin kaupan valmiskuorrutteella, joka taitaa toimia melkein yhtä hyvin kuin kuuma sulatettu sokeri. Minulla ei siis ole kokemusta kaupan kuorrutteesta, kun tuubin puristaminen on liian kovaa hommaa...



Talot pakataan vielä sellofaaniin ja sitten vain myyntiin. Tulkaa ostamaan!

Miksi joulu on vaan kerran vuodessa? Minulla olisi niin paljon ideoita pipariaskarteluun... Taloja olemme tehneet monena vuonna, lahjajunaa ja joulukirkkoakin on kokeiltu. Semmoinen piparikuusi on vielä tekemättä: ehkä se on tämän vuoden kotiprojekti.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Harjoja myyjäisiin, ja lasipurkkien tuunausta

Tekstiilit ja tortut tarvitsevat välillä vastapainoksi muuta käsillä tekemistä. Niinkuin vaikka askartelua ja maalausta. Esikoulun myyjäistalkoissa puuhastelemme sitä sun tätä ja tämmöisiä ihania harjoja olemme maalailleet. Harjat on valmiiksi pohjamaalattu ja vanhemmat ovat sitten tehneet niihin koristekuvioita. Minä otin kolme harjaa kotiin maalattaviksi, kun ei koskaan tiedä pääseekö talkoisiin osallistumaan terveyden ja lastenhoitajan puuttumisen takia.


Akryyliväreillä maalailin noita kuvioita. Tiikeriharjassa käytin teippirajauksia apuna, kun siveltimeni eivät olleet kovin yhteistyöhaluisia ja maali kuivuu niin nopeasti. Apiloissa ja sydämissä käytin vanupuikkoja ja valkoiset yksityiskohdat syntyivät kätevästi muovisella hammastikulla. Huomatkaa tuolla taustalla vanha harmaa harjamme, joka tuntee olonsa varmasti aika noloksi näiden koreiden serkkujensa vierellä. Nyt kannattaa tulla hankkimaan oma kaunis rapun koristus eskarin myyjäisistä! Kiinnostuneet voivat kysellä tarkempia tietoja sähköpostitse :-)



Kuvan yläkulmassa on muutama Halloweenlyhty. Lasipurkit on päällystetty silkkipaperilla. Liiman levitin parin purkin päälle hämähäkinseitin muotoon, muttei se juuri näy. Ja säänkestävyyttä noilla lyhdyillä ei ole. Pitää ehkä levittää decoupagelakka päälle vielä, jos se toimisi. Yläreunassa on koristeena sisalnaru. Narut ja paperit pitää sitten olla tiukasti lyhdyn ulkopuolella, etteivät ne syty palamaan kynttilää polttaessa.


(Meidän hirveä pinnoittamaton rappu on työn alla. Ajatuksen tasolla. Pitäisi hioa/jyrsiä pintaa pois, että mahtuu laatat laittamaan ja ovi vielä aukeaa. Mutta sepäs ei onnistukaan kädenkäänteessä...)