Petit skirt - runsas röyhelöhame

Hauskaa ja värikästä vappua! On ihanaa olla tyttö, kun saa pukeutua niin häkellyttävän kauniiseen vaatekappaleeseen kuin petit skirt :-)

Aivan kuin olisi itse muhkein pioni tai runsain ruusu.

Sain New Yorkin tuliaisena valmiiksi kaitaleiksi leikattua nailonia (ei rispaantuvaa laatua). Tai no itse valitsin nettikaupasta värit ja määrät ja mies tilasi ne hotelliinsa ;-) Ompeluohjeena käytin Make it & Love it:n ohjetta. Kankaat oli helppo tilata jaardeissa ohjeen mukaan, mutta kotonapa minulla olikin vain metrimitta... Mutta periaatteessa sai vetää koko rullan auki ja jakaa kahtia, koska hameen kerroksia tuli kaksi. (Älä missään nimessä vedä rullaa auki, jos käytät Ruffler footia!!) Eikä se nyt ole edes metrilleen tarkkaa tässä työssä: röyhelöitä tulee kyllä ihan riittävästi.

Tarvitaan:

• 2 kappaletta yhdeksän metrin suikaletta purkautumatonta nailonsifonkia (nylon chiffon) (leveys 4, 5 tai 6 tuumaa käyttäjästä riippuen)
• 2 kappaletta 4,5 metrin suikaletta (sama leveys kuin edellisessä suikaleessa) --> 27-30 metrin rulla siis riittää
• noin 55 metriä  kapeampaa (2 tuumaa) mielellään eri väristä nailonsifonkia (en ole varma käytinkö kaiken tuon määrän, sillä rullaan jäi vielä paljon, enkä muista miten paljon tilasin)
• satiinia tai silkkiä vyötärökappaleeseen 100 cm x 28-32cm kaitale (Kaitele ommellaan renkaaksi ja taitetaan pitkittäissuunnassa kahtia - korkeus riippuu siis edellisten kaitaleiden leveydestä ja hameen käyttäjästä)

Käytin vanhaa ompelukonettani, koska uusi Topaz on niin fiksu, että se ompelee näinkin ohutta kangasta aivan kauniisti. Mokomakin! Kun haluaisin automaattista rypytystä!

Tästä se lähtee: 27 metriä mustaa röyhelöä tulossa! Hieman jouduin käsin vetämään kangasta, ettei röhelöstä tullut liian lyhyttä. Kannattaa silti jättää pitkät aloituslangat.

Ja sitten tasataan röyhelöt yhdeksälle metrille ja kiinnitetään vaaleanpunaiseen kaitaleeseen.

Näyttää jo aika herkulta!

Nuppineulakiinnitys ei aivan pitänyt mittaansa, vaan jouduin lopulta irrottamaan muutaman neulan ja ommellessa tasaamaan rypytetyt kaitaleen rypyttämättömään. Mutta neulakiinnityksestä oli se etu, että röyhelökaitale ei ollut kierroksella. Spiraaliksihan se väkisin menee rypytysvaiheessa. Kuten sanottu, hidasta, mutta ei vaikeaa.

MUTTA. Tähän se homma sitten tyssäsi vuosi (vai kaksi?) sitten. Aloitin huhtikuussa ompelut, mutta sitten tulivat puutarhatyöt hoidettaviksi ja sitä myöten kädet menivät ihan karheiksi. Ei voinut ajatellakaan tasaavansa jotain nailonröyhelöä toiseen nailoniin. Sittemmin homma alkoi vaan tuntua liian työläältä. Oikeasti tuohon ensimmäiseen yhdeksään metriin meni pari kolme päivää lastenhoidon lomassa.

Sitten ostin Ruffler Footin. Oi että mikä ihanuus ja autuus! Johan alkoi taas ompelukone hurista. Päivässä tuli tehtyä hame loppuun ja seuraavana päivänä toinen. (Eikä siinä näinkään kauaa olisi mennyt, mutta halusin käyttää pinkit materiaalit täsmälleen loppuun ja välillä siis purin. Ruffler footilla ei voi ihan niin sentilleen säätää menekkiä, eikä se haittaakaan, jos on rajattomat nailonvarastot.) Ruffler footilla ommellessa voi viritellä nailonrullan kulhoon kynän tai kapustan avulla ja antaa kaitaleen juosta sieltä samalla kun ompelee. Välillä voi toki mitata montako metriä on tullut ommeltua, ettei lopu rulla kesken. Youtube auttaa näiden niksien löytämisessä.

Yhdeksän metrin suikaleeseen siis rypytettiin mustaa kaitaletta ja sitten pinkki kaitale rypytettiin 4,5-metrin kaitaleeseen kiinni. Tämä toistetaan toisilla kaitaleilla. Sitten ommellaan satiinikaitale ympyräksi, mutta takasaumaan jätetään nauhoja varten tuuman aukko oikealla puolelle (tai minkälevyistä nauhaa nyt käyttääkin). Sitten kaitale taitetaan pitkittäissuunnassa kahtia ja silitetään taitekohta. Vielä ei kannata pujottaa nauhaa. Kumpikin 4,5-metrinen kaitale rypytetään satiiniin sopivaksi. Toinen kiinnitetään nurjat puolet vastakkain (päällimmäinen helmaosa) ja toinen satiinin oikeapuoli ja sifongin nurjapuoli vastakkain. Niin että saumanvarat jäävät kerrosten väliin, kun hame on taitettuna vyötärökohdalta.

Ruffler footilla tämäkin menee, mutta joutuu tekemään testikertoja ylijäämäsuikaleilla ja laskemaan hieman miten pitkälle matkalle esim. 50 cm sifonkia pitää rypyttää, jotta kaikki mahtuu, eikä kaitale toisaalta lopu kesken (noin 9 senttiin). Laitoin sifonkiin neulat puolen metrin välein ja satiiniin pienet lyijykynämerkit 9 sentin välein ja tarkkailin näin että kaitale riittää koko matkalle. Ruffler footissa voi siis säätää paitsi piston pituutta, niin laskoksen syvyyttä (ruuvilla) ja sitä miten tiheästi laskostetaan (joka pistolla, joka 6. tai 12. pisto). Minulla oli piston pituus jotain 3-5 millin väliltä, rypytys joka pistolla ja ruuvi keskiasennossa. Jouduin näitä säätämään ompelun aikana, että kangas meni tasan.

Välillä piti hakea vähän sopivaa satiininauhaa ja miettiä kiireesti sopivan paidan kaavat ja materiaalit. Sitten vain satiininauhan ompelu kuminauhaan (15 cm lyhyempi kuin mekon käyttäjän vyötärö) ja pujotus kujaan. Satiininauhan päätä kannattaa sulattaa sytkärillä etteivät purkaannu. (Älä nokea.) Sitten vielä kiiruusti otimme valokuvia. Puuh! Joskus vaan synttäreitä pukkaa ihan kahdet per päivä ja monet kuukaudessa, että kyllä sitä hameille käyttöäkin löytyy.

Pikkusiskon hame on pinkki ja siinä vaaleanpunainen röyhelö. Pikkusiskoa vaan ei meinaa saada kuviin mukaan... Isosisko poseeraa jo aika tottuneesti. Koskahan alkaa pyytää palkkaa?

Ehkä vielä joskus saan kivan yhteyskuvan meidän muruista... Ja sitä odotellessa voi vaikka tilata lisää sifonkia Ameriikasta. Äitikin ihan vähän haluaisi tuollaisen hameen (alushameeksi tosin)...

Synttärikakku: paahdettua valkosuklaamoussea ja vadelmia

Tyttöjen sukulaissynttäreitä vietettiin mummolassa pääsiäisen aikaan. Tein sinne kermakakun paahdetulla valkosuklaamoussella ja metsävadelmilla täytettynä. Päällä oli pinkkiä marsipaania nuoremman tytön toiveesta, mutta vaihtelun vuoksi vain kakun kansiosassa. Päällä sokerimassaliljoja ja -kukkia sekä vispikermapursotuksia.

Kakkua tehtiin pitkäperjantaina ja liivatelehdet unohtuivat kotiin. Niitä sitten metsästettiin sukulaisilta ympäri Hämettä... Mitä opimme tästä: aina on oltava liivatelehtiä kaapissa ja sukulaistenkin kaapissa! Täytettähän ei voinut enää vaihtaa, sillä olin paahtanut valkosuklaat jo kotona ja jotenkin ne piti käyttää. Jos olisi ollut aikaa, pelkkä valkosuklaakin olisi saattanut hyydyttää moussen.

Paahtovalkosuklaamousse (Ohje on mukaeltu versio Kinuskikissan Helpot suosikit -kirjasta s.25)

Kiisseliin:
250 g valkosuklaata
1 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
5 dl täysmaitoa

3-4 liivatelehteä
vettä
3 dl vispikermaa

Pilko valkosuklaat leivinpaperin päälle uunipellille ja levitä huolellisesti. Paahda 150-asteessa ja vahdi tarkasti etteivät pala. Aikaa menee 5-10 minuuttia. Jos menee liian tummaksi (palavat ennen pohjasta kuin päältä), niin tee uusi erä. Jäähdytä. Rouhi monitoimikoneella hienoksi jauheeksi. Tämä jauhe säilyy varmaan muutamia päiviä käyttökelpoisena, kunhan suojaat kosteudelta ja liialta lämmöltä.

Sekoita sokeri ja perunajauhot kattilassa ja lisää maito. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Ota pois levyltä ja lisää valkosuklaarouhe. Sekoittele, kunnes suklaa sulaa ja jäähdytä sitten vesihauteessa (tai pakkasilmassa ulkona suojattuna).

Laita liivatelehdet likoamaan keittolautaselle, jossa on vettä. Liivatelehdet peittyvät juuri ja juuri ja vettä kuluu tosi vähän verrattuna kulhossa liottamiseen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan ja sekoita liivatteet kiisselin joukkoon. Lisää sitten hieman kermavaahtoa kiisseliin ja sekoita hyvin. Lisää sitten loput vaahdosta käännellen, ettei vaahto laske.

Valkosuklaamoussen maku jäi vähän vaimeaksi kakun välissä. Sitä olisi voinut olla juustokakkumaisesti paljon paksumpi kerros, mutta sitten kakku olisi pitänyt hyydyttää vuoassa (jota ei ollut mummolassa mukana). Suklaatakin olisi voinut käyttää enemmän, mutta en vaan pystynyt. Makeutta nimittäin löytyi. (Ja laktoosittomana olen aina vähän voinut valkosuklaata ottaa, muttei missään nimessä palakaupalla.) Mousse oli parhaimmillaan valmistusastiasta lusikoituna: hyydyttyään siitä oli jotenkin kadonnut jotain. Ehkä liivatetta tuli lopulta sitten liikaa, kun varmuuden vuoksi laitoin niitä neljä.

Metsävadelmat olivat aika kirpakoita ja tasoittivat makeutta. Kokonaisuutena ihan kelpo kakku ja tarpeeksi pinkki meidän nelivuotiaalle ;-)

Pörröinen pöllöasu esiintyjälle

Lapsille on myynnissä semmoisia interaktiivisia pehmopöllöleluja, joita ei meiltä löydy, mutta joista olen kyllä kuullut. Onneksi netti on olemassa lisätiedon hankintaan ja uskalsin ottaa vastaan erään luistelijan toiveen esiintymispuvusta.

Toiveena oli karvamainen olemus, mutta päädyin kuitenkin fleeceen. Erikoiskangas olisi pitänyt tilata, eikä minulla ollut kokemusta kyseisestä materiaalista eikä nettikaupasta. Fleece oli edullisempi ja tutumpi materiaali. Karvamaisuutta toin asuun hännän ja pipon tupsuilla. Ne on tehty villalangasta karstaamalla ja silittämällä. Ehkä tuon asun tunnisti, mitä se esitti ;-)

Takana vetoketju, olkapäillä pari laskosta, helma kierretty ja pussitettu trikoovuorin avulla. Etuhelmaan ompelin pöllön varpaat, joissa on täytteenä tupsujen karstauksesta ylijäänyt villa. Että on sitten tämä pöllö sisältäkin ihan pinkki.

Pipossa on myös trikoovuori. Tuota pipon mallia jouduin muutamaan kertaan muokkaamaan ja pyörittelemään, mutta onneksi oli noita pienipäisiä sovitusmalleja omasta takaa. Korvat olisi voinut tehdä ohuemmasta materiaalista, sillä nyt ne jäivät aika paksuiksi. Mutta jos tässä pipotehtailijaksi alkaisi, niin joku säädettävä pää olisi must-hankinta. Onko semmoisia? Lasten sovitusnukkekin voisi olla tarpeen, kun ei noita omia lapsiakaan voi joka kokoon tehdä...

Ihana projekti oli tämäkin, sillä mikäs sen hauskempaa kuin miettiä miten jonkun mielikuvitushahmon saa väännettyä asuksi!

Lasten esiintymisasuja: 50-luvun puuvillamekot

Minulla oli ilo tehdä peräti kahdeksalle pienelle tytölle esiintymisasuiksi 50-luvun puuvillamekkoja. Tytöt olivat esityksessä nukkeja. Esiintyminen oli viime viikon torstaina, joten julkaisen asut vasta nyt. Kyseessä oli Basil Mestarietsivä-luistelunäytös Espoossa. Ja oli muuten ihana esitys ja kaikki luistelijat olivat niin taitavia! Pienten pyörähdykset, liu'ut ja vaa'at olivat tietysti häkellyttävimpiä.

Ystäväni ja luistelutytön äiti piirsi kaavat muutamien lastenvaatekaavojen perusteella. Yhtenä mallina oli ainakin mekko 70-luvun kaavalehdestä, mutta nykypäivän lehdissä oli kovin vähän tätä tyyliä. Sitten aloitin kovan kankaan silppuamisen... Leikatut palat on syytä saman tien laputtaa tilaajan mukaan, sillä helman pituus ja joillakin myös miehustan leveys oli erilainen. Onneksi oli sentään neljää väriä! Leikkaaminen ei silti ollut kovin nopeaa, sillä puuvillakankaassa oli värivirhettä ja asettelua joutui miettimään. Kangasta yhteen mekkoon meni 120-140 cm ja lisäksi kaulus ja vyökangas.

Helma on täyskello, miehusta melko suora ja leveä (että on tilaa liikkua luistellessa), kaulus eräs muunnelma huivikauluksesta, hihat runsaasti rypytetty ja hihansuissa kuminauhat, ja takana piilovetoketju. Napit ovat vain koristeina. Niiden taakse ompelin kuitenkin yhtenäisen ylhäältä vyötärölle tulevan vahvikekankaan, etteivät napit repeä irti. Samalla kaitele pitää kaarrokkeen paikallaan edessä.

Kuten yläkuvasta näkyy, kaulus kiinnitettiin päällikappaleen ja kaarrokkeen väliin. Kaarrokkeen kulmat ompelin vielä käsin kiinni vetoketjun vierestä, etteivät varmasti mene väliin. Myös olilta tikkasin kaarrokkeet kiinni, jotta reunat pysyvät varmasti nurjalla puolella. Lisäksi vielä hakanen varmistamaan kiinnipysymistä.

Alle tein tyllihameen, joka kohottaa helmaa entisestään ja tuo tietysti söpöyttä lisää. Siitä ei ole kuvaa, mutta vyötäröllä oli korkea resori, sitten 20 cm korkuinen vuorisilkki puolikellon muotoisena ja helmassa 18 cm korkuinen tylli kahdessa kerroksessa ja vielä päällimmäisessä kerroksessa 6 cm:n tyllikaitale rypytettynä. Tosi toimiin pääsi uusi Ruffler foot ja arvatkaapa millä ompelen seuraavat projektit?? Ihana kapistus!

Luistinten päälliset tehtiin kuhunkin väriin sopiviksi. Punaisia tytöillä jo olikin, mutta vihreät, keltaiset ja siniset tuli ommeltua.

Kotona vanhempi tytöistä pääsi välillä sovittamaan, että sain mittasuhteet kohdilleen eikä mikään tuntunut nurjalla puolella pistävän. Ihan pikkuisen meidän tytöt harmittelivat, etteikö äiti teekään heille mekkoja. Mutta näitä varmaan tehdään vielä lisää... Kummityttö jo siellä onkin jonossa ;-)

Helma pyörii hyvin!

Asuun kuului myös leveä valkoinen vyö, joka solmittiin rusetiksi selän puolelle. Siitä minulla ei valitettavasti ole tarkkaa kuvaa, mutta ehkä esityksestä napatussa kännykkäkuvassa näkyy yleinen vaikutelma. Esityskäytössä leveä vyö on juuri hyvä (näkyvä ja pysyvä), mutta juhlamekkoon tekisin vyön kapeampana. Valmis satiini- tai silkkinauhakin menisi hyvin, vaikkei ihan 50-lukuinen juttu olisikaan. Melkein syyhyttäisi tehdä mekko myös aikuisten koossa!

Kankaat ja tarvikkeet Eurokankaasta. Kiitos ihanille myyjille, jotka etsitte juuri sitä oikeaa kangasta... :-)

Ison tytön yöperhoskakku ja 7-vuotissynttärit

Meillä tyttö täytti jo seitsemän ja ihan se kaikkein ihanin prinsessavaihe taitaa olla hieman takanapäin... Synttärikakuksi kelpasi hyvin äidin ehdottama musta-pinkki-kakku. Mustaa marsipaania oli kaapissa ja se piti johonkin käyttää. Pitkään mietimme miten pinkki väri kakkuun tuodaan (äiti haaveili sokeripitsistä, mutta tuli järkiinsä, kun välineet ja pitsiaine maksaa ihan liikaa) ja tyttö taiteili vielä osin prinsessaunelmien ja osin discoteeman parissa. Päädyimme sitten perhosiin, koska muotit löytyivät kaapista ja ne oli nopeat tehdä. Äidillä on nykyään työkiireitä, niin jostain joutui tinkimään.

Pohjana mehevä vaalea kakkupohja pienillä muutoksilla. Vähensin mm. sokerin määrää ja silti kakkuun tuli hieman kovempia kohtia. Kakkuvuokani muoto ei ehkä ollut paras mahdollinen noin raskaaseen pohjaan. Kokeilen ehkä seuraavaksi perinteistä laakeaa kakkuvuokaa. Kostutuksena tilkka vaniljamaitoa, mutta koska pohja on mehevä, niin mitään järjetöntä määrää nestettä ei tarvita. Korkeat marsipaanikakut on tehtävä kuivempina, jos haluaa niiden pysyvän pystyssä.

Välissä mansikkamousse, jota tein taas ihan liikaa, vaikka jo puolitin ohjeen. Mutta järki voitti ja lisäsin vielä liivatteen määrää ja lusikoin täytettä kohtuudella kakun väliin. Alla oleva resepti on Pullahiireltä.

500 g mansikoita

6 dl vispikermaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

noin 1 1/2 dl tomusokeria (puoletkin riittää)

1 rkl vaniljasokeria

5 liivatelehteä

1/2 dl vettä / mehua (käytin laimennettua sitruunamehua)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan viideksi minuutiksi. Soseuta tuoreet mansikat tai sulata pakastemansikat ja valuta osa mehusta pois (näin täyte hyytyy paremmin) ja soseuta vasta sitten. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto ja lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja sulata liivateet yksi kerrallaan joukkoon joukkoon. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki ja kaada se ohuena nauhana mansikkasoseen joukkoon koko ajan sekoitellen. Lisää sitten mansikkasose tuorejuuston joukkoon ja vielä lopuksi kermavaahto joukkoon. Maista täytettä ja lisää tarvittaessa tomusokeria makeutta tuomaan.

Kakun kosteussulku eli sokeri-voikreemi oli tällä kertaa maustettu kaakaolla (osa tomusokerista korvataan tummalla kaakaojauheella), jolloin kreemistä tuli vähän tummempaa ja mahdolliset marsipaanin repeämät eivät olisi paistaneet silmään niin pahasti. Ja repesihän se marsipaani, koska oli jo vähän kuivaa. Ja tuo kakun korkea muoto ei ole kovin helppo päällystää. Taitokset sai kuitenkin piiloon perhosten alle. Kakun perhoset ovat kuulemma yöperhosia, koska "taivas" oli musta.

Suolaisena tarjottavana oli pikku pizzoja, mutta nälkäisenä niistä ei kukaan muistanut ottaa kuvaa. Sitä paitsi mieheni kokkaili niitä, etten kai voi hänen pitsojaan omia blogiini.

Muita tarjottavia olivat amerikkalaiset suklaamuffinit. Niitä olen aiemminkin tehnyt ja aina ovat yhtä hyviä, kunhan ei paista liian kauaa. Nyt oli mukana maitosuklaata, mutta muuten sama resepti. (Musta-pinkkiä nämäkin.)

100 g voita tai margariinia

2,5 dl sokeria

2 kpl munaa

1 dl maitoa

4 dl vehnäjauhoja

1 dl tummaa kaakaojauhetta (laitan vain 0,5-0,75 dl)

2 tl vaniliinisokeria

2 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

100 g tummaa suklaata tai maitosuklaata

Sekoita pehmeä rasva ja sokeri ja notkista hieman sekaisin. Lisää munat ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen rasvaseokseen. Rouhi suklaa ja lisää taikinan joukkoon. Jaa taikina paperisiin leivontavuokiin ja paista uunissa 155-asteessa (normiuuni 200) 12-22 minuuttia. Aika riippuu muffinien koosta ja muffinipeltisi materiaalista (metalli vai silikoni). Testaa itse sopiva aika ottamalla yksi muffini pois uunista, kun arvelet, että olisi valmista. Halkaise se ja maista, mutta älä polta suuta. Hieman tahmea vaikutelma on parempi kuin sokerikakkumaisen kuiva. Jäähdytä nopeasti ritilällä, mutta älä jätä moneksi tunniksi kuivumaan. Koristele vaikka sulalla suklaalla ja sokerikukilla. Anna suklaan jähmettyä, mutta kerää muffinit rasiaan, etteivät kuivu liikaa. 

Taivaallisen herkullisia ovat myös simppelit kaura-kookoskeksit. Näihin tulee aivan himo:

200 g voita
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
4 dl kaurahiutaleita
1 tl vaniljasokeria
2 dl kookoshiutaleita

Sulata voi ja anna vähän jäähtyä. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Vispaa toisessa kulhossa munien rakenne rikki ja lisää haalea voisula. Kaada sitten nesteet kuivien aineiden päälle ja sekoittele taikinaksi. Nosta pellille nokareita ja taputtele litteämmiksi. Nämä kakkuset leviävät uunissa, mutta jäävät paksummiksi kuin perinteiset kaurapitsileivät. (Ohje Terttu Lehtinen. Julkaistu Kotikokin parhaat leivontaohjeet -kirjassa.)

Kuvassa kaura-kookoskeksit ovat alimmalla tasolla ja ylemmällä perinteisiä ostokeksejä, joita lapset yleensä muiden juhlissa kahmivat kaksi käsin. Nyt ne jäivät melkein koskematta. Höh. Tää äiti ei taida enää ostaa kaupasta mitään, kun jäävät vaan nurkkiin pyörimään. Kaurakeksejä sitä vastoin pitää jo tehdä uusi annos...

Pääsiäistä (ja seuraavia synttäreitä) odotellessa ehdin vielä kuvata parit käsityöt, mutta niiden blogiin siirto voi viedä aikaa. Vieläkin työkiireitä. Mutta työkiireiden tulokset paljastan vasta ensi viikolla. Kerrottakoon kuitenkin, että projektini liittyy tyttöjen näytösasuihin...