Näytetään tekstit, joissa on tunniste vadelma-suklaamoussekakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vadelma-suklaamoussekakku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vapun vappukukkakakku

Hmmm... Eipä nyt ole onnistunutta kuvaa laittaa vappuaatoksi tekemästäni vadelmaisesta suklaamoussekakusta (resepti Kotilieden nettisivuilta), koska viimeinen silaus eli kiille ei hyytynytkään. Syyksi paljastui epäilemättä vanhaksi mennyt hyytelösokeri, vaikka vielä lisäsin liivatejauhettakin, kun huomasin, ettei hyytymistä tapahdu. Mutta maku oli kyllä kohdallaan: täyteläistä ja tarpeeksi vahvaa. Kuvasta voi kuitenkin nähdä mikä oli kakkuni koristeluidea. Painoin piparimuotin hyytyneeseen vadelmamousseen ja lusikoin kiillemehun muualle. Jos hyytyminen olisi onnistunut, niin kakkuun olisi jäänyt paljas alue. Alunperin ajattelin laittaa kukan keskelle vielä marsipaanista tehdyn kukan, jolloin vappukukka olisi ollut varsin onnistunut. Reunan pois ottamisen jälkeen mehu lirui sivuille ja kukkakohta täyttyi. Tulipahan siis moussekakku kastikkeella!