Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. marraskuuta 2016

Pipoja trikoosta

Myyjäisiin tein pipoja. Trikoosta kaksinkertaisena. Eri kokoisia: vauvasta aikuiselle. Pilvin pimein kaavoja netissä, mutta taisin lopulta yhdistää parin eri kaavan parhaat puolet (toisen korkeus ja toisen "kaaren" malli ja sitten saumurilla kumminkin leikkasin vähän enemmän tai vähemmän). Kodin kuvalehti ja Mehukekkeri taisivat olla suurimmat inspiraation lähteet. Ei pipojen teko ole vaikeaa, mutta se mikä malli ketäkin miellyttää on tarkkaa puuhaa! Näistä tuli ns. lörppäpipoja tai kääntöreunalla varustettuja. Reiluun korkuteen pyrin, että on korvillekin suojaa. Toisissa on yksivärinen vuori ja toisissa pipo on ylt'ympäriinsä samaa kangasta. Jujuna se, että pipo pysyy kaksinkertaisena, kun se on ommeltu lakisaumoista kiinni ja melkein kaikki saumanvarat piilossa kankaiden välissä kääntöaukkoa lukuunottamatta. Ei pitäisi ns. vuori vilkkua.


Dinopipossa on punainen vuori ja sauma tuossa taitteella. Ponipipo on kokonaan ponikangasta ja se kuulemma vaatii muutaman timantin koristeeksi... Pipo päätyi nuoremmalle tytölleni.


Lippupipoa tehdessä mietin kummipoikaani, joka tykkää eri maista ja niiden lipuista. Mutta tämä poika osti pipon itselleen (kuvan julkaisuun on lupa). Kummipojallekin on vielä kangasta varastossa, jos kiinnostaa ;-)


Lempparikangastani oli vielä jäljellä vauvan pipoon ja ihanaa, kun sekin löysi omistajansa (kuvan julkaisuun on lupa).


Kaksinkertaisilla trikoopipoilla pärjää melkein koko vuoden aivan kovimpia pakkaskelejä lukuunottamatta. Kylmemmille keleille voisin tehdä fleesevuorisia pipoja ja toisaalta neulotun pipon vuorittaminenkin kiinnostaisi. Katsotaan mitä sitä jaksaa ja onko pipoille käyttäjiä!

maanantai 7. marraskuuta 2016

Pokemonkynsikkäät

Blogitauko katkeaa vihdoin! Paljon oon tehnyt juttuja, mutta kuvannut aika vähän. Aina ei jaksa :-)

Kaverisynttäreille tarvittiin taas lahja ja päivänsankarin äiti vinkkasi tarpeellisesta lahjasta. Neuloin 7-vuotiaalle kynsikkäät, joita voi pitää älypuhelinsormikkaiden päällä. Tai sellaisenaan, mutta nyt ei kyllä enää tarkene ilman alussormikkaita. Mutta pokemonjahtiin nämä siis ovat tuikitarpeelliset. Omakin tyttö jo tilasi samanlaiset itselleen...

Normaalien sormikkaiden ohjeilla mentiin, mutta vähän väljemmät tein sormista juuri tuon kerrospukeutumisen takia. Ranteessa oli ehkä 36 silmukkaa. Lankana 7 veljestä. Puikot kantikkaat koivupuikot, koko 3,5. Tykkään todella näistä kantikkaista puikoista!

Rannekkeessa on toteutettu värinvaihto siten, että on neulottu kerros ainaoikeaa uudella värillä. Sitten taas jatkettu 1 o, 1 n. Näin ei tule rumaa "sekakerrosta", vaan ainoastaan värinvaihto. Tämä värinvaihtotapa ei juurikaan vaikuta neuloksen jousto-ominaisuuksiin. Käytän samaa tekniikkaa villasukkien varsissa.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Pellavashortsit ja kääntöhattu kesäpojalle

Ompelin sinertävästä pellavasta kesäshortsit koossa 68. Nämä pojan housut menivät nimiäislahjaksi talvella syntyneelle pojanpallerolle.


Edessä shorteissa on valelaskokset ja koristeena napit. Kaupunkihousuihin silitin tietenkin prässit, vaikka kesäkuumalla ne saattavat rypistyä pois.


Vyötäröllä on kuminauha, joka on ommeltu kummastakin reunasta sekä keskeltä.

Ohje on Ottobresta (Pufferfish, 3/2012) ja lisäsin vain hieman (n. 2 cm) lahkeeseen pituutta, ettei kestovaipankaan kuori vilku lahkeesta. Sitä en tiedä mahtuuko kestopeppu näihin: väljyyttä kyllä oli, mutta kokemuksesta tiedän, että ainakin tyttöjen "oikeankokoiset" kesähousut aina piukottivat paksun vaipan kanssa. Toivotaan parasta...

Housujen pariksi tein hatun samasta pellavasta, mutta koko on sen verran reilu, että menee parhaiten ehkä vasta seuraavana kesänä. Kaikki hattukaavani alkoivat jostain koosta 42 cm (tämä on 43 cm), joten oletin, että kyllä hattu varmaan on sopiva. Ihan vähän isolta ehkä näytti nyt. Mutta kunnon kesäkeleihin on vielä 2 kuukautta...


Hattu on käännettävä. Toisella puolella on vaaleansininen pellava ja koristeena vähän auto-ommelta, että tämä uniikki hattu varmasti erottuu muskarin naulakosta ja päätyy juuri oikealle pojalle nimikoimattomuudesta huolimatta. (Sorry, ei ollut nyt Audi-brodeerausta koneella.) Nyt kun pojan nimi on tiedossa, niin seuraavaan hattuun voi jo ommella nimen valmiiksi.



perjantai 11. maaliskuuta 2016

Korvaläppäpipo aikuiselle

Ulkoilessa pipo on paikallaan marraskuusta maaliskuuhun ja niinpä tämäkin pipo pääsi vielä hyvään käyttöön. Edellinen piponi ei ulottunut kunnolla korville, vaikka lipan ansiosta otsaa lämmittikin. Nyt neuloin korvillekin ulottuvan pipon eli korvaläppäpipon.



Ohjeena oli Drops 123-13 Palmikkomyssy Nepal-langasta. Lankana kyllä käytin kahta varastojen villalankaa. Toinen oli Novita Woolia ja toinen jotain paksumpaa, veikkaisin 7-veljestä. Koetilkun kun kudoin, niin tuo yhdistelmä ja puikot nro 5 tuotti sopivan tiheyden. Käytin sukkapuikkoja, sillä lyhyinkin pyöröpuikkoni oli turhan pitkä Ohjetta seurasin varsin tarkkaan ja vaikka mielestäni neuloin ja neuloin, pipo oli sovittaessa aina liian matala. Lopulta tein ehkä vain pari ylimääräistä kerrosta ohjeeseen verrattuna ja sopiva tulo.


Tupsu on vielä tekemättä. En oikein tiedä minkä kokoinen olisi hyvä. Joka tapauksessa suuri tupsu toisi jopa lisälämmikettä ja räntäsateella pipo pysyisi kuivempana. Aidon turkiksen näköiset tupsut ovat kai nyt muotia, mutta mieluummin ehkä lammasta kuitenkin.

Palmikon kierroissa sekoilin sen verran, että välillä tuli kudottua kerros liikaa tai liian vähän. En viitsinyt purkaa: tämä oli harjoituspipo ja oli kiire saada pipo käyttöön! Sopivammat langat houkuttelisivat, sillä tämä kaipaisi vuoria kutittavuutensa takia. Taidan tehdä trikoosta semmoisen puolivuoren: pääsee höyryt hyvin ulos :-)

Koska palmikon kierroissa sekoilu ärsytti jonkin verran (hei, katson aina telkkua neuloessani!) latasin kerroslaskimeksi työn valmistuttua parikin applikaatiota. Knitting Buddy on nyt tämän hetken suosikkini. Sinne saa neuletöistä aika paljon muutakin tietoa ylös, mikä helpottaa myös reissuissa ja autossa neulomista: käytetyt puikot, koukut ja langat ovat aina muistissa. Myös ohjeen nettisivun saa sinne muistiin En tajua miksen tätä hoksannut aiemmin etsiä? Itselläni nimittäin oli jo pari vuotta sitten idea, että tarvitsen applikaation neuletöihini, mutten silloin osannut etsiä oikeaa tai niitä ei vielä ollut. Suurehko musta neulemuistiinpanokirjani palvelee silti suunnitteluvaiheessa vallan hyvin, mutta ei ole enää pakollinen matkalle lähdettäessä.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Älypuhelinlapaset lapselle

Nykyään vaaditaan lapasiltakin paljon:
  • pidä käyttäjän kädet lämpimänä
  • näytä hyvältä
  • älä nyppyyny liian nopeasti
  • kestä pesua
  • ole käytännöllinen myös älypuhelimen kanssa
Viimeiseen kohtaan löytyi ratkaisu netistä, Yhteishyvän sivuilta. Alkuperäinen ohje oli miehen käteen sopiva, mutta nämä lapaset tein 7-vuotiaalle sopiviksi.


Lapasten alle mahtuu kosketusnäyttösormikkaat, jos löydän sellaiset lasten koossa. Kokeilin jo metallisen kirjontalangan kirjomista naisten hanskojen etusormeen ja peukaloon, mutta peukalon kirjonnan tulisi olla aika suuri, että toimisi. Jatkan harjoituksia.


Hyvin toimii siis paljaalla kädellä ja lapaset ovat lämpimät. Ranteet olisi voinut neuloa pidemmiksi, jos käyttää ilman sormikkaita. Lempivärinen lanka on 7 veljestä.



Taisin luoda 36 silmukkaa, kun alkuperäisessä ohjeessa on 50 silmukkaa. Suhteessa pienensin muita silmukkamääriä. Lisäksi etusormen aukon jälkeen kudoin yhden setin vähemmän kerroksia kuin aikuisten lapasessa eli "neulo kerrokset 8-13, jonka jälkeen neulo kerrokset 2-11. Päätä." Tarkemmalla fiksaamisella lapasista voisi tehdä lapselle vielä kapeammat, mutta meillä riitti muutaman kerroksen poisjättäminen.



Kovan pakkasen hanskat nämä eivät ole, mutta eipä kestä puhelinkaan sellaista säätä. Neulon silti itsellenikin vähän vastaavat, vaikka enemmän olisi käyttöä näppäimistötumpuille ihan sisätiloissa :-D

lauantai 26. joulukuuta 2015

Linnalaukku

Laukut ovat aika kivoja juttuja ja joku niissä kiehtoo jo pikkuistakin tyttöä. On kiva päästä välillä vähän hulluttelemaan kankaiden kanssa. Tähän laukkuun hain inspiraatiota netistä, mutta linnalaukkua ohjeineen ei löytynyt mistään. Kun ei koskaan oikein kasva aikuiseksi prinsessaunelmiensa suhteen, on aika helppo sukeltaa pinkki-lila-vaaleanpuna-kimallusmaailmaan :-) Suunnittelu ja toteutus oli hauskaa!

Kummityttö sai pikku prinsessoilleen matkustuslaukun. Prinsessat asuvat normaalisti tietenkin isossa linnassaan, mutta linna ei voi matkustaa mummille, kummille eikä edes serkun kaiman tuttavalle. Ratkaisuksi tein linnalaukun, jossa prinsessat voivat asustella autossa ja perillä, eikä tule liian ikävä omaa ihanaa linnaa. Leikkijäkin ehkä kantaa omat lelunsa, kun on mieluinen kantoväline...


Laukku on fleeceä ja koristeina on käytetty puuvillakankaita. Eteen applikoin linnantorneja, oven, vähän muuria, köynnöstä ja tietysti vaakunan. Tukikangasta on fleecessä yksi kerros ja jokainen applikaatio on lisäksi tuettu omalla tukikankaallaan. (Ihan turhaa muuten käyttää kaksipuoleista liimaharsoa: ei pysy polyesterissä.)


Takaa laukku on hillitympi ja alleviivaa tosi hienovaraisesti kenelle laukku kuuluu...


Jotta koko aatelisväki ja heidän kotieläimensä pysyvät laukun sisällä, ompelin yläreunaan lisäpussukan, joka on helppo kiristää kiinni. Solmuja ei tarvita: puuvilla pysyy rypyssä ihan itsestään. Muutaman hetken jouduin tuumailemaan ompelujärjestystä, koska mikä tahansa vuori ja alavara ei taivu tämän tädin pääkopassa hetkessä ojennukseen. Yleensä varmistan insinöörillä "kääntyyhän tämä nyt varmasti oikeinpäin?"


Laukun sisäpuoli on puuvillalakanaa. Tuettu myös tukikankaalla. Lisäksi ompelin yhden taskulokerikon (enemmänkin olisi voinut tehdä näitä "huoneita", mutta aika loppui kesken). Laukussa on siis tarkoitus säilyttää Little People -hahmoja, joten yritin mitoittaa lokerikkoa sen mukaan.
Laukun sisällä on vielä omistajan nimi brodeerattuna oikein isolla, ettei vanhemmat sisarukset vaan ota laukkua omaan käyttöönsä ;-)



Yksityiskohtiin käytin erikoisompeleita, kun en ehtinyt etsiä mitään varsinaisia kirjontakuvia. Lisäksi kiinnitin muutan Swarovskikristallin viimeistelemään hehkeän tyylin sekä tietysti peittämään muutamat ompelumokat.




tiistai 1. joulukuuta 2015

Rusettifleecepipo

Nyt se on joulukuu! Päätä ei ole vielä palellut tänä syksynä, mutta tuulen takia kaipaa jo trikoosta astetta lämpimämpää pipoa. Tytölle tein sekä välikausi- että toppatakkiin sopivan pipon fleecestä ja vuorikankaana trikoota.



Koristeeksi kelpasi rusetti, vaikka ensin tyttö toivoikin jotain brodeerausta. Brodeerauksen valinta sadoista tai tuhansista kuvista vie niin paljon aikaa, että joskus on parempi vain tehdä jotain eikä istua koneella haaveilemassa ;-) Silti tämäkin tekele odotti noita päälaen muotolaskoksien ompelua iäisyyden. Olisin halunnut tehdä neliöpipon, mutta se on kuulemma vauvamainen. Äh, nytkö ei sitten kelpaa enää kaikki äidin tekemät...


Fleece on materiaalina minulle melko vieras. Minua ihmetyttää sen venyminen: toiseen suuntaan ompelu onnistuu ja toiseen suuntaan saa kupruilevaa jälkeä. Täytyy tehdä saumuritestejä, jos pitää käyttää vaikka vähän rypytyssyöttöä. Pipon ulkonäköön en ole kovin tyytyväinen, mutta rusetti katseenvangitsijana ehkä ohjaa silmät pois noista päälaen saumoista.


Heijastin jäi laittamatta pipoon. Muistin sen vasta, kun homma oli jo putkessa, eikun putkena, enkä viitsinyt purkaa (ja pipo tarvittiin aamuksi). Heijastinideoita kyllä pukkaa tuolta Facebookin syövereistä semmoista vauhtia, etten meinaa perässä pysyä!

Olen miettinyt paljon fleecen ekologisuutta. Silloin kun tämä likka oli nuori, käytettiin villatakkeja. Ja siihen suuntaan haluan edelleen mennä. Fleecestä irtoaa jokaisessa pesussa pienen pientä muovipalaa ja pyykinpesukoneesta se menee lopulta vesistöihin, mereen ja kaloihin. Vedenpuhdistamoista tämä pikkuhitunen siis pääsee läpi! Joissakin tilanteissa fleece tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin villa, mutta silti muovi tökkii vaatemateriaalina. Meidän perhe ei ole juuri koskaan ääriolosuhteissa (paitsi se yksi juhannuspurjehdus), niin olisi kiva valita vaatemateriaaleiksi aina luonnonkuitua. Mistä löytyisi luonnonkuituinen kangas, joka on fleecen tapainen ja ei niin kuuma kuin villa? Hengittävä, kestävä, pestävä ja kutittamaton.

torstai 1. lokakuuta 2015

Heijastinkoruja

Pimeä tulee ja jotenkin niin nopeasti! (Itselläni on tosin kesäfiilis...) Meillä siis tehdään heijastimia. Virallisesti nämä ovat heijastinkoruja, koska eivät ole mitään turvatestattuja ja CE-merkittyjä juttuja. Mutta pyhätakin pariksi heijastinnauhakukka tai kolme sopii hirveän paljon paremmin kuin kova mutta superheijastava muovinen pyörylä.


Heijastinnauhakukat on tehty rosee-pitsilaitteella 2 mm leveästä heijastinnauhasta ja keskusta on ommeltu käsin ensin ompelulangalla ja sitten virkattu heijastinnauhaa päälle. Toisen kukat kiinnitin hopeiseen naruun ja lisäsin hakaneulan. Toisessa on hopeoitu koruneula. Pipoon tai hattuun niitä voisi kiinnittää useammankin.



Heijastava pöllö on ohutta puuvillalankaa, jonka seassa kiiltävää metallilankaa sekä heijastinlankaa (kaksinkerroin). Koukkuna käytin ehkä 1,5 tai 1,75. Silmän ympärystät ja varpaat on vielä viimeistelty pelkällä heijastinlangalla. Nokka unohtui virkata: ehkä lisään sen myöhemmin.


Heijastava pallo on myös puuvillalankaa ja heijastinnauhaa. Koukkuna 2 tai 3. Tämä on nopea tehdä, mutta vähän iso taskuun laitettavaksi päiväsaikaan. Pallon sisällä on hedelmäpussia rutattuna. Mutta menee ehkä lapsilla, jotka muutenkin tykkäävät maskoteista.

Heijastimet ovat haastavia kuvattavia. Alempana käytin salamaa luonnonvalossa ja kolme seuraavaa kuvaa on pimeässä ja hämärässä eteisessä salamaa käyttäen otetut kuvat.








Heijastintehtailu on kehityksen alla. Narun päässä oleva kukka on niin kevyt, ettei se välttämättä pyöri tarpeeksi näkyäkseen autoilijoille. Rintapielessä neulalla kiinni oleva kukka ei myöskään näy kuin yhdestä suunnasta. Jos sinulla on hyviä vinkkejä, miten heijastin olisi hyvä kiinnittää takkiin/pipoon/reppuun, niin jätäthän kommentin!

maanantai 21. syyskuuta 2015

Syyspipoja

Tässä pari trikoopipoa hieman eri malleilla toteutettuna. Violetissa pipossa on framillonnauha saumanvaraan ommeltuna ja vihreässä on takana muotolaskokset. Molemmat ovat kai ns. ruttupipoja, sillä tulevat reilusti korville. Violetissa on enemmän korkeutta, kun se tuli tytölle ja ponnarit vievät joskus paljon tilaa.




Vihreä meni kummipojalle lahjaksi ja siihen kirjoin koneella formula-auton. Ainahan sitä pipoa ei kovin mielellään laiteta päähän, vaikka syystuuli vinkuisi korvissa, mutta jospa autokuvio houkuttelisi :-)



Heppakangas on ollut meillä suosikki, mutta jokohan nyt sain viimeisenkin palan käytettyä?




Netistä löytyy pipoille erilaisia kaavoja ja parissa käsityölehdessäkin on ollut malleja. Näiden pipojen pohjana oli Ottobren (4/2015) kaava, mutta koska muutin takasauman rakennetta ja korkeutta ja vielä päälaen muotolaskosten syvyyttä, niin oma mallihan siitä lopulta tuli :-) Ja vielä ajattelin muokata kaavaa lisää...

lauantai 12. syyskuuta 2015

Tupsupipo ja hattuteline rautalangasta

Tuntuu, että kesä vain jatkuu lämpötilojen puolesta, mutta kyllä se syksykin jo heittelee keltaisia lehtiään. Pipokausi odottelee siis jo nurkan takana. Tämä pipo on kyllä vasta pakkasille, sillä on villaa (7-veljestä). Erikoisuutena on tupsuun lisätty heijastinlanka. Vain yksi ainokainen palmikko koristaa sivua, muuten pipo on joustinneuletta. Malli on Novitan "lapsen palmikkoneulepipo" ja löytynee heidän neulemallihaullaan.


Heijastinlanka on varsin huomaamaton päivännäöllä, mutta testasin pimeässäkin ja tupsu kyllä kimaltelee, muttei korvaa kunnon heijastinta.



Räntäsadekelejä silmällä pitäen tein viime vuonna hattutelineen, sillä varsinaiset hatut eivät oikein tykkää pyykkipoikakuivatuksesta. Näitä vaan pitäisi tehdä useampia (sain miehenkin ostamaan hatun viime vuonna, ettei tarvitse pipolla mennä joka tilaisuuteen) ja keksiä niille jokin hylly...


Tämä yksilö on aika hyvä tyttöjen hatulle tai tuolle kuvauspipolle, mutta omaa hattuani varten tarvitsen vähän leveämmän "nupun". Rautalankaa (taitaa olla sinkittyä) löytyy vielä, jos joku haluaa tilata itselleen samanlaisen (tai modifioidun).

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Hiusjojot

Huh, miten kevät etenee vauhdilla! Tautitilanne meillä lykkää sitä sun tätä tekemistä (mm. blogin päivitystä) ja viimeisimpänä peruuntui tytön 7-vuotissynttärit alkukuusta. Tosin niitä juhlitaan huomenna terveempinä ja hiukan vanhempina ;-) Vieraille teimme kiitoslahjoiksi mm. hiuspompuloita kangasjojoista.



Varataan kangasta, neula (tai monta neulaa, jos haluaa tehdä sarjatyötä), lankaa, nappeja ja hiuslenkkejä. Sitten leikataan kankaasta ympyrä. Pieni lautanen on hyvä malli.



Sitten ommellaan kaksinkertaisella langalla tilkun reunaan 5 mm harsinpistoja ja kiristetään pussiksi. Kannattaa ottaa pitkä lanka, niin samalla langalla saa napinkin kiinni.




Pussi taputellaan litteäksi ja parilla solmulla homma pysyy kasassa.  


Sitten ommellaan koristeeksi nappi.


Napin ompelun yhteydessä toiselle puolelle ommellaan tavallinen hiuslenkki kiinni. Nykyiset hiuslenkit ovat luvalla sanoen surkeita, mutta ainahan tilalle voi ommella uuden lenkin, kun vanha katkeaa.




Meidän napit on tehty kutistemuovista, joka on niin kiva materiaali, ettei meinattu tytön kanssa pysyä housuissamme! Siitä voi tehdä nappien lisäksi vaikka barbeille viivottimen tai puutarhurille kasvinmerkitsemistikkuja. Just nukkekotimateriaalina tuo voisi pelittää hienosti, kun yksityiskohdat saa piirrettyä ihan normikynillä ja sitten se pala kutistuu ja kynänjäljestä tulee tosi tarkka ja terävä.

Leimailemallakin saa vaikka mitä koristeita (leimamusteen on hyvä olla vedenkestävää eli liuotinpohjaista). Me kokeilimme nyt puuvärejä kirkkaalla ja maidonvalkealla kalvolla. Kirkkaasta kuvio näkyy läpi ja maidonvalkeastakin jonkun verran, mutta kynäpuoli jätettiin napeissa oikeaksi puoleksi. Kuumailma puhallin oli järeää mallia, mutta hyvin silläkin onnistui muovit kutistelemaan. Eikä haittaa vaikka nappi välillä lentää lattialle: kutistamista voi jatkaa. Sukkapuikolla yritin pitää noita paikallaan, mutta... Voisi uunikin toimia, mutta ei jaksettu odotella.