torstai 10. lokakuuta 2013

Neulottu tiskiliina vohvelikuviolla

Aiemmin virkkaamani bambulankainen tiskiliina (tai kotoisammin tiskirätti) on toiminut hyvin,  mutta värit ovat vähän jo ankeat. Imuteho on kyllä vain parantunut tässä parin vuoden aikana! Niinpä päätin kutoa reippaan pinkin uudeksi rätiksi. Malli löytyi Homespun Living -blogista.


Koska minulle englanninkielinen neulontasanasto ei ollut kovin tuttua, niin koko "knit "ja "purl" tuntui heprealta. (Eivätkö englanninkieliset neulokaan "right and wrong"?) Tässä siis suomennettuna helppo neljän kerroksen malli:

1. Kudo krs oikein.
2. Kudo krs nurin.
3. *2n, 1o* 2n.
4. *2o, 1n* 2o.

Ja näitä neljää kerrosta toistetaan haluttu määrä. Minun rätissäni on ainaoikein-reunukset, mutta miksei rätin ympäri voisi virkata muutaman kerroksen. Mallineule on kyllä venyvää, että virkattu reunus voi olla vaikea saada sopivan kokoiseksi.



Lankana Blend Bamboo (taitaa sisältää myös puuvillaa) ja puikkojen koko 3,5. Silmukoita mahtui puikolle 52, mutta suurempikin rätti olisi voinut olla. Nyt vain testataan, miten toimii käytännössä. Virkattu tiskiliina on kyllä jämäkämpi, mutta kai tälläkin hyvin pyyhkii :-)


Laitetaanpa vielä oikeastakin puolesta kuva tuohon ylle ;-) 

(Kameraani tuli joku vika ja siksi nämä blogipäivitykset ovat vähän vähissä. Kuvat on otettu Samsungin luurilla ja tehosteena "kylmä vanha". Tuo tehoste näytti värit luonnollisempina kuin ilman tehostetta otetut kuvat. Niissä laatat olivat aivan kellertävät. Toivottavasti kamerassani on vain joku user-ongelma. Tai kaikki kokeilemani 12 paristoa ovat tyhjinä...)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti