lauantai 28. helmikuuta 2015

Suklaakakku: Devil's Food Cake

Tämä on eräs versio Devil's Food Cake:stä. Jostakin syystä Googlen kuvahaku tuottaa suomeksi haettuna (paholaisen kakku) vain rengasvuoassa tehtyjä "kuivia kakkuja" ja se ei minusta riitä nimenomaisen kakun ulkomuodoksi. Paholaisen suklaakakku -haku tuottaa jo vähän mehevämmän näköisiä lopputuloksia, mutta suosittelen hakemaan alkuperäisellä nimellä.

Paholaisen suklaakakun tulee olla jotakin tajuttoman himottavan näköistä, syntisen kaloripitoista, sellaista, että siinä tekisi mieli uida...



Olen tehnyt kakkua monta kertaa Nigellan ohjeella, joskin aluksi Suomesta ei löytynyt edes muscovadosokeria ja käytin fariinisokeria. En muista kumpi sokeri maistui paremmalle, sillä tämä kakku on jäänyt unholaan terveellisemmän elämän myötä. Mutta tilauksesta toki teen ;-) Nyt oli ongelmana, etten muistanut olinko käyttänyt kirjan (Syötävän hyvää) reseptiä, televisio-ohjelmasta napattua ohjetta vai netistä löytyvää ohjetta. Ja ne ovat muistaakseni kaikki erilaisia! Pohjan ohje on sama, joka löytyy Nigellan resepteistä netistä (Devil's food cake Nigella). Täytteen ohje on myös Nigellan ja löytyy tuosta Syötävän hyvää -kirjasta. Kuorrute on Linda Collisterin kirjasta Suklaa (sivulta 39) Kinuskikuorrute-nimellä. Ei sen tyyppistä kinuskia kuin kinuskikakussa, vaan "fudgea".

Joskus pystyin käyttämään maitoa sisältävää suklaatakin, mutta sittemmin tein pelkästään tummalla (70%) suklaalla. Nyt taas löytyy maitosuklaatakin laktoosittomana. Ja ihan pelkkä tumma suklaa on tässä kakussa ehkä liian voimakas, sillä kakun ei tule olla Sacher-tyyppinen (eurooppalainen, hieman karvas ja jopa hapan aprikoosin takia), vaan reilusti amerikkalainen: äkkimakea suussasulavan pehmeä syntinen kokonaisuus. Pandan Hurmaava Tumma pääsi meidän perheen makutestissä kokeiluun. Maitosuklaana ainoa laktoositon vaihtoehto Brunberg Maitosuklaa.



Pohjan resepti x 2

50 g kaakaojauhetta (Hollantilainen tumma kaakao)
100 g fariinisokeria
250 ml kiehuvaa vettä
125 g laktoositonta voita
150 g hienoa sokeria
225 g erikoisvehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
2 isoa kananmunaa

Täytteeseen:

70 g tummaa suklaata
100 g pehmeää voita
1,8 dl (108 g) tomusokeria siivilöitynä
0,5 tl vaniljasokeria

Kuorrutteeseen:

300 g tummaa ja maitosuklaata sopivana kombona (minulla oli 200g ja 100g)
175 g laktoositonta voita
2-3 rkl tummaa siirappia

Siivilöi kaakaojauhe tilavaan kulhoon, mittaa sokeri päälle ja kaada kiehuva vesi joukkoon. Sekoittele tasaiseksi. Laita jääntymään vaikka kylmäpaketin päälle, koska sitä ei voi kaataa muuten voi-sokeri-munavaahtoon.

Vatkaa voita ja sokeria ilmavaksi valkeaksi seokseksi ja lisää sitten munat yksitellen ja emulgoi massa huolella. Jos taikina tuntuu juoksettuvan (ryynittyvän,/erottuvan/leikkaavan), kaavi vain taikina reunoilta ja jatka vatkaamista. Yleiskone hoitaa homman tai sitten saavat allit hyvää kyytiä.

Sekoita kuiviin aineisiin leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri. Lisää vuorotellen kuivia aineita ja haaleaa kaakaomassaa. Sekoita varovasti tai vähemmän varovasti. Jos jaksaa huolella käännellä lastan avulla pohjia myöten, voi lopputulos olla hivenen kuohkeampi. Mutta tämä kakku on kostea, eikä sitä voi sokerikakkuun verrata pehmeydessään ja kuohkeudessaan.

Paista kahdessa tai jopa neljässä vuoassa riippuen teitkö yksin- vai kaksinkertaisen taikinan. Useammissa vuoissa paistamisesta on se etu, ettei valmista pohjaa joudu halkaisemaan. Kakku on nimittäin vähän murenevaa, ainakin tuoreena. Ja ehkä kakusta tulee kuohkeampi, jos sitä on ohuemmalti vuoassa. Minä tein kaksi taikinaa perätysten, kun en muistanut mikä resepti oli toimiva. Lämpötila minun uunissani oli 155 kiertoilma ja aikaa meni 45-50 min. Vanhoissa uuneissa se 175 on varmaan toimiva. Kokeile tikulla tarttuuko taikina ja ota heti pois, kun ei tartu. Ota jäähtymään. Anna olla vuoassa hetken ja älä kumoa kakkua leivinlaudalle tai ritilälle, vaan kämmenellesi ja pistä pohjapuoli alaspäin jäähtymään.

Odotellessasi kakkujen jäähtymistä, tee kuorrute. Pilko suklaa ja voi kulhoon ja mittaa joukkoon siirappi ja aseta kulho höyryävää vettä sisältävän kattilan päälle. Sulattele komeus valuvaksi massaksi. Jäähdyttele sitä sitten kylmähauteessa ja sekoittele välillä. Kyllä se jähmettyy!

Sulata täytettä varten suklaa varovasti vaikka mikrossa lautasella. Vatkaa täytettä varten huoneenlämpöistä voita hetken ja lisää tomusokeri erissä. Vatkaa tasaiseksi. Lisää sitten hieman jäähtynyt suklaasula. Sekoita tasaiseksi ja levitä toisen kakun päälle. Jos tätä täytettä tekee aika paljon enemmän (voita 250g, suklaata 175 ja tomusokeria 4,5 dl), voi sillä kuorruttaakin kakun. Halusin kuitenkin vähemmän makean päällisen ja tein tuon voipitoisen kuorrutteen.

Tasoitin hieman jäähtyneiden kakkujen pintaa, sillä ne kohosivat keskeltä enemmän. (Ehkä pitäisi fiksata reseptiä tai paistaa ohuempia kakkusia.) Kostutin valmiita pohjia maito+vaniljasokeriliemellä varmuuden vuoksi, kun suomalaiset yleensä tykkäävät kosteammista täytekakuista. Minusta Devil's food cake on kuivan kakun ja täytekakun välimuoto eikä se saa olla liian kostea. Mutta kun lapset eivät juo kahviakaan, niin on hyvä jos kakku menee alas huuhtomatta ;-)

Laita täytettä ensimmäisen kakun päälle niin paljon kuin arvelet olevan säädyllistä. Eli siis kaikki. Nosta toinen kakku päälle ja paina kevyesti. Kostuta sitten päällimmäinenkin kakku vaniljamaidolla. Sitten kuorruttamaan. Sivele suklaa-voiseosta ensin reunoille ohut kerros (saat korppujauhot piiloon) ja sitten paksummalti. Ja paksummalti. Aina vaan lisää ja joka puolelle ja tasoittele sileäksi tai jätä kivoja huippuja.

Kakku menee tytön synttärikakuksi. Onnea Emmi! Otan sitten leikkausvaiheessa kuvan kännykällä, jos muistan suklaanhimossani...

I baked one version of Devil's Food Cake. A source of my inspiration was mostly Nigella Lawson. She definitely knows something about baking...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti