perjantai 9. lokakuuta 2015

Voimisteluasu: toppi ja shortsit

Kilpavoimistelu vaatii välineiltä jo jotain enemmän kuin harrastusjumppa. No (äidin mielestä) ei oikeasti, mutta kun joukkueella on samanväriset vaatteet harjoituksissakin, niin valmentajan on helpompi nähdä liikkeiden samanaikaisuus (luulisin). Voimisteluasujen yhteistilauksessa jätin kuitenkin tilaamatta shortsit ja topin, sillä nehän tekee itsekin ja huomattavasti halvemmalla. Lisäksi sovitettavana ollut toppi (koko 130)oli malliltaan todella epäsopiva meidän tytölle: aivan liian pitkä, leveydestä sopiva, kaula-aukko liian alas sekä hiha-aukot kylkiin. Koko 120 taas oli liian kireä ja suhteessa todella pitkä. En ymmärrä, kun tuo tyttömme on niin keskiarvo tai monta kokoa kapeampi kuin normivaatteiden mitoitus. Mutta epäsopivaa vaatetta en suostu ostamaan.



Shortsit onnistuivat hyvin: ovat vaan korkeampivyötäröiset kuin kaupasta ostetut, ns. tanssishortsit. Sivuhalkiot tuovat kivaa näköä lahkeeseen. Teen vielä toisenkin mallin ilman sivuhalkioita, niin on sitten täsmälleen samanlaiset kuin ostetuissakin. Mallin löysin netistä. Kuminauhani vain oli leveämpää ja lahjekaitaleistakin taisi tulla leveämmät kuin ohjeessa. Kuvista ei malli näy kovin hyvin, mutta jos seuraatte linkkiä alkuperäiseen ohjeeseen, niin näette paremmin.


Toppi on tehty aluspaidan kaavalla ja aluspaidaksi, mutta paksu (läpinäkymätön) elastaanitrikoo toimii myös jumppavaatteena. Kaula-aukko ja hihansuut huolittelin kankaasta leikatulla kaitaleella. Valitsin vain sen suunnan, kumpi jousti enemmän ja hyvin toimi (ehkä jopa liikaa ryppyä tuossa edessä). Kaava oli Ottobresta (3/2013) sivusaumoista rypytetyn topin kaavalla. Lyhensin mallia noin 12 cm ja pienensin kokoon 122. Tein myös painijanselkätopin, mutta malli vaatii vielä kaavan trimmausta ennen kuin kuvat ovat julkaisukelpoisia ;-)


Nämä on niin kivoja ja nopeita projekteja, että tulee varmaan hankittua lycraa useammassa värissä. Toivottavasti voimistelu kiinnostaa tyttöjä pitkään! Äiti kyllä ompelee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti