Näytetään tekstit, joissa on tunniste konekirjonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste konekirjonta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Pitsikirjonta eli free standing lace -kokeiluja

Kankaasta irrallaan olevat konekirjontapitsit ovat jotain liian söpöä ;-) En tiedä miten niitä suomeksi pitäisi kutsua - irralliset pitsikuviot tuntuu vähän liian tylsältä ja rautalangasta väännetyiltä. Free Standing Lace -nimellä kirjontamalleja löytää nettikaupoista, jotka myyvät konekirjontakuvioita. Mutta irtokuviot ovat ihanan monikäyttöisiä. Niitä voi lisäillä valmisvaatteisiin, tumppuihin, pipoihin, hiuspantoihin ja -klipseihin. Niistä voi tehdä koruja (korva-ja kaulakoruja, rintaneuloja) tai ripustaa ikkunaan tai joulukuuseen. Lahjapakettien päälle voisi laittaa perhosen lentelemään tai koristekranssiin tehdä lumihiutaleita.

Niin sanotut kangasmerkit jäävät kyllä toiseksi, sillä FSL-kuviot ovat keveitä, pitsimäisiä ja molemminpuolisia, jos niin haluaa. (Alalankana käytetään siis samaa sävyä kuin ylälanka - käytännössä ylälankaa puolataan omalle puolalleen.) Kuvissa on ensimmäiset kokeiluni ja kaikki on prässäämättä ja tärkkäämättä. Kunhan tiedän mihin onnistuneet kappaleet käytän, niin silitän kuviot vasta sitten.

Esimerkkejä FSL-kokeiluista. Vain ylhäällä vasemmalla on onnistunut.
Miten kuviot sitten eroavat "tavallisista" kirjontakuvioista? Salaisuus on tiheä pohjatikki tai pohjatikkiverkko, joka estää muiden tikkien purkautumisen. Lisäksi jos kuviossa on paljon pitkää satiinitikkiä, on tämä osuus yleensä vielä reunustettu hyvin pienellä siksak-tikillä. Tukimateriaalina käytetään veteen liukenevaa kuitukangasta tai Ultra Solvya. Tästä on useita eri ohjeita, mutta kerron nyt omista kokemuksistani Ultra Solvyn kanssa.

Onnistunut lumihiutale kuuseen tai ikkunaan ripustettavaksi.
Käytin valkoista alalankaa ensimmäisiin kokeiluihin, sillä halusin testata pingottamista, tukimateriaalia ja neuloja. Valkoiseen tai vaaleaan ylälankaan valmispuolan sävy toki sopii, muttei tummempiin töihin. Alakuvassa on testattu voimakkaita värejä. Kaunis pitsikuvio vähän kärsii, sillä valkoinen lanka näkyy ja tuo kuluneen ulkonäön. Ehkä sininen ja valkoinen lanka toimisivat yhdessä "farkkupitsiä" tehdessä.

Pitsinauhakokeilu ja sydän. Alalankana valkoinen valmispuola.
 Alakuvassa nurja puoli sydämestä. Tällaisenaan kuviota ei voi oikein koristeeksi ripustaa.

Nurja puoli punaisesta sydämestä.

Tässä lumihiutaleessa kuvio on päässyt liikkumaan ja osa reunatikeistä on irrallaan muusta työstä.

Väärä tai tylsä neula ei menee enää lankakerroksista läpi ja seurauksena on lankalenkkejä.

Osa ensimmäisistä malleista ei ollut FSL-malleja, mutta halusin silti niitä kokeilla. (Niistä ei ole kuvia.) Ja alunperin ajattelin pingottaa tyllin kehykseen mukaan, mutta innoissani unohdin. Niinpä osa malleista muuttui lankakasoiksi tukikalvon poisliotuksen jälkeen. (Netistä saa ladattua paljon ilmaismalleja, mutta niiden käyttö on omalla vastuulla. Malleja ei myöskään yleensä saa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. Vielä en ole yhtään ostanut uusia malleja, enkä ole ottanut selvää miten bisnesmielessä malleja voi ostaa ja hyödyntää. Varmaa nyt on, että itsesuunnitellut ja -digitoidut mallit ovat vapaasti käytettävissä myytäviin töihin.)

Ultrasolvyn (paksumpaa kuin tavallinen Solvy) voi pingottaa sellaisenaan kehykseen. Kehykseksi kannattaa valita juuri oikeankokoinen eikä montaa kuviota kannata kirjoa samalle isolle kehälle. (Lumihiutaleet ja pinkin nauhan ja sydämen kirjoin isoimmalla kehällä 360x200. Lopputuloksessa on toivomisen varaa...) Neulaksi valitaan mikrokuituneula eli hyvin terävä ja mielellään ohut nro 70-80 oleva. Kokeilin kirjontaneulalla, mutta se tylppäkärkisenä venytti tukimateriaalia enemmän ja jätti isompia reikiä (tai aiheutti tukimateriaalin repeytymistä). Terävällä neulalla homma sujui hyvin, mutta neulan käyttötuntien lisääntyessä alkoi jo syntyä huonompaa jälkeä. Jos tukikalvo ei tunnu pysyvän kireällä, voi sisemmän kehyksen ympärille kietoa puuvillanauhaa tavallaan korvaamaan puuttuvaa kangasta.

Seuraavaksi kokeilin pienempää kehystä ja varmistin mallien olevan FSL-malleja. Käytin Splendid Square Hoopia (120x120 mm), johon kirjoin kaksi perhosta. Hitainta nopeutta sai käyttää (5 eri nopeutta).

Kuvassa perhoset ennen kalvon poisliotusta.


Nyt vaihdoin myös alalangan kulloinkin vuorossa olevaa väriä vastaavaksi. Vähän tässä voi oikaistakin ja käyttää esim. kolmea alalankaväriä, jos kirjontavärejä on vaikkapa kuusi. Riippuu mihin käyttöön pitsi tulee.

Oikea puoli

Nurja puoli
Lähikuva perhosesta ehkä kertoo miten tikit järjestyvät. Valkoista pohjatikkiä tulee tiheästi ja sitten jokainen raja kierretään uudelleen tiheällä siksakilla. Ompelua pitää koko ajan vahtia mahdollisten lankalenkkien takia. Jos niitä tulee, kone pysäytetään ja langat leikataan pois. Peruutetaan muutama pisto ja jatketaan kirjontaa. Näyttävän perhosen tekeminen vie siis aikaa, mutta kyllä se silti on nopeampaa kuin vaikkapa virkkaaminen. Ja sormet säästyvät ;-)



Violetti perhonen pääsi liikkumaan jonkin verran ompelun aikana. Liikkeen ei tarvitse olla suurikaan, kun pistot jo osuvat väärään kohtaan. Tässä mallissa alareunan pyörylöitä ommeltiin kahdesta suunnasta (siis ensin puolikas ympyrä ja sitten toinen), jolloin osa pyörylöistä jäikin auki, kun kuvio oli päässyt liikahtamaan. (Kuvion voisi tietysti digitoida niin, ettei turhia neulan nostoja tulisi, ja jäisi hiukan pelivaraa pingotuksen suhteen.)

Perhosen keskellä olevat hörhellykset ovat vähemmän kauniit. Mallissa ne olivat oikein säännönmukaiset. Siksi tämä kuvio voisi hyötyä tyllin tai organzan käytöstä, jolloin ompeleet pysyisivät paikoillaan myös pesun jälkeen.

Vasen tuntosarvi meni vähän vinoon...

Perhonen on heti pirteämpi oman värisessään ympäristössä.

Solvykalvo on itsessään kovettava aine eli Solvyn riekaleet voi säästää ja kovettaa niillä erilaisia pitsitöitä tai muita projekteja. Tai pesun jälkeen uutta koviketta kaipaavat voi tärkätä liottamalla kalvon riekaleet pieneen vesimäärään ja upottamalla esim. pitsikulhon liemeen.

Pitäisi kai hankkia pienempi kehys yksittäisiä lumihiutaleita tai perhosia varten. Tai kokeilla sitä tylliä/organzaa. Enkelimallejakin on jo muutama varastossa ja kovasti houkuttaisi koristella joulukuusi tänä vuonna pitsillä. Mistä vaan saisi lisää aikaa toteuttaa kaikki ihanuudet?

tiistai 29. lokakuuta 2013

Pikkuinen pellavamekko

Sukulaistyttö kastettiin viikonloppuna ja tein lahjaksi mekon. (Meidän tyttöjen vanhoja mekkoja ja muita vaatteita siellä on jo lähes kasoittain, mutta sai tyttö nyt jotain omaakin.) Koko on vielä reilu (74), että sitten ensi kesänä voi mekossa pyörähdellä. Konttausvaiheessahan mekot ovat vähän ikäviä, kun jäävät polvien alle ja sitten tuiskahdetaan nenälleen. Että eikun kävelyharjoitukset vain kaikilla tytöillä aikaisin käyntiin, niin pääsee söpöstelemään liehuvissa helmoissa ;-)


Sininen yläosa on pellavaa (Eurokankaan palalaarista) ja alaosa varastojen kätköistä jotain harsomaista rypytettyä luonnonvalkoista puuvillaa. Mekon olisi voinut tehdä kokonaan pellavastakin, mutta siitä olisi helposti tullut kovin raskaan näköinen. Alaosa on siis läpikuultava eli jalat näkyvät varmaan läpi.

Kaava löytyi Ottobresta 1/2008 Bambi-essumekko -nimellä. Ajattelinkin ensin tehdä bambiapplikaation, mutta en löytänyt kirjontamalleistani  valmista sopivaa bambia, joten päädyin red work -tyyliseen tytön tylleröön. Konekirjontamalli on kolmella värillä kirjottu ja taustalla oli irtirevittävä tukipaperi. Mekon malli on jälleen hyvin leveä, mutta sivusaumat on ommeltu viimeisenä, joten mekkoa voi helposti kaventaa myöhemmin. Saumat ompelin pussisaumoiksi, niin ettei vahingossakaan langanpätkät irtoa käytössä.



Kiinnitys on napeilla ja täytyy kehua ompelukoneeni napinläpimittaria ja automatiikkaa. Tosin kyllä silläkin saa tehtyä erimittaisia napinläpiä, vaikka tarkoitus on tehdä samankokoisia... Mikä lie meni vikaan ensin - ehkä paininjalan alla ei ollutkaan tarpeeksi kangasta. Miehustassa on lisäksi suoran tikkauksen tilalla sydänkoristeommelta tuomassa ripauksen lisää tyttömäisyyttä. Alalankana käytin vaaleansinistä, niin kuvio näkyy myös nurjalla puolella.

Vuorikappaleeseen oli kätevä kirjoa "tuotemerkki" ja kokotiedot. Kovikekankaan kiinnitin vuorikappaleeseen vasta kirjonnan jälkeen, niin ei ulospäin näy mahdolliset värilliset langanpäät. Liian isolla fontilla nyt tuli, mutta kun ompelut tuppaavat jäämään vähän viime tippaan...


Alkuperäisessä ohjeessa oli kappaleiden väliin laitettu terenauhat vuorikankaan kuosista, mutta en ole sitä koskaan kokeillut, niin en ruvennut tässä vaiheessa harjoittelemaan. Eikä varastoissa myöskään ollut sopivan sävyistä puuvillakangasta. Joku siniruutuinen tai valkopilkkuinen olisi sopinut hyvin terekankaaksi. Pelkällä valkoisella puuvillalla olisi voinut tulla liian sporttinen vaikutelma. Nyt vain toivotaan ensi kesäksi lämpimiä mekkopäiviä!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Häälahjaksi pyyhkeitä ja laudeliinoja

Klassistakin klassisempi häälahja: kodin käyttötekstiilejä. Mutta jo 13 vuotta miehen kanssa yhdessä eläneenä jotenkin huomaa mitä tarvitaan aina. Niinpä sitten tein häälahjaksi kylpypyyhkeet ja laudeliinat eli pefletit.


Frotee on Eurokankaasta ja luonnossa eri väristä kuin näissä kuvissa. Myös valmiita pyyhkeitä olisi voinut käyttää, mutta niistä minulla ei vielä ole tarpeeksi kokemusta kirjonnan suhteen (missä siis olisi paras hinta-laatu -suhde, hyvä nukka, hyvä imukyky, kutistuvuus, värinpitävyys jne.). Valmispyyhkeissä on myös se ruma juttu, että pesuohjeet ovat siinä ripustuslenkissä, joka on joko kiinni tai melkein kiinni, repeytyvää tai vähän parempaa materiaalia. Että viitsiikö sellaisista sitten maksaa?... Tuosta metritavarasta olen ennenkin ommellut mm. kylpytakkeja, niin tiesin miten materiaali käyttäytyy pesussa. Päärmeistä tulee  froteessa paksut ellei virkkaa vaikkapa pitsiä päätyihin, jolloin kerran taittaminen riittää pitsin peittäessä ommeljäljen. Nyt päärmeet on kolminkertaiset ja siksak-ompeleella ommellut.


E for Erigeron Aureus (ehkä). Suomeksi siis jokin kallioinen.
V for Violets. Suomeksi orvokki.


Tukikankaana oli t-paidoissa käytettävä paksuhko leikattava tukimateriaali. (Minulla ei ole materiaalin tarkempia tietoja, sillä ostin sitä metritavarana, enkä muistanut merkitä tietoja ylös.) Tähän olisi sopinut joko pyyhkeen värinen tukimateriaali tai edes harmaa/musta, mutta kirjontajutut ovat vielä uutta minulle ja varastoja täydennän maltillisesti. Päätin sitten käyttää ylälangan värejä myös puolassa, niin ulkonäkö on edes siedettävä, onhan? Toki kirjain on peilikuvanaankin vielä informoiva, kun saunasta tullessaan ilman silmälaseja haparoi omaa pyyhettään...


Pyyhkeen ripustuslenkkinä on pellavavinonauha, johon kirjoin koneen valmiilla ompeleella lehtikuviota ja toiselle puolelle "tuotemerkkini", joka vilahtaa ylemmässä kuvassa. Vielä en ole toiminimeä perustanut, mutta eiköhän kohta pidä keksiä palkallisiakin töitä, niin paljastetaan sitten varsinainen tuotemerkki.


Vasemmalla nurja puoli ja oikealla oikea.
Kokeilin ripustuslenkkejä kulmaan: kirjonta näkyy silloin kulmasta hyvin.

Pefleteissä tuttu Adina Sripct-fontti ja kiemurakuvio. Väriksi valitsin pyyhkeiden sävyt: tummempaa ja vaaleampaa vihreää. Pefletin nurjalla puolella kuvio toki näkyy, muttei häiritsevästi. Tukimateriaalina normaali ohut irtirevittävä. Pellava on kyllä ihanan helppoa kirjottavaa! Ja aiemmin tuparilahjaksi tekemistäni pefleteistä tuli palautetta, että hyvin ovat pitoa ja pesua kestäneet.


Leppoisia löylyjä!

lauantai 19. lokakuuta 2013

Luistinpussi fleecestä

Vanhempi tytöistä on parina talvena vähän harjoitellut luistelua, mutta vielä ei ole innostus oikein iskenyt. Onhan se vaikeaa, kun heti pitäisi tehdä piruetteja ja hyppyjä niinkuin oikeat luistelijattaret ;-) Innostusta vauhdittamaan tein luistimille oman pussukan. Ja prototyypin jälkeen tein myös lapsen kaverille synttärilahjaksi pussukan. Hän käykin seuran luisteluharjoituksissa, niin toivottavasti pussi pääsee ahkeraan käyttöön ja kovaan testaukseen. (Jostakin luin, että luistimet olisi hyvä säilyttää erillään toisistaan, niin kaunis pinta pysyykin kauniina. Tehdään sitten lisää pusseja sitä mukaa kun niitä tarvitaan!)


Suuremman pussin koko on noin 34x40cm ja siihen mahtuu pari lasten luistimia. Materiaalina paksu fleece jostain varastojeni kätköistä. Materiaalin pitäisi olla hengittävä, etteivät luistimet ruostu. Toki luistimet ensin kuivataan ja laitetaan esim. fleecekankaiset teräsuojat ja sitten pussiin. Mutta kotona luistimet pitää kuivata ilman pussia. Sitten ne voi taas sujauttaa pussiin ja ripustaa eteisen naulakkoon odottamaan seuraavaa treeniä.




Luistinkuva ja teksti on konekirjottu Husqvarnan Topaz 30 -koneella. Tukikankaana taustalla silittämällä kiinnitettävä irtirevittävä paperi ja päällä Solvykalvo (ohut laatu). Fleece pitää saada pingotukseen täysin liikkumattomaksi ja pinnan kalvo estää pistoja uppoamasta nukan sisään. Yksi koeversio meni pilalle siksi, että fleece ei pysynyt paikallaan väärän tukimateriaalin takia (pelkkä paperi ilman liimausta). Silti kirjoin senkin kuvion loppuun uudelleen tuennan jälkeen ja teen palasta liivin isommalle tytölle, kunhan kerkiän. (Myös pehmeää leikattavaa tukimateriaalia olisi voinut käyttää, mutta säästän sitä t-paitoihin ja muihin ihoa vasten tuleviin töihin.) Pienillä kikkailuilla voi "pilalle" menneitäkin kirjontakokeiluja pelastaa ja aina voi ajatella pitääkö joka vaatekappaleen olla niin priimaa kotikäytössä? Postaan sitten fleeceliivistä myöhemmin...




Kiinnityksenä on polyesternyöri kujassa ja nyörilukko, joka on helppo ja nopea käyttää. Olisin halunnut vähän vahvempaa nyöriä, mutta materiaalihankintojen kanssa tuli kiire. Monta muutakin lahjaa on tullut tehtyä ja on vielä tekeillä. Niistäkin myöhemmin!

Ensimmäiset lumihiutaleet satoivat tänään ja hento lumi jopa pysyi kylmimmissä paikoissa. Mutta ennen ulkojäille pääsyä pitää varmaan käydä vapaavuoroilla hallissa! Äitikin taitaa haluta oman pussin...

lauantai 28. syyskuuta 2013

Merenneito-yöpaita

Voi lapsi rukkaa, kun muoti alkaa kiinnostamaan jo 2-vuotiaana... Vaatekaupassa ollessamme nuorimmaisen oli  p a k k o  saada Ariel-yöpaita. Ihan itkupotkuraivari piti kokeilla, mutta ei äiti ostanut. Äiti vaan lupasi ommella kotona vastaavan paidan, kun kerran Ariel on äidin pikku mussukan suosikki... (Ja se hinta yöpaidasta ja koko vatsan peittävästä muovisesta kuvasta tuntui huijaukselta.)

Ihana Ariel!
Kaava on itse piirretty ja otin mallia isomman lapsen yöpaidasta (koko 110 ennen monia pesuja ja kuivausrummutteluja). Röyhelöhihat ompelin laiskasti suoraan paikalleen ja kainalon kohdan vain käänsin ja tikkasin kaksoisneulalle. Katsotaan miten kestää käyttöä. En vain viitsinyt huolitella ensin resorilla ja sitten ommella röyhelöhihaa erikseen, vaikka olisi kestävämpi voinut tullakin.

Hihoihin ja helmaan kokeilin saumurin rullapäärmettä, kun minulla on aiemmin ollut vaikeuksia sen kanssa. Ja nyt se onnistui todella hyvin! En ole tainnut viitsiä lukea ohjeita tarpeeksi huolellisesti tai sitten viimeksi kankaani oli toisenlaista. Ohut trikoo kääntyi oikein kivasti.

Kirjontakuvaa puolestaan suurensin 20 % alkuperäisestä ja vain pariin kohtaan lisäsin etukäteen muutamia pistoja, ettei pohjakangas pilkottaisi välistä. Pistojen lisäys ei ole kovin yksinkertaista (siis paljon klikkauksia), mutta jos valmiissa kuvassa on selvästi jokin "vika" tai turhia ompeleita, niin se on helppo korjata kuvan ohjelmointivaiheessa. Siten valmiissa kirjonnassa ei pitäisi enää olla korjattavaa.

Helmassa röyhelöä ja rusetti prinsessamaisuutta lisäämässä.
Helman röyhelön poimutin ensin saumurin differentaalisyötön avulla. Sitten ommellessa venytin paidan helmaa röyhelöön sopivaksi. Lisäksi laitoin vielä framillon-nauhaa pitämään rimpsut kohdallaan. Hihoihinkin olisi pitänyt laittaa framillon tueksi: nyt ne ovat vähemmän rypytetyt. Mutta tämä nyt vaan on yöpaita, niin en lähtenyt kauppaan framillonin takia.

Röyhelön saumuroinnissa kävi pikku moka ja kankaaseen tuli reikä. Paikkasin sen liimakankaalla ja ompelin päälle rusetin.
Trikoo meni kurttuun tuosta hiusten ja kaulan välistä.
Kirjontatyössä oli taustalla irtirevittävä tukikangas liimasprayllä kiinnitettynä ja kehykseen pingotettuna ja päällä Ultra Solvy. En pingottanut Solvykalvoa, vaan harsin sen paikalleen ennen kirjontaa. Pitää kokeilla vielä leikattavaa tukikangasta taustalla (pehmeä t-paitoihin tarkoitettu) tai kiinnisilitettävää paperia. Ohut trikoo on näissä täytetyissä kuvissa kyllä hieman hankala ja vaikeimpia on nuo pitkät lankajuoksut, joita on merenneidon hiuksissa. Miten siis pingottaa trikoo niin, ettei se veny eikä jää liimaista pintaa eikä taustapuoli kutita ihoa vasten? Sandwich-tekniikan pitäisi toimia, mutta senkin voi toteuttaa monella tavalla.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Trikoohiuspanta

Meillä yritetään kasvattaa otsatukkaa pois, mutta aina se on silmillä. Ja lautasella...

Trikoopantoja pitäisi olla useita, mutta aina se yksi on kadoksissa. Nyt on toinenkin, punainen, joka sopii ainakin tämän kesämekon/tunikan kanssa mainiosti.


Trikoosuikaleen ompelin pitkältä sivulta yhteen ja lyhyet sivut harsin yhteen ja rypytin ompelukohdan. Sitten taittelin rusetiksi ja harsin yhteen ja rypytin myös alapuolen. (Tehdään siis kahdeksikko, jonka yläpuolinen osa on reilusti pienempi (=rusetti) ja alempi sopivan kokoinen päähän.) Sitten saumakohdasta ompelin yhteen ja kiinnitin päälle itsekirjotun napin muutamalla pistolla.



Hyvää käyttöä poisheitetylle trikoosuikaleelle! Nyt pitää vaan laittaa ompelukone surisemaan muiden trikookaitaleiden kanssa :)

lauantai 25. toukokuuta 2013

Tupaantuliaislahja: laudeliinat

Lauantain (saunapäivän) kunniaksi peflettipostaus. Tupaantuliaislahjaksi tein pari laudeliinaa, nimikoituna tietenkin. Laudeliina on valmista metritavaraa (pellavaa ja ehkä puuvillaa seassa) Eurokankaasta. Ennen kirjontaa pesin kankaan 60-asteessa, mankeloin kosteana ja annoin kuivua. Nyt ei pitäisi kirjonnan vetää kangasta ryppyyn.

Nimi vaalean vihreällä ja koristekiemura tummemmalla.


Fonttina aina tyylikäs Script Adina

Lenkki on pellavavinonauhasta ommeltu ja ostettu aikoja sitten matonkuteita myyvästä liikkeestä Urjalasta. Oma "tuotemerkki" tietenkin mukana ja sävysävyyn.
Ohensin kulmien saumanvarat ja niistä tuli aika sopivan ohuet. Monesti pellavaliinoihin jää kovat kulmat, jos kangas on niissä moninkerroin. Nyt ei pitäisi painaa istuessa :)

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Tahraisen paidan korjaus kirjomalla

Lasten yksiväriset t-paidat ovat herkkiä tahriintumaan. Meillä istutaan ruokapöydässä selkä suorassa, eikä soppa suinkaan tipu takaisin lautaselle, vaan usein rinnuksille... Ei sitä ruokalappuakaan nyt enää 4-vuotiaalla viitsi käyttää, eikä sekään kaikelta suoja.

Paitana on Phister&Philina -merkkinen (100% puuvilla interlockneulos) keväänvihreänä ja reunuksissa murrettua fuksiaa. Harmittaahan se, että merkkipaita menee käyttökelvottomaksi tahrojen takia, joten piti tuunata. Ratkoin toisen sivusauman auki ja pingotin kehään liimasprayn avulla irtileikattavan tukikankaan kera.

Rasvatahrat ovat tummempia ja hiukan punertavia.
Lisäsin taas Solvykalvon palojakin etteivät pistot painu liian syvälle.

Tähän kukkamalliin voisi sopia aplikointikangas, mutta kuviossa ei ole valmiiksi ohjelmoituna stop-kohtia leikkamista varten eikä ompelujärjestys ole oikea (keskusta tehdään ennen reunoja). Minun ohjelmallani ei näitä saa muutettua tai sitten en ole vielä keksinyt miten.
Tein kuviot vähän kerrallaan, koska kangasta piti siirtää välillä. Jos olisi täsmälleen sopivan kokoinen kehys ja puoliksi ommellun paidan saisi siihen pingotettua, niin sitten ei tietenkään tarvitsisi välillä irrottaa ja pingottaa uudelleen. Mutta koska kirjontaohjelmassa voi edetä pisto kerrallaan ilman, että ompelee, niin kuviot saa hyvin kohdistettua. (Jotain epäloogisuutta hommassa kuitenkin on: tietokoneen ruudulla kuvio näyttää olevan eri paikassa kuin missä se sitten kirjontakoneella on. Myös etäisyys kirjontakehän reunasta on eri levyinen reunasta riippuen. En käsitä...) Nyt piti välillä tiirailla tahrojen paikkoja ja siksi sommittelu voi olla vähän erikoinen. Eivätkä leppäkertut onnistuneet: kankaan ei ollut tarkoitus näkyä keskiviivan vieressä.

Sivusauma on vielä ompelematta ja Solvykalvon riekaleita näkyy siellä täällä.

Sudenkorento on vähän eri maailmasta, kun toinen suunnitelluista korennoista jäi pois. Se olisi tullut kovin alas, mutta olisi siis peittänyt vielä yhden tahran. 


Paita meni sivusauman ompelun jälkeen heti käyttöön ja sai uuden tahran. En ole vielä pessyt sitä: saa nähdä oliko tämä työ vain lankojen haaskausta ;-) Mutta eikös noita kukkia ole kuitenkin mukavampi katsella kuin rasvatahroja?

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kirjontakone testissä: Arielpyyhkeet

Tytöt rakastavat prinsessoita ja merkkituotteet voivat viedä vanhempien viimeisetkin rahat. Onneksi omaan käyttöön voi tehdä vaikka mitä ihanuuksia tuolla kirjontakoneella!

Tässä kokeilu ohuelle X-tra Anna froteepyyhkeelle. Taustan tukikangas oli pingotettu, mutta frotee oli vain sen päällä liimalla. Ei hyvä juttu. Solvy oli päällä myöskin liimalla, mutta liima ei pitänyt Solvya kiinni koko aikaa. Kirjonnan edetessä kuva leikkautui alemmasta tukikankaasta irti ja heilui liikaa. Lisäksi kirjontanopeus oli maksimissa, taas huono homma, koska lanka ei katkennut värinvaihdon yhteydessä automaattisesti.  Nämä tekijät yhdessä aiheuttivat taustapuolelle lankasotkuja ja alalanka kiristi niin, että kuva vääntyi vinoon. Siitä syystä tuo tummansininen rajaus ei osunut kohdalleen. Pahemminkin se meni, mutta peruutin pisto kerrallaan, kohdistin uudelleen menemällä pisto pistolta taaksepäin, ja purin lopuksi väärin ommellun kohdan. En posottanut yhteen menoon, vaan poistin lankoja taustalta välillä ja mietin kankaan tukemista uudelleen. Mutta nopeuden hidastaminen auttoi. Pyyhkeeseen tulevan tekstin kyllä tuin jo uudelleen, mutta aikaa tuhrautui aika tavalla. Kannattaa siis ehdottomasti pingottaa froteekin, jos vain suinkin saa sen kehykseen painettua.


Seuraava pyyhe meni jo paremmin. Tuin sen kehykseen tukikankaineen ja Solvy oli päällä liimaamatta. Kangas oli House Minea froteepyyhe ja on paksumpaa  kuin X-tran pyyhe. (Hyvin samanlainen kuin edellisen postauksen tummanharmaa HouseLine-pyyhe.) Hidastin kirjontanopeuden kakkoseen (viisi tasoa) ja tukan laineet menivät tasaisemmin ja oli helpompi tarkkailla onnistumista. Kuviossa on koodattuna joitakin turhia lankajuoksuja, jotka ratkoin/saksin pois valmiista. En kuitenkaan saanut niitä kirjontaohjelmallani muokattua pois: tikkien lisäys kyllä onnistui.

Tummat rajaukset osuivat jo paremmin.

Etualan aaltoon lisäsin muutaman piston

Fontti erottuu nyt melko hyvin froteesta
Jälkimmäinen Arielpyyhe lähtee tytön ystävälle lahjaksi. Näihin pyyhkeiden tuunailuun jää kyllä koukkuun!