tiistai 12. marraskuuta 2013

Pojalle pyjama

Kummipoika sai meiltä 2-vuotislahjaksi dinopyjaman. Koko on 98 ja kaavat on otettu Ottobresta. Paita on Villi Viikinki (6/2010) ja housut Stripy Legs -pyjamahousut (6/2009). Dinokangas on Eurokankaasta, samoin musta trikoo. Resorit vanhoja varastoja.


Punaista väriä vähän mietin, että kelpaako pojalle, mutta ehkä 2-vuotias ei vielä sano eitä. Ja jämäkankaista saisin meidän tytöille jotain ja koko pala tulisi tarkkaan hyödynnettyä. Housukankaaksi valitsin kuitenkin miehekkään mustan: onhan isienkin pyjamissa eri väriset housut. Yhtenäinen ala- ja yläosa muistuttaisikin aluskerrastoa, vaikka kukapa kieltää käyttämästä kerrastoa öisinkin.


Resorivarastojeni punainen oli eri sävyä kuin dinokankaan pohjaväri. Niinpä arvoin oranssin ja tuon vihreän välillä. Vihreään päädyin siksi, että muuta vihreää trikoota ei enää ole resorin pariksi, joten tarkkaan sekin pala piti käyttää.Housuissa musta resori, mutta punaiset kanttaukset (ei taida kuvissa juuri näkyä). Dinon leikkasin paidan kankaasta ja aplikoin suoralla ompeleella. Apuna kaksipuolinen liimaharso kuvan ja housukankaan välissä ja housujen nurjalla puolella irtirevittävä silitettävä tukikangas.


Kokomerkkejä ei vielä varastoistani löydy ja kuvassa näkyvä merkki tuli vain nopeasti kyhättyä. Ei kuitenkaan kutita niskassa, kun on pehmeää trikoota. Pitää vielä kehitellä näitä merkkejä...

Toivottavasti on saajalleen mieluisa ja lämmin pyjama!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti