tiistai 19. marraskuuta 2013

Lapsen pipo ja tumput

Tuli ostettua tuommoinen aika kirjava talvitakki nuorimmaiselle. Voimakkaat retrokuosit ei oikein ole mun juttu, mutta mikä lie alehuuma iski... Miksi en tykkää kuoseista päällysvaatteissa? Sellaiset on välillä vaikeat asustaa, jos ei löydy täsmälleen pohjavärin mukaisia asusteita. Eikä aletuotteisiin aina saa saman valmistajan asusteita. No päätin sitten viime keväänä tehdä tumput ja pipon. Lapaset esittelin jo aiemmin. Koska kevät jo kolkutteli ovia, jäi pipon viimeistely tälle syksylle.


Keltainen olisi saanut olla enemmän neon ja pinkki hieman kylmempi fuksia. Mutta ei ollut takki lankaostoksilla marketissa mukana... Lapaset peruslapasen ohjeella, mutta ruudutettuna. Pipon ohje löytyi netistä Annen blogista. Nyt en enää kyllä muista millä silmukkamäärillä tai puikoilla (ehkä 3 tai 3,5) työn tein, mutta lankana 100% villa Novita Wool.



Tuommoisia venkurakukkia tein i-cord-tekniikalla tehdystä neuleputkesta. Nuppineuloilla vain vähän kiinni ja ompelulangalla ompelin. Vähän hassusti kukat venähtivät päähän laitettaessa. Kaiken lisäksi piposta tuli vähän pieni. Mutta peittää korvat ja näyttää hauskalta :) Kohta saankin varmaan tehdä uudet, sillä lapasten peukku on jo liian pieni...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti