torstai 21. kesäkuuta 2012

Jäätelökakkua

Vietimme leikkimökin avajaisia parin ystäväperheen kesken ja hampurilaisten grillauksen jälkeen herkuttelimme jäätelöllä, joka oli tehty charlotte russen -muotoon. Kääretorttuna kaupan mansikkatorttu ja kaupan mansikka- ja vaniljajäätelö, litra kumpaakin. Vain hillokerros oli itsetehdystä mansikkahillosta. (Minäkin haluan joskus päästä helpolla...) Sitä paitsi jos jäätelö oli joka tapauksessa kaupasta, niin en viitsinyt "tuhlata" kotitekoista torttua kakkuun. Kaupan tortun saa myös leikattua siistimmin ohuiksi viipaleiksi, jos nyt vielä pitää puolustella :)


Torttu vain ohuiksi viipaleiksi ja viipaleet kulhoon. Jäätelön annetaan lämmetä jonkin aikaa ja notkistetaan puuhaarukalla tai sähkövatkaimella. Sitten ladotaan mieleisiä jäätelöitä ja väliin vaikka hilloa (tai jotain kinuskikastiketta). Alkuperäinen idea löytyi Marien blogista.


Päälle loppuja torttuviipaleita ja kelmut ympärille. Sitten pakkaseen muutamaksi tunniksi ja sulamaan huoneenlämpöön 30 min ennen syöntiä. Muuten on tosi kovaa...


Ja alla vielä kuningatarversio laktoosittomana. Siihen upposi litra jäätelöä ja hiukan vadelmahilloa. Koristeena sitruunamelissaa ja sokeritaikinasta tehtyjä kukkia.


Ei ihan karppiruokaa, ei ihan. Mutta voi sitä kerran kesässä jäätelökakulla herkutella :) Odottelemme Kenwoodiimme lisäosaa eli jäätelökonetta. Pääsen vihdoin testailemaan erilaisia sorbetteja ja lisäaineetonta jäätelöä. Kaikki kaupan jätskit nyt vaan maistuvat niiin samalle, ettei oikein tee mieli niitä enää ostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti