perjantai 6. toukokuuta 2016

Neulotut villavälihousut - varautumista juhannukseen

Meillä tykätään villasta. Villaa on alla, yllä, välissä, päässä, käsissä, jaloissa, työn alla, komerossa, laatikossa, ajatuksissa...

Nämä villahousut oli tarkoitus tehdä vanhemmalle tytölle 4-vuotislahjaksi, mutta nyt niistä tuli nuoremman tytön välikausilämmike (ja hänkin on jo 5 vuotta!). Hyvä että edes joskus valmistuivat ;-) Tarvehan ei aina ole niin suuri näille äidin tekemille neuleille. Lasten ollessa pienempiä hyvin usein kävi niin, että kun aloitin jonkun käsityöprojektin lapsille, niin he saivatkin vastaavan vaatekappaleen lahjaksi jostain... Akuutti tarve siis katosi saman tien. Mutta nyt nuo varastot jo pullistelevat, eikä ole enää järkeä ostaa lisää laatikoita kankaille ja langoille. Tai rakentaa lisäsiipeä taloon. Parempi siis tehdä valmista edes joskus!



Ohjetta näihin pöksyihin ei ollut. Aloitin kutomaan lahkeita ja lisäsin silmukoita tasaisin välein ja välillä mittailin lahkeen mittaa. Tavoitteena oli saada melko tyköistuvat, ettei haalarin alle tulisi liian paksua pakettia. Mutta aivan legginssityyppisiinkään en tähdännyt. Yläosaan otin vähän mallia Novitan netissä julkaisemasta ohjeesta haalarimallisiin housuihin, joissa takakappaleeseen tehdään korotusta lyhennettyjen kerrosten avulla. Istuvat jalassa paremmin ja vyötärö pysyy paremmin kumarrellessa paikoillaan. En vaan löydä enää mistään noita vanhoja Novitan ohjeita. Onko koko ohjearkisto hävitetty? Printtaamassani kaaviokuvassa ei näy nettiosoitetta...

Lankana Novita Wool ja Bambino. Bambinoa ei taida olla tällä hetkellä myynnissä ja se on himpun ohuempaa kuin Wool. Menee silti näissä pöksyissä oikein hyvin. Puikot olivat nro 3. Lahkeissa käytin viittä sukkapuikkoa ja yläosassa kuutta. Pyöräpuikkoa minulla ei ollut näin ohuena.



Takana on enemmän kavennuksia kuin edessä. Ajattelin että peppu kaipaa tilaa. Sovituskuvaa ei ole, mutta päivitän sitten käyttökokemukset tänne ensimmäisen kerran jälkeen.

Yläosaan tein korkean resorin, jonka ehkä käännän ja laitan sisälle kuminauhan, jos eivät pysy ylhäällä. Vaikka nämä nyt valmistuivat ns. keväthangille (hei, jossainpäin Suomea on vielä lunta!), tulevat veneilykäyttöön heti. Kuten sanottu: villa on ympärivuotisesti oikein passeli materiaali :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti