Vaihteeksi timpurointia: leikki- ja säilytyspöytä legoille

Kesällä oli paljon puuhaa ja yhden välttämättömän jutun ainakin saimme tehtyä. Vaihteeksi tekstiilien ja torttujen joukkoon siis vähän timpurointia. Mies nikkaroi ja allekirjoittanut maalasi Lego-pöydän kaikille lattialla ja sängyn alla pyöriville paloille ja rakennelmille. Legoleikit kestävät meillä aina monta päivää, sillä eihän kylää nyt yhdessä päivässä rakenneta.

Mies mittaili ja tuumaili hyvän tovin, sillä pöydästä piti tulla tarpeeksi iso, muttei jättimäinen. Ja sen sisään piti saada säilytystila muovilaatikoille (maks 4 kpl), joissa kaikki palat ja levyt ovat säilytyksessä. Ja ei haittaisi, vaikka siivoaminen sujuisi suitsait-sukkelaan, jos kylään pyyhältäisikin innokas legoja syövä taapero ;-) Ja vielä pohdimme, mitä pöydälle tehdään legoajan jälkeen noin 20 vuoden kuluttua, mutta totesimme, että pöytä on ehkä liian iso sohvapöydäksi joka tapauksessa. Emme siis siitä syystä lähteneet pienentämään pöytää. Mitat ovat suunnilleen:
- laatikko-osa 80x80 cm
- kansi 100x100 cm
- korkeus pyörineen/jalkoineen 60 cm

Heinäkuussa rakentelu onnistui ihan ulkosalla. Ruiskumaalauksen teimme kyllä vähän suojaisammassa, sillä ihanat koivunsiemenet ilmaantuivat kiusaksi heinäkuun lopulla. Ruiskumaalauksessa pinnan on oltava vaakasuorassa, jottei synny valumajälkiä. Ja maali pitää olla ohutta, maalataan monta kerrosta ja välissä aina hiotaan ja poistetaan hiontapöly. Pohjamaalia tuli pöydän sivuihin 2 kerrosta ja pintamaalia 3 kerrosta. Pöydässä on erikseen pintalevy ja kuvalevy. Ajattelimme, että kuvalevyn saa sitten poistettua, jos pöytää haluaa käyttää vain pöytänä. Ne maalattiin molemmat vain pohjamaaleilla ja ruuvattiin toisiinsa vasta kuvan maalaamisen jälkeen.

Pöytä avautuu siis keskeltä, joilloin pinnalla olevat legot voi vain kaapaista alas laatikkoon. Vähän syvä pöytä on vielä kolmevuotiaalle, jos laatikosta pitää etsiä paloja. Mutta käytännössä onkin helpompi nostaa muovilaatikot pois pöydästä ja pitää vieressään, kun rakentelee. Pöydän reunaan ei muutenkaan sovi nojata aukiollessa.

Materiaaleina oli MDF-levy 12mm ja 16 mm ja ne maksoivat 95 euroa valmiiksi mittojen mukaan sahattuna. Liukukiskot, magneettilukot ja ruuvit noin 20 euroa. Pöydän pintamaalit ruiskutimme ja maalina Helmi (noin 30 euroa). Kuvan maalaus on tehty askartelukaupan akryylimaaleilla ja niitä saimme ostettua osan tarjouksesta ja maaleja toki jäikin paljon (noin 40 euroa). Väreinä oli sinistä (kaksi sävyä), vihreää (kaksi sävyä), keltaista, beigeä, ruskeaa ja paljon valkoista värien vaalentamiseen. Valmiiksi kotoa löytyivät alla olevat pyörät 2 kpl ja pöydänjalat (pöytä on painava ja rullat ihan välttämättömät). Kokonaishinnaksi tuli siis noin 185 euroa. Puutyökaluja on toki ollut entuudestaankin hankittuna, mutta joku poraustulkki (6 euroa) ostettiin tätä ja tulevia huonekalutöitä varten.

Kuvalevyn reunat pyöristetiin, mutta aivan viimeiset hionnat tuli tehtyä vasta käyttöönoton jälkeen. Nytkin reunat ovat vähän karkeat ja joku sifonki tai muu prinsessamateriaali tarttuu niihin. Pitäisi jaksaa vielä kertaalleen hioa ja maalata tai lakata reunat sileiksi. Akryylivärit kuivuvat nopeasti ja helpoimmaksi tavaksi maalata osoittautui sienellä töpöttäminen. Onneksi oli paljon vanhoja superlonpaloja ja maalarinteippiä varastossa!

Pinnan kuva yrittää esittää Heartlakecityä (jossa kaikki Friends-legot asuvat), vaikka kaupungin osuus onkin olematon :-) Kaupunkilegoja meillä ei ole hirveästi, mutta kyllä nekin tuonne voi sovittaa, jos vaikka prinsessalegot muuttavat väliaikaisesti jonnekin taikametsään.

Rakenteluun kului päivä ja maalailuun kolme. Sitten viidentenä päivänä kuvan maalaus ja kuudentena suojalakka kuvan päälle. Sitten pöytä sai kuivua ulkovarastossa pari viikkoa (olimme lomalla) ja vasta sitten toimme sen sisään. Ainoastaan sisäpuolen laatikko hieman tuoksuu vastamaalatulle vieläkin. Tytöt tykkää ja äiti tykkää, kun legot ei ole lattialla! (Ainakaan niin suuressa määrin kuin aiemmin...)


Summer project: building table for all our Lego Friends and Lego Disney Princess-stuff.

Pyykkisäkki veneeseen (tai mökille)

Pyykkiäkin syntyy aina purjehdusmatkan aikana, mutta minun pyykkisäkistäni tuli ihan ylimitoitettu. Toisaalta siihen mahtuisi vaatepyykin lisäksi myös neljän ihmisen liinavaattepyykki, jos joskus kävisi niin, että peitot voisi jättää veneeseen odottamaan seuraavaa reissua. Nyt tänä kesänä ei ole pystynyt - liian kosteaa. Tai voisihan sitä kokeilla jättää ja katsoa mitä käy, mutta mieluummin pelaan varman päälle ja raahaan pois kaiken kosteudelle aran veneestä. Matkamme on kuitenkin aina suunniteltava huolella lasten takia eli ex-tempore purjehdusretki saaristoon odottaa kai eläkepäiviä...

Toisissa vierassatamissa on pyykinpesumahdollisuus, mutta tällä hetkellä ei kyllä tarvitse haaveilla mistään amerikkalaistyylisistä itsepalvelupesuloista. Hyvä jos yksi pyykkikone löytyy: kuivuria (rumpu tai kaappi) ei varmaan mistään - se jos mikä olisi veneilijälle tarpeen. Siinä mielessä pussini iso koko on siis perusteltu :-) Kuvausta varten tungin pussiin parivuoteen lakanan, pussilakanat, tyynyliinat ja muutamia t-paitoja. Ei tullut niistäkään ihan täyteen.

Materiaali on farkkua, joustamatonta ja perussinistä jostain palalaarista vuosia sitten hankittu. Lisäksi vähän söpöyttä pinkin puuvillaisen ruutukankaan muodossa. Mitään ohjetta minulla ei ollut - vain mielikuva merimiessäkistä. Pussin pohja on pyöreä ja sivupala yhtenäinen suorakaide. Ympyrän kehän laskukaavan voi jokainen kaivaa muistista, Maol-taulukosta tai netistä. Superihanaa, kun matematiikalle on käyttöä ompelutöissä!

Käytännöllisiä yksityiskohtia riittää ;-) Pyykit pysyvät pussin sisällä, kun puuvillakankainen "supistaja" on ommeltu pussin sisäreunaan. Kiristimenä 2-3 mm polyesterinaru ja pieni lukko. Jos pussi putoaa naulakosta merenkäynnissä, pyykit pysyvät sisällä.

Kantohihna on säädettävä - pussi on helppo heittää olalle tai olan yli. Tällä hetkellä kantohihna toimii myös pussin ripustimena. Saumanvara pussin reunassa on huoliteltu piiloon puuvillakaitaleella, sillä yläosa on vain käännetty oikealle puolelle ja muutoin saumanvarat näkyisivät rumasti. (Pahoittelut tuota räikeän väristä kuvaa: testasin kamerani "värikylläistä" ominaisuutta...)

Veneessä toimimista edesauttavat selvät tekstit. Äidin käsky: "Vie pyykkipussiin", ymmärrettiin lähes aina... Farkkua oli kiva kirjoa koneella, kun käytössä oli tuo iso satiinitikki. Pienemmän tekstin kanssa oli enemmän ongelmia ja lanka sotkeutui lähes joka kirjaimen kohdalla. Olin epähuomiossa pienentänyt fontin suuremmasta ja silloin pistojen määrä säilyi ennallaan, mikä aiheutti söheröä. Parempi siis jo lähtötilanteessa valita sellainen fontin koko, että tikkimäärä pysyy järkevänä. Ja farkun kanssa pitää olla uusi terävä neula!

Alunperin piti vielä kiinnittää tuon vaaleamman farkun kohdalle purjerenkaita ja lisätä joku köysi. Mutta enpä saanut aikaiseksi. Ehkä sitten ensi kesäksi?

Villakangastakki tytölle

Tuli pakkotilanne saada siisti takki vanhemmalle tytölle. Tietyt tilaisuudet vaativat arvokkaan pukeutumisen eikä silloin tuulitakki, kuoritakki tai softshell vaan käy. Arvatkaapa onko vaikea löytää popliinitakki tai ns. parempi takki syyskuun alussa Suomen kaupoista lapselle? Täysin mahdotonta. Muutaman villakangastakin löysin: hinnat satasesta ylöspäin ja lämpöisyys tarkoitettu talveen. Kirpeä syysilma (tai aurinkoinen ja +16-astetta) vaativat pienille tytöille päällysvaatteet mekkojen päälle, joten jotain oli tehtävä ja äkkiä. "Onneksi" oli tuommoinen takintekele keskeneräisenä kaapissa. Pari vuotta se on tainnut siellä olla.

Ohje on Suurestä käsityölehdestä 9/2010 nro 18 Prinsessalinjainen takki ja koko 104. Alunperin olin lisännyt hihoihin reilusti pituutta, sillä haaveilin tekeväni kääntöhihat tai tiedostin, että ompelu voi kestää. Tyttö on nyt noin 120 pitkä ja käyttää normaalisti kokoja 122 ja 128. Ompelu oli tyssännyt vuorin ompeluun. Kappaleet olivat siis kasassa päällisen ja vuorin osalta. Piti vain tajuta miten vuori ommellaan takkiin niin, että myös alareuna on ommeltu eikä roiku vapaana.

Ompelin sitten etureunan alavarat etureunoista ja pätkän verran alareunasta kiinni (alavara on aina lyhyempi kuin päällinen - silloin alareuna taittuu sopivasti). Kaulus oli ommeltu jo kiinni päälliseen, joten se taitettiin sisäpuolelle ja myös kaula-aukon reuna ommeltiin samalla kuin etureunat. Sitten ompelin vuorin hihasaumat, paitsi toiseen jätin 25 cm aukon. Sitten ompelin vuorin hihojen olkasaumat. Aukileikkaukset saumanvaroihin ja huolittelut. Sitten hihat piti asettaa sisäkkäin, kuten pukisi takin päälleen, ja hihansuista piti taittaa saumanvarat sisäpuolelle eli nurjalle. Kiinnitys parilla neulalla. Sitten käännetään hihat toisinpäin, pujotetaan helman aukosta ulos ja ommellaan tavallaan putken ympäri. (Tämä oli se vaikea kohta!) Ennen ompelua neulat pitää kuitenkin yksitellen ottaa irti ja kiinnittää uudelleen niin, että muodostuu helposti ommeltava sauma eikä neuloja tietenkään jää mihinkään piiloon :-) Onneksi tuo mies tajusi miten homma menee, kun olin päänsärkyisenä hyppinyt seinille pari tuntia. Insinöörien logiikka, thank heaven!

Sitten vaan asetellaan vuori paikoilleen ja katsotaan ettei se tursua mistään ulos. Prässätään hihansuut ja helma, ja tikataan, jos halutaan. Vuori on hyvä kiinnittää käsin muutamilla pistoilla esim. olkasaumaan ja kainaloon. Ripustuslenkin kiinnitys kannattaa miettiä hyvissä ajoin. Minulla se tuli kovin ylös, kun ajattelin asiaa vasta takin valmistuttua. Mutta kunnon takki tietysti ansaitsee vaatepuun, joita valitettavasti ei ole julkisissa tiloissa läheskään aina.

Takana on tamppi, jossa kaksi koristenappia. Hihat on kahdesta kappaleesta, joilloin saadaan vähän muotoa ja istuvuutta.

Kaulus on vain yhdestä kappaleesta ja sen voi pitää pystyssäkin kylmemmällä säällä ja hietaista huivin päällipuolelle. Vähän tuo villa kuulemma kutittaa, joten avokaulaisen mekon kanssa huivi on sisäpuolella parempi. Taskut muuten näyttävät tuossa alakuvassa olevan ihan eri korkeudella, mutta kyllä ne moneen kertaan mittailin paikalleen.

Kangas on kai ns. keittovillaa ja aivan ihanaa ommeltavaa, kun ei yhtään rispaannu. Väri noissa kuvissa ei oikein vastaa luonnollista väriä. Takki on hillitymmän oloinen luonnossa. Takki ei myöskään ole kovin "prinsessalinjainen", vaan näyttää lähes suoralta päällä. En silti pojalle tekisi takkia tällä mallilla.

Jos oikein tekisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan hyvän ja lämpimän villakangastakin, niin vuorisilkin ja päällikankaan välissä pitäisi olla tuulta pitävä vuori tai ainakin hartioiden kohdalla ekstrakerros vanua tms. Tätä takki nyt ei pidetä kuin autossa ja kävellään lyhyt matka, niin menee välikausitakkina ja talvella villatakin kanssa. Ja hinnaksi tuli noin 45-50 euroa, kun ei laske työpalkkaa itselleen.

Aikuisten vanhoista villakangastakeista saisi varmasti leikattua tyttöjen takkeihin kappaleet oikein mainiosti, jos ei värillä ole väliä. Takeissa kuluvat lähinnä hihansuut, ehkä takahalkio venähtää tai kaulus nuhraantuu, mutta muuten kangas on hyvää. Täytyykin kaivella komerot pohjia myöten, jos vaikka löytäisin sieltä seuraavan takin materiaalit. Sormia ihan syyhyttää päästä takin ompeluun uudelleen, kun ei se vuorin kiinnitys niin mahdoton ollutkaan!

Taiteilijantakki kuviskerhoon

Vanhempi tytöistä pääsi vihdoin elokuussa aloittamaan kuviskerhon ja sinne piti saada suojavaatteet. Joku vähemmän ompeleva varmaan ottaa miehensä paidan ja saksii siitä hihat lyhyemmäksi, mutta en minä nyt sentään ;-) Sitä paitsi ei meidän ukolla ole paitoja saksittavaksi! Ja jos olisi, niin arvaatkaa kuinka kulunut se olisi??

Ottobre taas apuun... Sieltä löytyi kokin takki: Chef Emil 1/2013. Sai kelvata. En tunne taiteilijoita, enkä tiedä mitä he käyttävät suojavaatteina, mutta voin kuvitella, ettei takilla niin ole väliä. Se on ehkä kivipesty farkkupaita viime vuosituhannelta. Tai vanha t-paita :-) Mutta lapset leikkii ja ihan tosissaan haluavat olla kuin oikeita ammattilaisia: SUURIA taiteilijoita ihan heti! Ja parasta on, jos vaatteita ei tarvitse varoa... Takin piti olla siis käytännöllinen ja kaunis, sekä myös halpa, pestävä ja nopea tehdä.

Kangas löytyi kaapista. Jotain puuvillaa tai sen suuntaista sekoitetta. Napit keräilyeriä laatikosta, vanhimmat minun lapsuuden villatakista. Kirjontaa luomassa persoonallisuutta ja nimikointi, ettei takki sekoa muiden takkien joukkoon. (No ei muuten sekoa: on ainoa pinkki!)

Hihat ovat hieman ylipitkät ja suorat, jotta ne on helppo kääriä ja käyttöaika on pitkä.

Yksi piilonappi, kuten oikeissakin kokin takeissa, mutta taitaa käytännössä jäädä käyttämättä. Napinlävet tein koneella suoraan mittojen mukaan, enkä pahemmin kokeillut. Tuli vähän tiukat, kun alimmat napit ovat niin paksut.

Koristeeksi värikyniä ja nimi koneella brodeerattuna. Takkeja ei sitten säilytetäkään opistolla, joten nimen olisi voinut jättää poiskin. Mutta onpahan ihan kuin ammattilaisilla ;-)

Seuraavasta taiteilijatakista teen reilusti pidemmän. Nyt on pakko aina muistaa vaihtaa kehnommat housut jalkaan.

Liivihame eskariin

Ihanaa syyskuuta! Hiljaiselo blogissa on ollut pitkääkin pitempi, mutta on tässä välissä lomailtu, hoidettu ja rakennettu puutarhaa, säilötty, ommeltu, neulottu, aloitettu hoidot ja harrastukset sekä kärsitty flunssasta ja rampattu lääkärillä. Ja mullahan flunssa sitten kestää...

Mutta eskariin siis tarvittiin helppoa käyttövaatetta ja tämä jonkin aikaa kesken ollut liivihame vihdoin valmistui. Kaava on Ottobresta 6/2010 Minnie-liivihame -nimellä. Koko on leveydestä 116 ja pituudesta 122 ja vähän vielä helmaan ylimääräistä. (Yläosasta tuli sentin tai puolitoista liian korkea, mutta ehkä se kutistuu...)

Kangas on Hepat (puuvilla-elastaanitrikoota) ja vyötärökaitale ja reunat resoria. (Ostopaikat Nokian kauppahuone ja Eurokangas). Pitkään etsin kivaa trikookangasta vyötärökaitaleeksi, mutta luovutin. Violetteja on vaikea löytää. Alla oleva paita on Espritin ja kesäalennusmyyntien löytöjä. Lidlin sukkikset menee mainiosti tuon kokonaisuuden kanssa. Olkihattu on ihan kuvankäsittelyä...

Trikoo tuppaa aina venymään, kun tekee tikkaukset, kuten tuossa yläosan ja kaitaleen reunassa. Hoksasin vasta jälkeenpäin, että resorikaitaleen olisi voinut tikata trikoon päälle kuten muissa reunoissa. Mutta pitää kokeilla joskus, sillä ulkonäkö sitten muuttuu, kun tulee selvästi kireämpi vyötärö. Helman yläreunassa onkin framillon, joka pitää reunan ryhdissään. Tikkausta en tuohon kaitaleen alareunaan laittanut, kun ompelukoneen kaksoisneula ei tykkää framillonin päälle tikkaamisesta.

Aiemminkin olen kaavaa käyttänyt ja tehnyt ohuehkosta collegesta mekon. Siinä kaitaleena on trikookangas, sama kuin alla olevassa paidassa. Kankaat olivat laadukkaita ja hyvin kestää vielä pikkusiskollakin.

Lämmintä syksyn alkua!