Mustikka-limemuffinit

Kaapista löytyi kermaviiliä, limettejä ja mustikoita, joten kokeilin tehdä niistä muffineita. Resepti löytyi Dagens Muffin -sivustolta, mutta lisäsin kermaviilin määrää 0,75 desilitralla ja jauhojen määrää puolella desilitralla. Limen kuoren olin jo käyttänyt, joten sekaan meni mehu yhdestä limetistä. Makua olisi voinut tulla enemmän kuoresta.

2 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl maitoa/kermaviiliä/jogurttia
1/2 -1 dl jouksevaa margariinia
1/2 - 1 dl kookoshiutaleita
1 limen kuori
1 -1 1/2 dl mustikoita

 

Kuorrutusta yritin tehdä ensin Arla-Ingmanin ohjeen mukaan (sillä erotuksella että käytin kilpailijan laktoositonta tuorejuustoa), mutta löysää tuli. Sokerin lisääminen ei auttanut, tuli vain ällöttävän makeaa. Tässä kuitenkin muistutukseksi mittasuhteet, etten haksahda uudelleen.

2 dl Arla Apetina Maustamaton tuorejuustoa
2 rkl Arla Ingman vispikermaa
1 dl tomusokeria
2 rkl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
Vihreää, pinkkiä, keltaista tai sinistä elintarvikeväriä

Sitten otin noin kolmasosan seoksesta erilleen ja laitoin sulatettua ja jäähdytettyä kookosrasvaa (n. 0,5-0,75 dl) sekaan ja johan jämähti. Se olisi ollut oiva hetki lopettaa kokeilut ja todeta, että tulipas ihanan sileää ja pursotettavaa kuorrutetta. Mutta sitten päätin lisätä tuorejuustoseosta siihen ja taas tuli liian juoksevaa. Kookosrasva kuitenkin loppu, joten muffinit saivat päälleen sokerivesikuorrutteennäköisen tuorejuustokuorrutteen. Muita ohjeita selatessa huomasin, että tuorejuustoa on huomattavasti vähemmän ja sokeria enemmän. Eli (kovaa) rasvaa pitää olla paljon ja sokeria enemmän, jotta saa pursotettavaa kuorrutusta. Ensi kerralla kokeilen 0,5 dl kookosrasvaa, 0,5 dl tuorejuustoa ja muutama desi tomusokeria. Haluan päästä kokeilemaan kaksiväripursotusta, joten omille synttäreille voisin kokeilla taas muffineita.

Amerikkalainen omenapiiras

Amerikkalaisen omenapiiraasta ilmeisesti tekee kansi ja mahdollisesti mausteena käytetty muskottipähkinä. Mutta koska minulla ei ole omaa kokemusta Amerikasta, niin parempi nimitys tälle piiraalle voisi olla Aku Ankan piiras, koska se ulkonäöllisesti muistuttaa sarjakuvassa esiintyviä yksilöitä.

Taikinaksi voitaikinaa 500 g suoraan kaupasta, sisälle omenakuutioita, voita, sokeria, sitruunamehua, kanelia ja muskottipähkinää. Sisällön kiehautin kattilassa nopeasti ja kippasin kaulitun pohjan päälle. Kanteen kuvioita kukkatyökaluilla (veitsikin toimii) ja nipistelin reunat yhteen ja leikkasin ylimääräiset pois. Kananmunavoitelu ja uuniin.

Muistutukseksi itselle, että ensi kerralla tee taikina itse (lisää myös vähän sokeria) ja paista kuumemmassa. Nyt taikina oli kovaa, hiukan sitkeää ja ehkä ennemmin kuivunutta kuin paistunutta. Kermavaahdon kanssa silti ihan ok. Sisään voisi ujuttaa myös jotain pähkinöitä (pekaani?) ja calvadosta.

Sacherkakkua

Miehen synttäreillä olemme syöneet lähes aina Sacherkakkua. Nyt tein pohjankin oikein klassisesti suklaasta, voista ja erikseen vatkatuista keltuaisista ja valkuaisista. Kakku on lopulta niin suklainen, että minulle on ainakin ihan sama onko pohjassa suklaata vai vain kaakaota. (Vähähiilaarinen ruokavalio muuttaa makutottumuksia niin, että makea ei oikeesti enää maistu.) Mutta hyvin kakku silti onnistui vaikka pohjassa ei käytetty leivinjauhetta. Pohja oli raskas, mutta ei silti "likilaskuinen". Aprikoosia (marmeladia ja soseutettuja tölkkiaprikooseja) tuli liikaa ja siksi tuo päällisen suklaakin vähän erottui leikatessa.

Koristeeksi kaapista löytyi sokerikukkia, joissa oli sopivasti hopeinen koristehelmi, joka taas sointui pohjapaperiin. Sokerikukat kostuivat säilytyksen aikana eli ne kannattaa laittaa paikalleen vasta tarjoiluvaiheessa. Sacherkakku puolestaan minusta vaatii säiltysaikaa valmiina, jotta olisi mehevimmillään. Ainakin päivän etuajassa sen voi mielestäni tehdä. Resepti oli Pirkan parhaat leivonnaiset kirjasta ja suklaakuorrute Kinuskikissalta.

Pikku syyspipo

Vaaleanpunaisen ja ruskean yhdistelmä miellyttää silmää aina vaan, ja onneksi löytyi vielä pikkupaloja trikoota ja collegekangasta. Sain niistä nuoremmalle tytölle kivan syyspipon. Korvapipo on ollut ahkerassa käytössä ja vaaleanpunainen resorikin sai jo pysyvän likatahran. Kaavana Ottobresta otettu malli.

1-vuotiaalla tytöllä on myös päällään viime talvena valmiiksi saamani neuletakki Nalle-langasta. Värit olivat pyörineet jo pitkään kaapin nurkassa, joten hyvä kun sain edes osan pois. Voi sitten ostaa uusia... Malli oli jostakin Suuresta käsityölehdestä ja siihen olisi pitänyt vieä kirjoa kukkia, mutta oli jo muuta tekemistä, niin jäivät pois :)

Mantelinen omena-luumupiiras

Löysin peräti kuusi ihanaa reseptiä Maikkarin sivuilta parhaaseen omena-aikaan. Mieleni teki leipoa luumupiirasta, mutta siihen löytyi vähemmän ohjeita. Ja luumut pitäisi viitsiä kuoria, koska lämmetessään uunissa kuori kitkeröityy. Piiras ei sitten ole enää lempeä luumupiiras, vaan pikemminkin kipakka kriikunatorttu :) Parhailta luumut maistuvat kyllä sellaisenaan. Alla olevaa ohjetta siis vähän sovelsin, jotta sain käytettyä ostamiani luumujakin. Jauhoina oli täsjyväspelttijauhoja. Söimme piiraan vaahdotetun kerman kera.

Mantelinen omenapiiras

 

4 omenaa (käytin omenoita ja luumuja)
150 g voita 
1 ½ dl sokeria 
1 kananmuna 
3 dl vehnäjauhoja (käytin täysjyväspelttiä)
1 tl leivinjauhetta 
½ dl kuorittuja manteleita

Koristeluun:

tomusokeria

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita voi ja sokeri ilmavaksi, lisää kananmuna. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe, sekoita taikinaan. Levitä taikina voideltuun ja leivitettyyn irtopohjavuokaan, halkaisijaltaan n. 24 cm.

2. Kuori ja halkaise omenat, poista siemenkodat. Laita puolikkaat leikkauspinta alaspäin ja leikkaa niihin viiltoja lähes pohjaan asti. Pistele omenat viillot ylöspäin taikinaan.

3. Paista uunissa 35-40 minuuttia. Paahda mantelit kuivassa, kuumassa pannussa ja ripottele piirakalle tomusokerin kera. Kevyesti vatkattu kerma maistuu piirakan kanssa hyvin.