Paikallisesta kangaskaupasta hain säkkikankaan palan 1,4 m ja siitä nopeasti saksin vähän kainalosta pois ja palan helmasta. Sitten kaula-aukkoon muotoa ja sovitus. Kutittaa! Aijaha, selvä juttu, tarvitaan vuori. Otin tilkkulaatikosta pilalle menneet kaulukset (kankaassa oli värillistä nukkaa kudottuna eikä niitä voinut käyttää tilausmekkoihin) ja tikkasin ne kaula-aukkoon. (Laulussa tontut harmittelevat juhla-asun puuttumista, joten peikoilla siis selvästi on juhlavermeet päällään. Siksi nämä valkoiset kaulukset pääsivät tilkkulaatikon uumenista hyötykäyttöön. Ei kannata koskaan heittää mitään tärkeää pois!) Sitten suorakulmainen batistipala kauluksen päälle ja reunoista kiinni. Sitten vasta leikkasin kaula-aukon batistiin ja ompelin takahalkion reunat ja käänsin batistin nurjalle puolelle. Vuori ulottuu vähän vyötärön alapuolelle.
Idean vuorin ompeluun sain hölmöläisen akalta, kun hän teki paitaa ukolleen ja unohti siitä kaula-aukon. Ukon sovittaessa paitaa, akka huomasi virheensä ja alkoi paukuttaa ukkoaan päähän jonkin sortin taikinanuijalla, jos kankaaseen olisi kulumalla syntynyt reikä. Onneksi naapurikylän viisas mies sattui paikalle ja hän käytti saksia apunaan. Loistava idea! Ukkoparan henki säästyi ja paitaan syntyi pään mentävä reikä. Tarina jatkuu. Akka innostui ja saksi vähän isomman aukon, kun se kävi niin helposti. (Ymmärrän häntä: itse kauhon joskus riisipuuroa lautaselle aikamoisen läjän, koska se on niin kivaa. Se yltäkylläisyyden fiilis on jotenkin hienoa!) Paita oli lopulta riekaileina lattialla, eikä ukko saanutkaan uutta paitaa. Mutta henki säästyi ja kokemusta karttui! Ekaluokkalainen nauttii näistä hölmöläistarinoista, tavallaan. Pitää heitä ihan kaheleina.
Vuorin saumat ompelin myös ja kiinnitin hihoista päällikankaaseen. Muuten vuori liehuu vapaana ja on vähän hankala pukea muiden vaatteiden päälle, kun tarttuu kiinni. Satiini olisi siinä mielessä toiminut paremmin, mutta ei peikolla niin hienoa materiaalia ole... Tämä säkkikangas roskaa ja haisee tosi aidolle! Takana on kiinnityksenä iso nappi, joka on tietysti violetti.
Taakse olin jo aiemmin neulonut i-cord-tekniikalla villahännän. Tyttö sai punaisen rusetinkin juhlan kunniaksi. Pojan häntä on vähän hillitympi ja eri langasta. Molempien tupsu on 7-veikkaa, jota löysin pitkästä aikaa ruskeana: tumman suklaan väristä ja maitosuklaan väristä. Tummempi lanka on muuten Olafin käsiä varten, jota parhaillaan virkkaan... (Olaf on se Frozen elokuvan kesää rakastava lumiukko: mahtava tyyppi!)
Hännän sisällä on sähköjohtoa, jotta häntään saa elävämmän ilmeen taivuttamalla sen kivaan asentoon. Kiinnityspäässä johto on pyöryläksi taivutettu, ettei vahingossakaan pistä peikkoa. Irtohännän voi kiinnittää kahdella hakaneulalla. Tyttöpeikon häntä on kuvissa hakaneuloilla, mutta myöhemmin ompelin sen asuun vähän piiloon takalaskokseen. Korvat tein fleecestä, laitoin pari kerrosta tukikangasta ja ompelin korvan eteen vapaakirjonnalla vähän korvakäytävänmallia. Sitten nurjat puolet yhteen ja aukko kääntämistä ja pannan pujottamista varten. Reunatikkaukset ja aukko kiinni käsin. Eripariset tuli, mutta niin korvat ovatkin. Katso vaikka omiasi. Pojan panta on kangaspäällysteinen ja tytöllä tavallinen muovipanta. Tytön tukka krepataan ja panta jää sinne toivottavasti aika piiloon.
Kevään mekko-ompeluista jäi juuri sopivan raikkaita tilkkuja tähän käytettäväksi. Leikkasin palat harkkosaksilla ja käytin 2-puoleista liimaharsoa tukena. Ompelin reunoista kiinni suoraompeleella. Vyötäkin mallailin asuun, mutta jätimme sen sitten pois. Peikkotyttö tykkää vähän vapaammasta asusta!
Kokeilin ensi tehdä peikolle korvat soft clay-massasta. Niistäkin tuli ihan kivat, mutta ovat jo pelottavan aidonnäkäiset. Meitä alkoi tytön kanssa ihan ällöttää... Ne eivät myöskään pysy päässä yhtä hyvin kuin hiuspantaan pujotetut korvat. Mutta kunhan tulee taas jotkut naamiaiset, niin nekin korvat pääsevät kunnolliseen testiin. Ja ehkä tänne blogiinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti