Vaihteeksi timpurointia: leikki- ja säilytyspöytä legoille

Kesällä oli paljon puuhaa ja yhden välttämättömän jutun ainakin saimme tehtyä. Vaihteeksi tekstiilien ja torttujen joukkoon siis vähän timpurointia. Mies nikkaroi ja allekirjoittanut maalasi Lego-pöydän kaikille lattialla ja sängyn alla pyöriville paloille ja rakennelmille. Legoleikit kestävät meillä aina monta päivää, sillä eihän kylää nyt yhdessä päivässä rakenneta.

Mies mittaili ja tuumaili hyvän tovin, sillä pöydästä piti tulla tarpeeksi iso, muttei jättimäinen. Ja sen sisään piti saada säilytystila muovilaatikoille (maks 4 kpl), joissa kaikki palat ja levyt ovat säilytyksessä. Ja ei haittaisi, vaikka siivoaminen sujuisi suitsait-sukkelaan, jos kylään pyyhältäisikin innokas legoja syövä taapero ;-) Ja vielä pohdimme, mitä pöydälle tehdään legoajan jälkeen noin 20 vuoden kuluttua, mutta totesimme, että pöytä on ehkä liian iso sohvapöydäksi joka tapauksessa. Emme siis siitä syystä lähteneet pienentämään pöytää. Mitat ovat suunnilleen:
- laatikko-osa 80x80 cm
- kansi 100x100 cm
- korkeus pyörineen/jalkoineen 60 cm

Heinäkuussa rakentelu onnistui ihan ulkosalla. Ruiskumaalauksen teimme kyllä vähän suojaisammassa, sillä ihanat koivunsiemenet ilmaantuivat kiusaksi heinäkuun lopulla. Ruiskumaalauksessa pinnan on oltava vaakasuorassa, jottei synny valumajälkiä. Ja maali pitää olla ohutta, maalataan monta kerrosta ja välissä aina hiotaan ja poistetaan hiontapöly. Pohjamaalia tuli pöydän sivuihin 2 kerrosta ja pintamaalia 3 kerrosta. Pöydässä on erikseen pintalevy ja kuvalevy. Ajattelimme, että kuvalevyn saa sitten poistettua, jos pöytää haluaa käyttää vain pöytänä. Ne maalattiin molemmat vain pohjamaaleilla ja ruuvattiin toisiinsa vasta kuvan maalaamisen jälkeen.

Pöytä avautuu siis keskeltä, joilloin pinnalla olevat legot voi vain kaapaista alas laatikkoon. Vähän syvä pöytä on vielä kolmevuotiaalle, jos laatikosta pitää etsiä paloja. Mutta käytännössä onkin helpompi nostaa muovilaatikot pois pöydästä ja pitää vieressään, kun rakentelee. Pöydän reunaan ei muutenkaan sovi nojata aukiollessa.

Materiaaleina oli MDF-levy 12mm ja 16 mm ja ne maksoivat 95 euroa valmiiksi mittojen mukaan sahattuna. Liukukiskot, magneettilukot ja ruuvit noin 20 euroa. Pöydän pintamaalit ruiskutimme ja maalina Helmi (noin 30 euroa). Kuvan maalaus on tehty askartelukaupan akryylimaaleilla ja niitä saimme ostettua osan tarjouksesta ja maaleja toki jäikin paljon (noin 40 euroa). Väreinä oli sinistä (kaksi sävyä), vihreää (kaksi sävyä), keltaista, beigeä, ruskeaa ja paljon valkoista värien vaalentamiseen. Valmiiksi kotoa löytyivät alla olevat pyörät 2 kpl ja pöydänjalat (pöytä on painava ja rullat ihan välttämättömät). Kokonaishinnaksi tuli siis noin 185 euroa. Puutyökaluja on toki ollut entuudestaankin hankittuna, mutta joku poraustulkki (6 euroa) ostettiin tätä ja tulevia huonekalutöitä varten.

Kuvalevyn reunat pyöristetiin, mutta aivan viimeiset hionnat tuli tehtyä vasta käyttöönoton jälkeen. Nytkin reunat ovat vähän karkeat ja joku sifonki tai muu prinsessamateriaali tarttuu niihin. Pitäisi jaksaa vielä kertaalleen hioa ja maalata tai lakata reunat sileiksi. Akryylivärit kuivuvat nopeasti ja helpoimmaksi tavaksi maalata osoittautui sienellä töpöttäminen. Onneksi oli paljon vanhoja superlonpaloja ja maalarinteippiä varastossa!

Pinnan kuva yrittää esittää Heartlakecityä (jossa kaikki Friends-legot asuvat), vaikka kaupungin osuus onkin olematon :-) Kaupunkilegoja meillä ei ole hirveästi, mutta kyllä nekin tuonne voi sovittaa, jos vaikka prinsessalegot muuttavat väliaikaisesti jonnekin taikametsään.

Rakenteluun kului päivä ja maalailuun kolme. Sitten viidentenä päivänä kuvan maalaus ja kuudentena suojalakka kuvan päälle. Sitten pöytä sai kuivua ulkovarastossa pari viikkoa (olimme lomalla) ja vasta sitten toimme sen sisään. Ainoastaan sisäpuolen laatikko hieman tuoksuu vastamaalatulle vieläkin. Tytöt tykkää ja äiti tykkää, kun legot ei ole lattialla! (Ainakaan niin suuressa määrin kuin aiemmin...)


Summer project: building table for all our Lego Friends and Lego Disney Princess-stuff.

Pyykkisäkki veneeseen (tai mökille)

Pyykkiäkin syntyy aina purjehdusmatkan aikana, mutta minun pyykkisäkistäni tuli ihan ylimitoitettu. Toisaalta siihen mahtuisi vaatepyykin lisäksi myös neljän ihmisen liinavaattepyykki, jos joskus kävisi niin, että peitot voisi jättää veneeseen odottamaan seuraavaa reissua. Nyt tänä kesänä ei ole pystynyt - liian kosteaa. Tai voisihan sitä kokeilla jättää ja katsoa mitä käy, mutta mieluummin pelaan varman päälle ja raahaan pois kaiken kosteudelle aran veneestä. Matkamme on kuitenkin aina suunniteltava huolella lasten takia eli ex-tempore purjehdusretki saaristoon odottaa kai eläkepäiviä...

Toisissa vierassatamissa on pyykinpesumahdollisuus, mutta tällä hetkellä ei kyllä tarvitse haaveilla mistään amerikkalaistyylisistä itsepalvelupesuloista. Hyvä jos yksi pyykkikone löytyy: kuivuria (rumpu tai kaappi) ei varmaan mistään - se jos mikä olisi veneilijälle tarpeen. Siinä mielessä pussini iso koko on siis perusteltu :-) Kuvausta varten tungin pussiin parivuoteen lakanan, pussilakanat, tyynyliinat ja muutamia t-paitoja. Ei tullut niistäkään ihan täyteen.

Materiaali on farkkua, joustamatonta ja perussinistä jostain palalaarista vuosia sitten hankittu. Lisäksi vähän söpöyttä pinkin puuvillaisen ruutukankaan muodossa. Mitään ohjetta minulla ei ollut - vain mielikuva merimiessäkistä. Pussin pohja on pyöreä ja sivupala yhtenäinen suorakaide. Ympyrän kehän laskukaavan voi jokainen kaivaa muistista, Maol-taulukosta tai netistä. Superihanaa, kun matematiikalle on käyttöä ompelutöissä!

Käytännöllisiä yksityiskohtia riittää ;-) Pyykit pysyvät pussin sisällä, kun puuvillakankainen "supistaja" on ommeltu pussin sisäreunaan. Kiristimenä 2-3 mm polyesterinaru ja pieni lukko. Jos pussi putoaa naulakosta merenkäynnissä, pyykit pysyvät sisällä.

Kantohihna on säädettävä - pussi on helppo heittää olalle tai olan yli. Tällä hetkellä kantohihna toimii myös pussin ripustimena. Saumanvara pussin reunassa on huoliteltu piiloon puuvillakaitaleella, sillä yläosa on vain käännetty oikealle puolelle ja muutoin saumanvarat näkyisivät rumasti. (Pahoittelut tuota räikeän väristä kuvaa: testasin kamerani "värikylläistä" ominaisuutta...)

Veneessä toimimista edesauttavat selvät tekstit. Äidin käsky: "Vie pyykkipussiin", ymmärrettiin lähes aina... Farkkua oli kiva kirjoa koneella, kun käytössä oli tuo iso satiinitikki. Pienemmän tekstin kanssa oli enemmän ongelmia ja lanka sotkeutui lähes joka kirjaimen kohdalla. Olin epähuomiossa pienentänyt fontin suuremmasta ja silloin pistojen määrä säilyi ennallaan, mikä aiheutti söheröä. Parempi siis jo lähtötilanteessa valita sellainen fontin koko, että tikkimäärä pysyy järkevänä. Ja farkun kanssa pitää olla uusi terävä neula!

Alunperin piti vielä kiinnittää tuon vaaleamman farkun kohdalle purjerenkaita ja lisätä joku köysi. Mutta enpä saanut aikaiseksi. Ehkä sitten ensi kesäksi?

Villakangastakki tytölle

Tuli pakkotilanne saada siisti takki vanhemmalle tytölle. Tietyt tilaisuudet vaativat arvokkaan pukeutumisen eikä silloin tuulitakki, kuoritakki tai softshell vaan käy. Arvatkaapa onko vaikea löytää popliinitakki tai ns. parempi takki syyskuun alussa Suomen kaupoista lapselle? Täysin mahdotonta. Muutaman villakangastakin löysin: hinnat satasesta ylöspäin ja lämpöisyys tarkoitettu talveen. Kirpeä syysilma (tai aurinkoinen ja +16-astetta) vaativat pienille tytöille päällysvaatteet mekkojen päälle, joten jotain oli tehtävä ja äkkiä. "Onneksi" oli tuommoinen takintekele keskeneräisenä kaapissa. Pari vuotta se on tainnut siellä olla.

Ohje on Suurestä käsityölehdestä 9/2010 nro 18 Prinsessalinjainen takki ja koko 104. Alunperin olin lisännyt hihoihin reilusti pituutta, sillä haaveilin tekeväni kääntöhihat tai tiedostin, että ompelu voi kestää. Tyttö on nyt noin 120 pitkä ja käyttää normaalisti kokoja 122 ja 128. Ompelu oli tyssännyt vuorin ompeluun. Kappaleet olivat siis kasassa päällisen ja vuorin osalta. Piti vain tajuta miten vuori ommellaan takkiin niin, että myös alareuna on ommeltu eikä roiku vapaana.

Ompelin sitten etureunan alavarat etureunoista ja pätkän verran alareunasta kiinni (alavara on aina lyhyempi kuin päällinen - silloin alareuna taittuu sopivasti). Kaulus oli ommeltu jo kiinni päälliseen, joten se taitettiin sisäpuolelle ja myös kaula-aukon reuna ommeltiin samalla kuin etureunat. Sitten ompelin vuorin hihasaumat, paitsi toiseen jätin 25 cm aukon. Sitten ompelin vuorin hihojen olkasaumat. Aukileikkaukset saumanvaroihin ja huolittelut. Sitten hihat piti asettaa sisäkkäin, kuten pukisi takin päälleen, ja hihansuista piti taittaa saumanvarat sisäpuolelle eli nurjalle. Kiinnitys parilla neulalla. Sitten käännetään hihat toisinpäin, pujotetaan helman aukosta ulos ja ommellaan tavallaan putken ympäri. (Tämä oli se vaikea kohta!) Ennen ompelua neulat pitää kuitenkin yksitellen ottaa irti ja kiinnittää uudelleen niin, että muodostuu helposti ommeltava sauma eikä neuloja tietenkään jää mihinkään piiloon :-) Onneksi tuo mies tajusi miten homma menee, kun olin päänsärkyisenä hyppinyt seinille pari tuntia. Insinöörien logiikka, thank heaven!

Sitten vaan asetellaan vuori paikoilleen ja katsotaan ettei se tursua mistään ulos. Prässätään hihansuut ja helma, ja tikataan, jos halutaan. Vuori on hyvä kiinnittää käsin muutamilla pistoilla esim. olkasaumaan ja kainaloon. Ripustuslenkin kiinnitys kannattaa miettiä hyvissä ajoin. Minulla se tuli kovin ylös, kun ajattelin asiaa vasta takin valmistuttua. Mutta kunnon takki tietysti ansaitsee vaatepuun, joita valitettavasti ei ole julkisissa tiloissa läheskään aina.

Takana on tamppi, jossa kaksi koristenappia. Hihat on kahdesta kappaleesta, joilloin saadaan vähän muotoa ja istuvuutta.

Kaulus on vain yhdestä kappaleesta ja sen voi pitää pystyssäkin kylmemmällä säällä ja hietaista huivin päällipuolelle. Vähän tuo villa kuulemma kutittaa, joten avokaulaisen mekon kanssa huivi on sisäpuolella parempi. Taskut muuten näyttävät tuossa alakuvassa olevan ihan eri korkeudella, mutta kyllä ne moneen kertaan mittailin paikalleen.

Kangas on kai ns. keittovillaa ja aivan ihanaa ommeltavaa, kun ei yhtään rispaannu. Väri noissa kuvissa ei oikein vastaa luonnollista väriä. Takki on hillitymmän oloinen luonnossa. Takki ei myöskään ole kovin "prinsessalinjainen", vaan näyttää lähes suoralta päällä. En silti pojalle tekisi takkia tällä mallilla.

Jos oikein tekisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan hyvän ja lämpimän villakangastakin, niin vuorisilkin ja päällikankaan välissä pitäisi olla tuulta pitävä vuori tai ainakin hartioiden kohdalla ekstrakerros vanua tms. Tätä takki nyt ei pidetä kuin autossa ja kävellään lyhyt matka, niin menee välikausitakkina ja talvella villatakin kanssa. Ja hinnaksi tuli noin 45-50 euroa, kun ei laske työpalkkaa itselleen.

Aikuisten vanhoista villakangastakeista saisi varmasti leikattua tyttöjen takkeihin kappaleet oikein mainiosti, jos ei värillä ole väliä. Takeissa kuluvat lähinnä hihansuut, ehkä takahalkio venähtää tai kaulus nuhraantuu, mutta muuten kangas on hyvää. Täytyykin kaivella komerot pohjia myöten, jos vaikka löytäisin sieltä seuraavan takin materiaalit. Sormia ihan syyhyttää päästä takin ompeluun uudelleen, kun ei se vuorin kiinnitys niin mahdoton ollutkaan!

Taiteilijantakki kuviskerhoon

Vanhempi tytöistä pääsi vihdoin elokuussa aloittamaan kuviskerhon ja sinne piti saada suojavaatteet. Joku vähemmän ompeleva varmaan ottaa miehensä paidan ja saksii siitä hihat lyhyemmäksi, mutta en minä nyt sentään ;-) Sitä paitsi ei meidän ukolla ole paitoja saksittavaksi! Ja jos olisi, niin arvaatkaa kuinka kulunut se olisi??

Ottobre taas apuun... Sieltä löytyi kokin takki: Chef Emil 1/2013. Sai kelvata. En tunne taiteilijoita, enkä tiedä mitä he käyttävät suojavaatteina, mutta voin kuvitella, ettei takilla niin ole väliä. Se on ehkä kivipesty farkkupaita viime vuosituhannelta. Tai vanha t-paita :-) Mutta lapset leikkii ja ihan tosissaan haluavat olla kuin oikeita ammattilaisia: SUURIA taiteilijoita ihan heti! Ja parasta on, jos vaatteita ei tarvitse varoa... Takin piti olla siis käytännöllinen ja kaunis, sekä myös halpa, pestävä ja nopea tehdä.

Kangas löytyi kaapista. Jotain puuvillaa tai sen suuntaista sekoitetta. Napit keräilyeriä laatikosta, vanhimmat minun lapsuuden villatakista. Kirjontaa luomassa persoonallisuutta ja nimikointi, ettei takki sekoa muiden takkien joukkoon. (No ei muuten sekoa: on ainoa pinkki!)

Hihat ovat hieman ylipitkät ja suorat, jotta ne on helppo kääriä ja käyttöaika on pitkä.

Yksi piilonappi, kuten oikeissakin kokin takeissa, mutta taitaa käytännössä jäädä käyttämättä. Napinlävet tein koneella suoraan mittojen mukaan, enkä pahemmin kokeillut. Tuli vähän tiukat, kun alimmat napit ovat niin paksut.

Koristeeksi värikyniä ja nimi koneella brodeerattuna. Takkeja ei sitten säilytetäkään opistolla, joten nimen olisi voinut jättää poiskin. Mutta onpahan ihan kuin ammattilaisilla ;-)

Seuraavasta taiteilijatakista teen reilusti pidemmän. Nyt on pakko aina muistaa vaihtaa kehnommat housut jalkaan.

Liivihame eskariin

Ihanaa syyskuuta! Hiljaiselo blogissa on ollut pitkääkin pitempi, mutta on tässä välissä lomailtu, hoidettu ja rakennettu puutarhaa, säilötty, ommeltu, neulottu, aloitettu hoidot ja harrastukset sekä kärsitty flunssasta ja rampattu lääkärillä. Ja mullahan flunssa sitten kestää...

Mutta eskariin siis tarvittiin helppoa käyttövaatetta ja tämä jonkin aikaa kesken ollut liivihame vihdoin valmistui. Kaava on Ottobresta 6/2010 Minnie-liivihame -nimellä. Koko on leveydestä 116 ja pituudesta 122 ja vähän vielä helmaan ylimääräistä. (Yläosasta tuli sentin tai puolitoista liian korkea, mutta ehkä se kutistuu...)

Kangas on Hepat (puuvilla-elastaanitrikoota) ja vyötärökaitale ja reunat resoria. (Ostopaikat Nokian kauppahuone ja Eurokangas). Pitkään etsin kivaa trikookangasta vyötärökaitaleeksi, mutta luovutin. Violetteja on vaikea löytää. Alla oleva paita on Espritin ja kesäalennusmyyntien löytöjä. Lidlin sukkikset menee mainiosti tuon kokonaisuuden kanssa. Olkihattu on ihan kuvankäsittelyä...

Trikoo tuppaa aina venymään, kun tekee tikkaukset, kuten tuossa yläosan ja kaitaleen reunassa. Hoksasin vasta jälkeenpäin, että resorikaitaleen olisi voinut tikata trikoon päälle kuten muissa reunoissa. Mutta pitää kokeilla joskus, sillä ulkonäkö sitten muuttuu, kun tulee selvästi kireämpi vyötärö. Helman yläreunassa onkin framillon, joka pitää reunan ryhdissään. Tikkausta en tuohon kaitaleen alareunaan laittanut, kun ompelukoneen kaksoisneula ei tykkää framillonin päälle tikkaamisesta.

Aiemminkin olen kaavaa käyttänyt ja tehnyt ohuehkosta collegesta mekon. Siinä kaitaleena on trikookangas, sama kuin alla olevassa paidassa. Kankaat olivat laadukkaita ja hyvin kestää vielä pikkusiskollakin.

Lämmintä syksyn alkua!

Äkkipikainen paistos raparperista

Hehkeää heinäkuuta! Tämänpäiväinen äkkipikainen paistos syntyi äkkiä iltapäiväkahville oman pihan antimista. Lopputulos on kivan kirpakka. Siitä siis hassu nimi :-)

Paistos on paitsi nopea tehdä, niin myös ainesystävällinen (erillistä kauppareissua ei siis tarvita). Paistokseen tarvitset raparperia (semmoinen muutama ohut varsi) ja pari kourallista punaisia viinimarjoja pakastimesta, jos puskista ei vielä löydy tuoretta tavaraa.

Raparperit pilkotaan ohuiksi viipaleiksi ja kaadetaan uunivuokaan. Punaviinimarjat ripotellaan päälle ja vielä vajaa ruokalusikallinen perunajauhoja ja sokeria.

Päällistaikinaan tarvitaan pehmeää voita, vähän kookoshiutaleita tai kaurahiutaleita, sokeria ja täysjyväspelttijauhoja. Nämä ainekset nypitään murumaiseksi tai jos voi on tosi pehmeää, niin sekoitellaan nopeasti taikinaksi. Murumassa levitetään raparperin ja marjojen päälle. Sitten paistetaan uunissa kiertoilmalla 180-asteessa (tai 200-asteessa tavallisessa uunissa) noin 25 minuuttia.

Mansikansäilöjät nauttivat paistoksen kermavaahdon kera, mutta kaveriksi kelpaa tietysti myös vaniljakastike tai jäätelö. Tästä annoksesta riittää neljälle, mutta tupla-annoskin mahtuu hyvin sellaiseen vähän isompaan piirasvuokaan. Minulla oli nyt halkaisijaltaan 26 cm:n vuoka.

Vuokaan:
200 g raparperia
2-3 dl punaviinimarjoja
1 rkl perunajauhoja
0,75 dl sokeria

Taikinakuoreen:
100 g voita hieman pehmeänä
0,5 dl kookoshiutaleita tai kaurahiutaleita
0,5 dl sokeria
1,75 dl täysjyväspelttijauhoja

Tarjoiluun:
kermavaahtoa

Nyt jaksaa taas maalata seinää, hyllyä ja aitaa!

Aurinkorasvapussukka veneeseen

Purjeveneemme on tilavuudeltaan hädin tuskin riittävä (hei, kolme naisihmistä sentään!), mutta kuitenkin niin tilava, että yöretkiä voi ajatella. Niinpä mukaan tarvitaan pakollisten aurinkorasvojen lisäksi myös kolmatta ja neljättä aurinkorasvaa (vartalo, kasvot, huulet) sekä palamisen varalta aloeverageeliä ja hydrokortisonia. Ei tänä kesänä nyt kukaan varmaan ole palamaan päässyt vesisateiden lomassa, mutta jos asiaan ei varautuisi, niin - you know.

Mies vähän ihmetteli, miten ihmeessä sain yhden pussukan tekemiseen kulutettua tunteja, mutta minulla ei ollut ohjetta. Ainoastaan melko selkeä visio siitä, miltä lopputuloksen pitäisi näyttää. "Melko selkeä" tarkoittaa, että kehitys kehittyy tekemisen edetessä... Vaatimuksena oli:

• Kaikki rasvat mahtuvat ja ne on helppo löytää muita rasvoja tyhjentämättä
• Pussissa lukee mitä siellä on (veneessä on tärkeää löytää tavarat nopeasti ja nimikointi ei ole ollenkaan ylimitoitettua, koska 6-vuotiaskin osaa jo lukea ja toimii pikkusiskolle tulkkina)
• Pussukan saa roikkumaan veneen oviluukun viereen, niin että tarvitsemansa saa napattua sitloodasta käsin 
• Pussukan voi myös ottaa rannalle mukaan (jokin kantokahva siis tarvitaan)
• Pussukan saa suljettua täysin, ettei mitään tipu vauhdikkaassa menossa
• Pussukka on pestävä
• Pussukka edes etäisesti sopisi veneen *hmp* sisustukseen
• Pussukan materiaalit löytyisivät kotoa, koska rahaahan veneeseen saa uppoamaan säkeittäin, mutta on kivaa kun joku tarpeellinen on lähes ilmainen ja tuottaa siis pelkästään hyvää mieltä :-)

Lopulta Pinterest tuli apuun ja löysin vuoritetun pussukan ohjeen. Mutta tässä vaiheessa olin jo leikannut päällikankaan ja vuorin (kumpaakin kaksi kappaletta) ja kirjonut päällikankaaseen tekstin. Hyvä, että ohje sopi näille kappaleille! Voi olla, että takaraivossa jo olikin joku pussukan ohje lukaistuna, mutta kiireessä ja stressaantuneenakin (juhannusretki alkoi seuraavana päivänä) en pystynyt tietoa kaivamaan aivojen sopukoista. Täällä siis hyvät ohjeet. Minun pussukkani palat olivat 11x12 tuumaa. Käytin amerikkalaisia mittoja, koska mittanauhani toisella puolella on myös tuumamitat. Mutta eihän se nyt kummoisia matemaattisia taitoja vaadi, että muuntaa mitat senteiksi. Vetoketjuni oli ihan ylipitkä (40 cm), mutta en varmaan koskaan olisi kuitenkaan tarvinnut kokonaan avautuvaa lilaa vetoketjua. Sitä paitsi se maksoi vain euron. Ja muut lyhyemmät varastoketjut olivat hentoisempia hameketjuja. Tämä pussukka vaati durabiliteettia!

Kirjonta tapahtui kirjovalla ompelukoneella ja taustalla oli paperinen tukikangas. Jotain sössimistä tapahtui fontin valinnassa, sillä lankasotkuja muodostui varmaan kaksi per kirjain. Lopulta kirjonnassa meni ikuisuus, mutta tajusin, että olin ehkä valinnut alunperin liian suuren fontin ja pienentänyt kokoa liikaa (siis liikaa pistoja pienelle alueelle). Neula oli 90 kirjontaneula. Kirjonnan jälkeen silitin farkun taakse normaalin ompelun tukikankaan. Takakappaleeseenkin olisin sen voinut laittaa, mutta en muistanut tai tajunnut.

Ohjeesta poiketen lisäsin pussukkaani tarpeellisia juttuja. Takana oleva metallilenkki (tavallinen pyöreä avainlenkki) on veneen naulakkoon ripustustamista varten. Pidempi kahva palvelee rantaelämähetkiä.

Vetoketju on ommeltu päällikankaan ja vuorin väliin. Farkku on tuettu tavallisella ompelutukikankaalla, mutta myös erityistä laukkutukikangasta voisi käyttää, jos haluaa pussukan pysyvän muodossaan. Meillä tämä lörpöttävä malli toimii paremmin, koska pussukka mahtuu siten paremmin myös kotona eteisen lipaston laatikkoon. Nurinpäin käännettynä näkee vuorin taskut paremmin (käytönjälkiäkin jo näkyy olevan). Vuori on vaippojen teosta ylijäänyttä PUL-kangasta (polyuretaanilaminoitu), joka on kosteutta pidättävää (rasvatkaan eivät siis tule pussista läpi.) Alkuperäisessä ohjeessa ei tainnut olla lisätaskujen tekoa, mutta ne ommellaan vuorikappaleeseen ensimmäisenä. Samoin jos sisäpuolelle haluaa vetoketjullisia taskuja, niin vuorikappale kannattaa ehkä ommella kahdesta kappaleesta, joiden saumaan tulee vetoketju ja sisäpuolelle pussukka.

Tuo järjettömän iso aurinkorasvaputkilokin siis mahtuu tähän pussukkaan, mutta piti vähän asetella purkkeja kuvausta varten.

Helpot ja nopeat kaura-suklaakakkuset

Sunnuntain kunniaksi teki mieli jotakin jälkiruokaa, mutta ruoka oli oikeastaan tehnyt tehtävänsä ja masu oli täynnä. Otin sitten palan suklaata (tumma Rainbow). Yack. Ei olisi pitänyt. Ihan kitkerää ja karvasta. (Tuli mieleen lapsuuden tapahtuma, kun joku toi venäjäntuliaisena suklaata. Ei oikein maistunut. On muuten jäänyt ainoaksi kerraksi, kun syön venäläistä suklaata.)

Epäilen, että suklaani oli joutunut säilytyksen aikana alttiiksi vaihteleville lämpötiloille, mutta silti vähän ihmettelin onko kyseinen suklaa aina maistunut samalta. Kun aiemmin en ole ollut kovin tarkka, mitä leipomisiini käytän (paitsi että on laktoositonta), niin nyt tuli oikein mieleen, että tällä en taida leipoa enää mitään. Minä siis olen ehdottomasti tumman suklaan ystävä ja maitosuklaa ällöttää. Maitosuklaasta jää kalvo suuhun eikä yksi pala yleensä riitä (koska suklaanhimo ei tule tyydytetyksi maitojauheella tms.), kun taas tummaa suklaata riittää palanen tai kaksi eikä ole kiire huuhtoa suuta kahvilla. Tosin jos nauttii suklaansa kahvin kanssa (vaikkapa Aeropressillä inverted-metodilla valmistetun), niin nautinto on täydellinen :-)

Jotain siis piti tehdä loppulevylle, jota oli 75 g jäljellä. Etsin suklaa-kauralastujen ohjetta ja löysinkin (Maku.fi), mutta lisäsin kuitenkin kaurahiutaleiden määrää (osin siitä syystä, että taikina maistui karvaalle). Tuli kakkusia!

50 g voita

2 dl kaurahiutaleita + 1 dl

1 dl sokeria

75 g suklaata (rouhittuna)

1 kpl munaa

1 rkl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Sulata rasva kattilassa, siirrä pois levyltä ja jäähdyttele hetki. Lisää loput aineet leivinjauhe jauhoihin sekoitettuna ja sekoittele tasaiseksi. Paista kiertoilmalla 190-asteessa noin 7-12 min kakkusten koosta riippuen ja anna jäähtyä pellillä hetken. Siirrä sitten ritilälle loppujäähdytykseen. Nauti sellaisenaan tai vaikka sorbetin ja marjojen kanssa.

Aikaa tekemiseen meni ehkä 5 minuuttia ja paistamiseen loput. Todella nopea herkku siis. Aineet yleensä löytyy kotoa ja sopii vaikka vierastarjottavaksi yllätysvieraille. Maku on amerikkalaisen suklaahippukeksin tapainen ja suutuntuma rapsakka ja hiukan tahmea.

Myös noita lastuja pitää kokeille, kunhan saan parempaa suklaata jostain. Ne voisi yrittää pyöräyttää vaikka tötteröiksi, joista voisi syödä kesän jäätelöherkut.

Korallinsävyinen ylioppilaskakku

Sain kunnian tehdä kaksi täytekakkua miehen siskon tytön (tarkkaavainen lukija huomautti väärästä muodosta (kaikkea sitä sattuukin), nyt on korjattu) ylioppilasjuhliin. Toiveena oli korallin ja persikan sävyisiä kukkia oikein ryöppynä ja ilman mitään selvää viitettä ylioppilaaksi tuloon (ei siis lakkia eikä lyyraa kakun päällä). Juhla-asu oli myös korallinsävyinen ja mielestäni pääsin sävyssä aika lähelle  ;-)

Mitoitin kakut 15 ja 20 hengelle ja hyvin riittivät. Tarkkaa lopullista syöjien määrää en tiedä, mutta juhlissa oli myös suklaamoussekakkua ja gluteenitonta kakkua sekä suklaalähde dipattavineen, niin varmasti kakut riittivät.

Täytteeksi toivottiin prinsessakakun täytteitä eli vaniljakiisseliä kermavaahdolla sekä vadelmahilloa (joka ihan oikeaoppisesti taitaa kuulua opera-kakkuun). Kiisselin tein keltuaisista, kuohukermasta ja maidosta perunajauhoilla suurustaen sekä maustoin sokerilla ja vaniljasokerilla. Vadelmahillo oli kaupasta vähäsokerista versiota omien pakastimien jo ammottaessa tyhjyyttään vadelmien suhteen. Pienempään kakkuun tuli kaksi väliä ja isompaan kolme. Pohjia kostutin maltillisesti sitruunamehu-tomusokeri-vesiseoksella (vähän niinkuin spritea ilman kuplia).

Pohjat olivat 5 ja 6 munan sienikakkupohjan ohjeella ja vuoka 25 cm halkaisijaltaan. Sokerikreemiä tein aluksi liian vähän (2,5 kertaisena), joten tein sitä lisää vielä puoli annosta. Kreemiä kului siksi niin paljon, että pursotin jokaisen täytekerroksen reunaan "stopparin" 10 numeroisella tyllalla: vadelmahillo ja vaniljakiisseli+kermavaahto pysyivät taatusti kakun sisällä. Tässä resepti  (alunperin Kinuskikissalta) pienen 24 cm kakun kuorrutteen alle:

125 g voita
0,5 tl vaniljasokeria tai vaniljauutetta
n. 250 g tomusokeria (vähemmänkin riittää - varsinkin jos vähentää veden määrää)
1 rkl kylmää vettä (tai lämmintä, jos kreemi on liian kovaa)

Notkista voi sähkövatkaimella. Lisää vaniljasokeri ja tomusokeri parissa erässä. Vatkaa hyvin sekaisin ja lisää tarvittaessa vettä, jotta saat hyvin kakun päälle levitettävän massan.

Päällys oli marsipaania hieman valkoisemmaksi värjättynä ja kukat sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta (2:1 tai 3:1). Käyttämäni sokerimassa (Renshaw Ready to roll icing) oli ihanan pehmeää, mutta toisaalta vaati tuon marsipaanin seurakseen, että työstäminen oli helpompaa. Kukat kuivuivat parissa päivässä, mutta keskustan pikeeri ei meinannut kuivua... Ei se haitannut, mutta asettelun tein pinseteillä, etten olisi painanut sormenjälkiä kukkien keskustaan.

Kakkujen kuljetusmatka ei ollut pitkä, mutta muutama kukka tipahti matkalla. Olin varautunut korjauspaketilla, joten sain korvattua pudonneet ja hajonneet kukat uusilla. On siis hyvä olla aina muutama varakukka, niin ei synny mitään katastrofia tai paniikkia juhlamieltä laskemaan :-)

Tarkkaan pitää ajankäyttö miettiä, jos tekee kakkuja toisen juhliin, joihin itsekin menee vieraaksi. Nyt juhlat olivat vasta klo 14, joten hyvin ehdimme koko perhe hoitaa aamutoimet ja lounaan, ja tietenkin tehdä kakut valmiiksi. (Kukat olin tehnyt jo viikolla valmiiksi.) Mutta mieskin joutuu näissä minun kakkutalkoissani aina osallistumaan vähintään imuroinnilla, lastenvahtimisella ja tiskaamisella. Useimmiten myös marsipaanikilon värjääminen ja pehmentäminen vaatii miesvoimaa. Kiitos siis omalle kullalleni, kun jaksat näitä "ruoka on taidetta" -hetkiä...

Käytetyt muotit yläkuvassa.

Munkkikakku kaulittavalla suklaakuorrutteella

Vappuna meillä oli lapsivieraita ja testasin Kinuskikissan maitosuklaamunkkia. (Vappua ei oikein ole ilman munkkeja ja koska tein rosetteja jo uppopaisten, niin munkit jäi tekemättä.) Tein tällä kertaa ihan ohjeen mukaan, kun aikaa ei ollut minuuttiakaan ylimääräistä. Paitsi että vadelmien lisäksi laitoin punaherukoita pakastimesta. On muuten nykyään suosikkimarjani, koska sopii niin hyvin mm. aamusmoothieni joukkoon.

Reseptin teko-ohjeet voi käydä kurkkaamassa Kinuskikissalta, mutta laitan itsellenikin aineet muistiin.

Pohja:

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
(2 rkl kaakaojauhetta)

Kostutus:

2 dl maitoa

Täyte:
4 dl vispikermaa
200 g maitosuklaata
300 g suomalaisia vadelmia (tuoreita tai jäisiä) (Käytin kolmasosan punaherukoita.)

Maitosuklaakuorrutus:
125 g maitosuklaata
1 ¼ dl vaaleaa siirappia
2 ½ dl tomusokeria 

Pinnalle:
raesokeria

Mutta voi olla että mokasin, sillä edellisiltana en muistanutkaan tehdä tuota kuorrutetta valmiiksi. Tein sen vasta aamulla ja kakkua syötiin jo puoli neljän maissa. Ei nimittäin oikein onnistunut tuo kaulintavaihe, sillä suklaa alkoi pehmitä nopeasti ja kuorrute tarttui silikonialustaan ja kaulimeen ja lopulta repeili... Työpöydän viilentäminen etukäteen vaikkapa kylmäpaketeilla (niitä joita nyrjähtäneeseen nilkkaan on saatavilla) voisi auttaa. Joissakin pakastinmalleissakin on sellaisia viileälevyjä, jotka on irrotettavissa. Joskus mietin että suklaatyöskentelyssä sellainen voisi olla kätevä. Tai marmorilevy pakastimeen ja sen päällä sitten kaulitsee. Mutta ei minun keittiössäni vielä ole kaikenmaailman sokerileipurivälineitä ;-)

Mutta suklaakuorrute on ihan eri tavalla muokattavissa kuin marsipaani, sillä käden lämmöllä voi "liimata" paikkauspaloja, jos sormenjäljet kakunpinnalla eivät ällötä. Tässä kakussa vaan tuo raesokeri ei peitä mokia... Ja raesokeriksi kannattaa valita pehmeämpää raesokeria, jos sitä vielä valmistetaan. Minulla oli vain kovaa raesokeria, kun se kestää pullien päällä paremmin.

Maku oli lasten mieleen. Äiti ei halua ikinä enää syödäkään koko kakkua - niin makea se oli. Mutta tumma suklaa varmaan pelastaisi tämän reseptin sokeripitoisuuden osalta (niin täyte kuin kuorrute) ja hiukan pyöreämpi kulho toisi "munkkimaisuutta" lisää. Mutta luulenpa, että tulen käyttämään maitosuklaakuorrutetta fantasiakakuissa, joissa tarvitaan paljon ruskeaa väriä. Marsipaania ei nimittäin ole helppo saada ruskeaksi ilman väriaineita ja maku on suklaakuorrutteessa aika herkku.

Hiirenkorvanvihreät tyynyliinamekot - Pillowcase dresses

Äitini teki inventaariota liinavaatekomerossa ja lopputulos oli käsittämätön määrä lakanoita ja tyynyliinoja. Ennen tyynyt olivat vissiin pienempiä, sillä muutamia molemmista päistä auki olevia tyynyliinoja päätyi kierrätykseen ja lumppukeräykseen. Kangas oli vielä ihan hyvää ja kudos tiivistä. Minä kiiruhdin pelastamaan tyynyliinoja ajatuksena käyttää niitä vaikka konekirjontojen kokeilualustoina. Mutta ehei! Mekkoiluksi tämä taas meni ja tein molemmille tytöille hellemekot.

Hyvät ohjeet tyynyliinamekkoon löytyy vaikka täältä. Tein kuitenkin aikalailla oman pääni mukaan. Tyynyliinani oli putken mallinen ja vain toisessa sivussa katesauma. Käänsin katesauman taakse keskelle ja leikkasin kainaloaukot pois (6-vuotiaan mekko: yläreunasta noin 3 cm leveä ja aukon korkeus 15 cm). Kappale on siis suora, mutta leveämmässä tyynyliinassa mekon voisi leikata A-linjaiseksi ja ommella uudet sivusaumat. Tässä vaiheessa tein koristelut valmiiksi, sillä ne oli helpompi ommella rypyttämättömään mekkoon. Päädyimme vanhemman tytön mekossa kahteen eriväriseen vihreään sydänompeleeseen. Nuorempi valitsi kontrastivärisiä pinkkejä ompeleita.

Vanhemman tytön mekossa käytin yläreunassa tyynyliinan päärmeen, mutta nuoremman mekossa leikkasin sen pois. Vanhemmalla tytöllä pujotin kuminauhat eteen ja taakse päärmeen yläreunaan, ompelin kujan ja rypytin sopivaksi. Kummatkin kuminauhan päät ompelin tiukasti edestakaisompeleella. Kainaloaukot käänsin ja samalla kiinnitin olkainnauhat yläkulmiin. Voisi myös huolitella kanttausnauhalla/vinonauhalla ja siitä saisi kätevästi solmiamisnauhat samalla. Nuoremman tytön mekossa ompelin ensin kainaloaukkojen (korkeus 12 cm) päärmeet ja sitten tein nauhakujat etu- ja takakappaleisiin. Kujaan pujotin solmiamisnauhan (vain toiselle olalle tulee rusetti), joka samalla rypyttää miehustan sopivasti. Nauhojen päihin voisi pujottaa vaikka isohkot helmet, etteivät nauhan päät luista takaisin kujaan riisuessa ja pukiessa.

Eikö ole muikea väri? Luonnossa kangas on oikein kirkkaiden koivun hiirenkorvien värinen tai neonvihreä... Hiukan kuitenkin keltaiseen taittuva, sillä ompelin kainaloaukot vaalean keltaisella langalla. (Kahdella eri kameralla yritin ottaa kuvia sisällä ja väri ei näy silti oikeana.) Nyt vain odotellaan aurinkoa ja lämpöä sekä kevyttä päivetystä iholle, että väri pääsee oikeuksiinsa :-)

"Katso! Näin tehdään sydän!"

Ommellessa huomasin, että vanhemman tytön mekon edustassa oli sittenkin reikä ja vanha kirjontakohtakin oli lähes rei'illä. Muutamalla ompeleella niitä paikkasin, mutta voisin ommella myös kangaskukkia peitoksi, mutta kun reikä on ihan keskellä. Ideoita?

Summer is on the way (has to be!) and I made two slightly different pillowcase dresses for our girls.