Sporttikassi farkusta

Tämän laukun malli löytyi Pinterestistä ja muistaakseni hakusanoina käytin "gym bag pattern". Tänne ohje lopulta ohjasi. Retron tästä tekee ehkä vain alkuperäisohjeen väritys, mutta ei näin yksinkertainen nyt voi olla retro, sillä tätä mallia näkee aina.

Päätyyn valitsin art deco -henkisen fontin. Teksti on kyllä keskellä päätyä, mutta kuva jotenkin vääristää.

Ohjeesta poiketen tein sisälle sivutaskun jumppakorttia varten. Sisäpuolen kankaat on taas lempiväriä violettia. Farkku on joustamatonta ja todella peltimäistä: hyvää laukkuun, mutta hankalaa ommella, jos mitat eivät ole justiinsa täsmälleen. Kahvat tein toisentyyppisestä farkusta ja käytin nurjaa puolta päällä. Niistä tein vähän pidemmät kuin ohjeessa, sillä asetin ne kauemmas toisistaan laukun putkimaisuutta hävittämään.

Harjoituslaukkuna (siis äidin laukkuharjoitus ja tytön voimisteluharjoituksiin käytettäväksi) tämä nyt menee ja materiallikustannukset olivat suurinpiirtein 0 euroa. Vetoketju oli ties mistä purettu ja tarpeeksi suurihampainen. Teen kassiin vielä vetoketjulipareen (vai mikä se kangaslappu on nimeltään, josta voi pitää kiinni, kun vetää vetoketjua auki ja kiinni). Ja ehkä kankaalla päällystetyn pahvipohjan tukevoittamaan.

Valmiin laukun suihkutin Soft Caren tekstiilisuojalla, joka tekee vettä ja likaa hylkivän pinnan. Tämä ei ole mikään maksettu mainos, mutta tuo tuote on vaan niin pelastanut monta katastrofia (mm. sohva+kissa/lapset -tapauksissa). Laukuissa ja ulkotakeissa uskallan käyttää"ylimääräisiä" kemikaaleja, vaikka muuten fanitan mahdollisimman luonnonmukaista kuluttamista. On sekin luontoa kuluttavaa, jos jonkin tuotteen yrittää pestä puhtaaksi vaikka millä myrkyillä ja lopulta siitä joutuu luopumaan. Parempi siis ennaltaehkäistä.

Jatkossa opettelen kyllä tereiden ompelun: ne sopisivat tuon päätyympyrän reunaan niin mainiosti. Oma salilaukku odottaa myös tekoaan, mutta se onkin haastavampi erillisine kenkäosastoineen...

Tupsupipo ja hattuteline rautalangasta

Tuntuu, että kesä vain jatkuu lämpötilojen puolesta, mutta kyllä se syksykin jo heittelee keltaisia lehtiään. Pipokausi odottelee siis jo nurkan takana. Tämä pipo on kyllä vasta pakkasille, sillä on villaa (7-veljestä). Erikoisuutena on tupsuun lisätty heijastinlanka. Vain yksi ainokainen palmikko koristaa sivua, muuten pipo on joustinneuletta. Malli on Novitan "lapsen palmikkoneulepipo" ja löytynee heidän neulemallihaullaan.

Heijastinlanka on varsin huomaamaton päivännäöllä, mutta testasin pimeässäkin ja tupsu kyllä kimaltelee, muttei korvaa kunnon heijastinta.

Räntäsadekelejä silmällä pitäen tein viime vuonna hattutelineen, sillä varsinaiset hatut eivät oikein tykkää pyykkipoikakuivatuksesta. Näitä vaan pitäisi tehdä useampia (sain miehenkin ostamaan hatun viime vuonna, ettei tarvitse pipolla mennä joka tilaisuuteen) ja keksiä niille jokin hylly...

Tämä yksilö on aika hyvä tyttöjen hatulle tai tuolle kuvauspipolle, mutta omaa hattuani varten tarvitsen vähän leveämmän "nupun". Rautalankaa (taitaa olla sinkittyä) löytyy vielä, jos joku haluaa tilata itselleen samanlaisen (tai modifioidun).

Samettihame syksyyn

Vanhempi tytöistä on koko kesän odottanut, josko äiti saisi sen luvatun rimpsuhameen valmiiksi. Noh, ei äiti saanut. (Kaava olisi pitänyt piirtää uusiksi, ei ollut alkukesällä hamekelejä, elokuussa oli jo kaikkea muuta kiirettä...) Mutta syksyksi äiti teki salamavauhtia samettihameen, josta löytyy myös rimpsuja.

Haastetta toi kankaan vähyys, sillä olin ostanut tämänkin kankaan varmaan kolme vuotta sitten ajatuksena tehdä vähän pienempi hame pienemmälle tytölle. (Ja aivan eri kaavalla.) Nyt piti kaikki löytyvä pituus hyödyntää seitsemänvuotiaalle. Onneksi oli tuota ruskeaa samettia sen verran, että sain kaikki röyhelöt tehtyä.

Kaava on Ottobresta (1/2007). Pituus on koon 122 mukaan ja leveys kutakuinkin kokoa 98. Silti vyötäröstä tuli vähän löysä ja ompelin samantien takakappaleeseen kuminauhan. Sivulla on piilovetoketju ja solmittavat koristenauhat.

Etukappaleessa on kaksi taskua ja niissä läpät. Taskujen tekoon menee aina puolet koko hameen tekoajasta, joten jos niitä ei tarvitse, niin kannattaa jättää pois. Toki ulkonäkö on ryhdikkäämpi taskujen kera.

Röyhelöt on huoliteltu saumurin rullapäärmeellä. Aina tällaisina hetkinä sitä toivoisi isompaa saumurilankavalikoimaa, mutta kyllä sitä juuri ja juuri pärjää kolmella erisävyisellä ruskealla pikkulankarullalla.

Bussikorttipussukka

Meilläkin on nyt ihan oikea koululainen! Miten se äitin mussukka on kasvanut noin äkkiä... Kouluun mennään yleensä bussilla, mitä nyt alkupäivinä kuskattiin. Pelkkä koulukin oli tarpeeksi jännittävää ilman bussimatkan jännitystä.

Asumme sen verran maalla, ettei olla bussilla liikuttu minnekään. Junalla kyllä on Helsinkiin menty, mutta sillä on päässyt ilmaiseksi tähän asti. Nyt koululainen tarvitsee oman bussikortin ja sekä äidillä että tytöllä on huoli miten se pysyy matkassa mukana. Niinpä surautin pienen pussukan, jossa bussikortin lisäksi mahtuu olemaan kirjastokortti.

Netti on pullollaan pussukkaohjeita, mutta saat tästä myös teko-ohjeet.

Tarvitset puuvillakankaita, kaksipuoleista tukikangasta, tarraa, nauhaa, metallilenkin ja Rainbowloom-lenkkejä. Pakollisia näistä ovat vain kangas ja tarra, muut osat ovat sovellettavissa :-)

Kuvassa näkyvät kaikki tarvikkeet ympärille ommeltavaa kanttausnauhaa lukuunottamatta.

Tarvitset:

• taustakankaan ja sen oikealle puolelle samankokoisen palan samaa tai eri kangasta (minulla tausta oli pallokuvioista ja edusta yksiväristä) 9,3 x 14 cm sekä väliin saman kokoinen tukikangas
• kirjastokorttitasku 9,3 x 22 cm kahtia taitettuna ja väliin 9,3 x 11 cm pala tukikangasta
• bussikorttitasku 9,3 x 19 cm kahtia taitettuna ja väliin 9,3 x 9,5 cm pala tukikangasta
• läppää varten pala puuvillaa, esim. 9x 10 cm nelinkerroin ommeltuna tai sopivaa nauhaa
• tarran molemmat puolet
• nauhaa ripustuslenkkiä varten
• metallirengas (avainrenkaaksi tai rannelenkkiä varten)
• rannelenkkiä varten nauhaa, kuminauhaa tai Rainbowloom-lenkkejä

1. Sovita kappaleet päällekkäin ja trimmaa tarvittaessa sopivammaksi.

2. Ompele läppäpala ympäriinsä ja kiinnitä sitten tarrapalat läppään ja etummaiseen taskuun.

3. Sovita kirjastokorttitasku sopivaksi ja ompele taskun pohja sopivalta korkeudelta kiinni taustakappaleen oikealle puolelle.

4. Sovita muutkin palat kohdalleen ja ompele aputikkaus ympäriinsä.

5. Ompele ripustusnauha kunnolla paikalleen.

6. Ompele kanttausnauha ensin nurjalle puolelle avattuna ja sitten trimmaa kulmat ja käännä nauha oikealle puolelle. Ompele.

7. Tee Rainbow loomeilla esim. inverse fishtail -mallilla nauha, joka mahtuu lapsen ranteen ympäri hyvin, vaikka olisi hansikas kädessä. Kiinnitä metallilenkkiin tukevasti. Valmista tuli!

Kylpyviitta rannalle

Alkukesän viileät uinti-ilmat vähän hirvittivät ja tein tytölle kylpyviitan ranta-asuksi. Ajattelin tehdä ensin ihan ilman ohjetta, mutta pienellä vaivalla löysin vanhasta lehdestä kaavatkin (SK 11-12/2012). Pidensin vain helmaa ja ompelin päärmeet, koska käytin ohjeesta poiketen froteekangasta, en vanhaa pyyhettä. Jos olisi ollut aikaa, olisin virkannut päätyihin pitsit, mutta nyt viitta pääsi heti valmistuttuaan toukokuun lopussa käyttöön.

Hupun reuna ja etuhalkio on kantattu trikoovinonauhalla, samoin taskun reunat. Halkion reunassa on myös nappi. Kylpyviitan sivut voisi ommella kiinnikin tai tehdä vyölle aukot. Käyttöä on kuitenkin ollut niin vähän, ettei tyttö osannut sanoa toimisiko viitta paremmin vyön kanssa.

Käsienlämmittelytaskuun konekirjoin nimikirjaimen, sillä vaikka malli ja väri nyt ei sekoa kenenkään toisen rantapyyhkeeseen, niin tuohan se yksilöllisyyttä.

Vilpoinen tunika

Meillä lapset hoilaavat pitkin vuotta Let it go! Let it go! Can't hold it back anymo-o-re! (Disneyn Frozen-elokuvan laulu. Paras ikinä.) Pikkusiskolle suostuin ostamaan merkkituotteita kaupasta Elsa ja Anna printeillä varustettuna, mutta isosiskolle ei ollut silloin sopivia kokoja ja jotenkin tökkii ne paitojen muoviset etumukset isolla tytöllä (näyttävät ja toimivat kyllä hyvin ruokalappuina nelivuotiaalla).

Niinpä yhdistin vähän (yli)suosittua Keep calm -teemaa ja Frozenin laulua. Kirjonnan tukena on alla silittämällä kiinnittyvää tukiharsoa (semmoinen kulmittain venyvä laatu), joka on pehmoinen ihoa vasten. Lisäksi taisin käyttää vielä tukipaperia, ettei neulos veny.

Kangas on Eurokankaasta muutama vuosi sitten hankittua kilotavaraa. Ihanan pehmeää neulosta ja 100% puuvillaa. Pieni pilkkukuvio on hopeisen kimalteleva.

Kaava oli Ottobresta (1/2014 "Neon Stripes"). Vähän muokkasin mallia pidemmäksi ja kanttasin kaula-aukon ja reunat. Työ valmistui jo toukokuussa, mutta tämä blogin kirjoittaminen kummasti jää kesällä hyvin vähälle.

Tästä tunikasta tuli lopulta yöasu, sillä kuvassa pilkottaviin sinivalkoisiin raitahousuihin ei ollut sopivaa yläosaa. Ja raitahousuja ei kuulemma kehdannut pitää kuin yöasuna...

Väännetäänkö rautalangasta?

Me miehen kanssa välillä väännetään rautalangasta erinäisiä asioita. Mutta kyllä mieluummin tätä alumiinilankaa (en tiedä onko siinä rautaa yhtään) vääntelee. Askarteluprojekti on jäänyt esittelemättä blogissa, kun kevät ja kesä nyt vaan ovat melko kiireistä aikaa...

Tulee homma tehtyä aika joutuisasti, kun minä etsin tai piirrän mallit ja mies sitten vääntää. Allekirjoittaneen kädet ei oikein taivu noin järeään lankaan ilman kolotuksia. Toki minä koristeita (muovi tai akryylihelmiä) pujottelin ja kiinnittelin, kunnes huomasin, että kädet tulee mustaan töhnään. Kamalaa! No tämä oli joka tapauksessa oikein hyvä (teko)syy pyytää miestä hoitamaan askarteluprojekti kunniakkaasti päätökseen. (Ja minä neuloin samalla keskeneräisiä projekteja astetta valmiimmaksi. Puhdetyöt kunniaan!)

Sudenkorento

Ruusu ja sydämiä

No miksi ihmeessä me sitten väännetään metallilankakoristeita? No ne ovat tietenkin huolellisesti luontoteeman mukaisesti valittu (ja ripaus rakkautta) ja ne ilahduttavat pihallamme eläimiä. Peuroja lähinnä. Tai lähinnä epäilahduttavat. Ovat nimittäin pikku peuran nenään osuessaan inhottavia ja pelottavia ja krookukset, tulppaanit ja kaikki muukin kukkapenkin vihreä jää syömättä! Uskomatonta! On nimittäin tullut taisteltua peuroja vastaan jo tovi. Viime keväänä huomasin, että muutamat kasvien tukikepit aiheuttivat sen, että peura ei juuri kepin välittömästä läheisyydestä hotkaissutkaan krookuksia. Äkkiä sitten kaivelin tikkuvarastojani ja totesin, ettei niistä mihinkään ole ja maatuvatkin mokomat varsin äkkiä. Ja sen kevään krookukset oli jo syöty, että mitäpä sitä hötkyilemään.

Sydämiä

Sydämiä, lintu ja onnenapila

Tänä keväänä tikuttelin kukkapenkkejäni jo ensimmäisten vihreiden ilmaannuttua. Ja tikuttelin lisää, kun taas jotain uutta vihreää pilkisti maasta. Aivan täysin varmastihan ei voi tietää miksi peurat ovat pysyneet poissa. Koska muutakin ruokaa löytyi metsästä vai koska pihallamme on jatkuvasti auto. Vai koska kuitenkin verkotin muutaman kohdan perennapenkeistä. Vai siksikö että hiustenleikkuujätekin pääsi yhden puskan alle. No ainakin violetit, valkoiset ja keltaiset krookukset saivat kukkia rauhassa (ei meillä muita krookuksia olekaan). Seuraavana olivat vuorossa tulppaanit, sekä aikaiset että myöhäisemmät lajikkeet.

Lopulta tulppaanitkin säästyivät muutamia villitulppaaneja lukuunottamatta. Mutta silloin taisi olla asialla pupu (eli metsäjänis), jonka olemme nähneet pihassa jo syksystä lähtien. (Ei nimittäin näkynyt yhtään sorkan jälkiä.) Ei näitä tikkuvirityksiä nyt kovin tiheässä ollut: yhteensä tuli väännettyä kuusi koristetta. Mutta muutaman vuoden peurojen manaaminen on toki voinut olla osasyynä kukkien säästymiseen. Pidän toki peuroista - lautasella!

Unikkoskonssit

Joskus aamiaisen aloittaminen vähän venähtää tai tulee kiireessä syötyä vaikkapa liian vähän. Minulle ei ainakaan passaa tuommoinen kitsastelu heti aamusta, vaan energiaa on saatava tai koko päivä menee ruokaa himoitessa. Jos näin käy, niin voi leipoa aamupäivän piristykseksi vaikkapa skonsseja. Tämä taikina on kyllä niin nopea tehdä, että hieman nälkäisenäkin näitä voi leipoa. Tai syö ensin vaikka sen keitetyn kananmunan ja ottaa vähän kahvia, ja sitten ryhtyy leivontapuuhiin.

Unikonsiemenet ovat tämän taikinan juju - ihanan rapsakka suutuntuma rauhoittaa eikä ole enää kiire minnekään... Skonssit ovat suutuntumaltaan jotain muffinien ja pikkuleipien väliltä. Taikinasta varmaan riippuu ovatko kosteampia vai kuivempia. Joka tapauksessa jokin lisuke on paikallaan näitä syödessä.

Resepti löytyi netistä heti ensimmäisellä haulla täältä (unikkoskonssit) ja jatkossa teen ainoastaan jauhojen ja sokerin suhteen viilausta. Vaihdan varmaan kookosjauhoon tai manteliin osan vehnäjauhoista (tulee kosteutta enemmän ja hiilareita vähemmän) tai teen gluteenittomasta jauhoseoksesta. Sokerin tilalle hunajaa.

UNIKKOSKONSSIT

1,5 dl laktoositonta kevytmaitoa
1 tl sitruunamehua
1 muna

6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
0,5 tl suolaa
1 rkl unikonsiemeniä
90 g laktoositonta voita

Voiteluun:
maitotilkka

Laita uuni kuumenemaan 180-asteeseen (AEG:n kiertoilma).

Lämmitä maitoa mikrossa 30 sekuntia, lisää sitruunamehu ja vispaa kananmuna joukkoon. Jätä odottamaan.

Mittaa monitoimikoneen koneen kulhoon kaikki kuiva-aineet eli muut jäljellä olevat aineet ja pyöräytä aineet sekaisin. Lisää kylmä voi kuutioina jauhoseoksen päälle ja pidä konetta käynnissä sen verran, että saat voin ja jauhot kunnolla sekaisin keskenään. Lisää sitten maito-sitruunamehu-kananmuna -seos ja käytä konetta vain sen aikaa, että taikina muodostuu pallomaiseksi. Älä käytä liikaa, ettei taikina sitkisty. (Eikä konekaan pidä siitä, jos yrität vatkata taikinapalloa.)

Jos et omista monitoimikonetta, tee taikina käsin normaalin piiraspohjan tapaan. Nypi huoneenlämpöiset voikuutiot sormin jauhoseoksen sekaan ryynimäiseksi. Lisää sitten maito-sitruunamehu-muna -seos ja sekoita tasaiseksi. Vältä tässäkin vaivaamista.

Taputtele taikina jauhotetun silikonityötason päälle n. 3 sentin kerrokseksi ja ota siitä pyöreällä n. 6 cm halkaisijaltaan olevalla muotilla skonsseja. Laita skonssit pellille ja voitele kylmällä maidolla.

Paista noin 10-20 minuuttia uunistasi riippuen, kunnes skonssit ovat saaneet hieman väriä reunoihinsa. Tarjoile lämpiminä marmeladin tai pähkinäsuklaalevitteen kanssa. Tavallinen voi on myös tosi hyvää :-)

I baked some scones with poppy seeds. A very good start for the day...

Petit skirt - runsas röyhelöhame

Hauskaa ja värikästä vappua! On ihanaa olla tyttö, kun saa pukeutua niin häkellyttävän kauniiseen vaatekappaleeseen kuin petit skirt :-)

Aivan kuin olisi itse muhkein pioni tai runsain ruusu.

Sain New Yorkin tuliaisena valmiiksi kaitaleiksi leikattua nailonia (ei rispaantuvaa laatua). Tai no itse valitsin nettikaupasta värit ja määrät ja mies tilasi ne hotelliinsa ;-) Ompeluohjeena käytin Make it & Love it:n ohjetta. Kankaat oli helppo tilata jaardeissa ohjeen mukaan, mutta kotonapa minulla olikin vain metrimitta... Mutta periaatteessa sai vetää koko rullan auki ja jakaa kahtia, koska hameen kerroksia tuli kaksi. (Älä missään nimessä vedä rullaa auki, jos käytät Ruffler footia!!) Eikä se nyt ole edes metrilleen tarkkaa tässä työssä: röyhelöitä tulee kyllä ihan riittävästi.

Tarvitaan:

• 2 kappaletta yhdeksän metrin suikaletta purkautumatonta nailonsifonkia (nylon chiffon) (leveys 4, 5 tai 6 tuumaa käyttäjästä riippuen)
• 2 kappaletta 4,5 metrin suikaletta (sama leveys kuin edellisessä suikaleessa) --> 27-30 metrin rulla siis riittää
• noin 55 metriä  kapeampaa (2 tuumaa) mielellään eri väristä nailonsifonkia (en ole varma käytinkö kaiken tuon määrän, sillä rullaan jäi vielä paljon, enkä muista miten paljon tilasin)
• satiinia tai silkkiä vyötärökappaleeseen 100 cm x 28-32cm kaitale (Kaitele ommellaan renkaaksi ja taitetaan pitkittäissuunnassa kahtia - korkeus riippuu siis edellisten kaitaleiden leveydestä ja hameen käyttäjästä)

Käytin vanhaa ompelukonettani, koska uusi Topaz on niin fiksu, että se ompelee näinkin ohutta kangasta aivan kauniisti. Mokomakin! Kun haluaisin automaattista rypytystä!

Tästä se lähtee: 27 metriä mustaa röyhelöä tulossa! Hieman jouduin käsin vetämään kangasta, ettei röhelöstä tullut liian lyhyttä. Kannattaa silti jättää pitkät aloituslangat.

Ja sitten tasataan röyhelöt yhdeksälle metrille ja kiinnitetään vaaleanpunaiseen kaitaleeseen.

Näyttää jo aika herkulta!

Nuppineulakiinnitys ei aivan pitänyt mittaansa, vaan jouduin lopulta irrottamaan muutaman neulan ja ommellessa tasaamaan rypytetyt kaitaleen rypyttämättömään. Mutta neulakiinnityksestä oli se etu, että röyhelökaitale ei ollut kierroksella. Spiraaliksihan se väkisin menee rypytysvaiheessa. Kuten sanottu, hidasta, mutta ei vaikeaa.

MUTTA. Tähän se homma sitten tyssäsi vuosi (vai kaksi?) sitten. Aloitin huhtikuussa ompelut, mutta sitten tulivat puutarhatyöt hoidettaviksi ja sitä myöten kädet menivät ihan karheiksi. Ei voinut ajatellakaan tasaavansa jotain nailonröyhelöä toiseen nailoniin. Sittemmin homma alkoi vaan tuntua liian työläältä. Oikeasti tuohon ensimmäiseen yhdeksään metriin meni pari kolme päivää lastenhoidon lomassa.

Sitten ostin Ruffler Footin. Oi että mikä ihanuus ja autuus! Johan alkoi taas ompelukone hurista. Päivässä tuli tehtyä hame loppuun ja seuraavana päivänä toinen. (Eikä siinä näinkään kauaa olisi mennyt, mutta halusin käyttää pinkit materiaalit täsmälleen loppuun ja välillä siis purin. Ruffler footilla ei voi ihan niin sentilleen säätää menekkiä, eikä se haittaakaan, jos on rajattomat nailonvarastot.) Ruffler footilla ommellessa voi viritellä nailonrullan kulhoon kynän tai kapustan avulla ja antaa kaitaleen juosta sieltä samalla kun ompelee. Välillä voi toki mitata montako metriä on tullut ommeltua, ettei lopu rulla kesken. Youtube auttaa näiden niksien löytämisessä.

Yhdeksän metrin suikaleeseen siis rypytettiin mustaa kaitaletta ja sitten pinkki kaitale rypytettiin 4,5-metrin kaitaleeseen kiinni. Tämä toistetaan toisilla kaitaleilla. Sitten ommellaan satiinikaitale ympyräksi, mutta takasaumaan jätetään nauhoja varten tuuman aukko oikealla puolelle (tai minkälevyistä nauhaa nyt käyttääkin). Sitten kaitale taitetaan pitkittäissuunnassa kahtia ja silitetään taitekohta. Vielä ei kannata pujottaa nauhaa. Kumpikin 4,5-metrinen kaitale rypytetään satiiniin sopivaksi. Toinen kiinnitetään nurjat puolet vastakkain (päällimmäinen helmaosa) ja toinen satiinin oikeapuoli ja sifongin nurjapuoli vastakkain. Niin että saumanvarat jäävät kerrosten väliin, kun hame on taitettuna vyötärökohdalta.

Ruffler footilla tämäkin menee, mutta joutuu tekemään testikertoja ylijäämäsuikaleilla ja laskemaan hieman miten pitkälle matkalle esim. 50 cm sifonkia pitää rypyttää, jotta kaikki mahtuu, eikä kaitale toisaalta lopu kesken (noin 9 senttiin). Laitoin sifonkiin neulat puolen metrin välein ja satiiniin pienet lyijykynämerkit 9 sentin välein ja tarkkailin näin että kaitale riittää koko matkalle. Ruffler footissa voi siis säätää paitsi piston pituutta, niin laskoksen syvyyttä (ruuvilla) ja sitä miten tiheästi laskostetaan (joka pistolla, joka 6. tai 12. pisto). Minulla oli piston pituus jotain 3-5 millin väliltä, rypytys joka pistolla ja ruuvi keskiasennossa. Jouduin näitä säätämään ompelun aikana, että kangas meni tasan.

Välillä piti hakea vähän sopivaa satiininauhaa ja miettiä kiireesti sopivan paidan kaavat ja materiaalit. Sitten vain satiininauhan ompelu kuminauhaan (15 cm lyhyempi kuin mekon käyttäjän vyötärö) ja pujotus kujaan. Satiininauhan päätä kannattaa sulattaa sytkärillä etteivät purkaannu. (Älä nokea.) Sitten vielä kiiruusti otimme valokuvia. Puuh! Joskus vaan synttäreitä pukkaa ihan kahdet per päivä ja monet kuukaudessa, että kyllä sitä hameille käyttöäkin löytyy.

Pikkusiskon hame on pinkki ja siinä vaaleanpunainen röyhelö. Pikkusiskoa vaan ei meinaa saada kuviin mukaan... Isosisko poseeraa jo aika tottuneesti. Koskahan alkaa pyytää palkkaa?

Ehkä vielä joskus saan kivan yhteyskuvan meidän muruista... Ja sitä odotellessa voi vaikka tilata lisää sifonkia Ameriikasta. Äitikin ihan vähän haluaisi tuollaisen hameen (alushameeksi tosin)...

Synttärikakku: paahdettua valkosuklaamoussea ja vadelmia

Tyttöjen sukulaissynttäreitä vietettiin mummolassa pääsiäisen aikaan. Tein sinne kermakakun paahdetulla valkosuklaamoussella ja metsävadelmilla täytettynä. Päällä oli pinkkiä marsipaania nuoremman tytön toiveesta, mutta vaihtelun vuoksi vain kakun kansiosassa. Päällä sokerimassaliljoja ja -kukkia sekä vispikermapursotuksia.

Kakkua tehtiin pitkäperjantaina ja liivatelehdet unohtuivat kotiin. Niitä sitten metsästettiin sukulaisilta ympäri Hämettä... Mitä opimme tästä: aina on oltava liivatelehtiä kaapissa ja sukulaistenkin kaapissa! Täytettähän ei voinut enää vaihtaa, sillä olin paahtanut valkosuklaat jo kotona ja jotenkin ne piti käyttää. Jos olisi ollut aikaa, pelkkä valkosuklaakin olisi saattanut hyydyttää moussen.

Paahtovalkosuklaamousse (Ohje on mukaeltu versio Kinuskikissan Helpot suosikit -kirjasta s.25)

Kiisseliin:
250 g valkosuklaata
1 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
5 dl täysmaitoa

3-4 liivatelehteä
vettä
3 dl vispikermaa

Pilko valkosuklaat leivinpaperin päälle uunipellille ja levitä huolellisesti. Paahda 150-asteessa ja vahdi tarkasti etteivät pala. Aikaa menee 5-10 minuuttia. Jos menee liian tummaksi (palavat ennen pohjasta kuin päältä), niin tee uusi erä. Jäähdytä. Rouhi monitoimikoneella hienoksi jauheeksi. Tämä jauhe säilyy varmaan muutamia päiviä käyttökelpoisena, kunhan suojaat kosteudelta ja liialta lämmöltä.

Sekoita sokeri ja perunajauhot kattilassa ja lisää maito. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Ota pois levyltä ja lisää valkosuklaarouhe. Sekoittele, kunnes suklaa sulaa ja jäähdytä sitten vesihauteessa (tai pakkasilmassa ulkona suojattuna).

Laita liivatelehdet likoamaan keittolautaselle, jossa on vettä. Liivatelehdet peittyvät juuri ja juuri ja vettä kuluu tosi vähän verrattuna kulhossa liottamiseen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan ja sekoita liivatteet kiisselin joukkoon. Lisää sitten hieman kermavaahtoa kiisseliin ja sekoita hyvin. Lisää sitten loput vaahdosta käännellen, ettei vaahto laske.

Valkosuklaamoussen maku jäi vähän vaimeaksi kakun välissä. Sitä olisi voinut olla juustokakkumaisesti paljon paksumpi kerros, mutta sitten kakku olisi pitänyt hyydyttää vuoassa (jota ei ollut mummolassa mukana). Suklaatakin olisi voinut käyttää enemmän, mutta en vaan pystynyt. Makeutta nimittäin löytyi. (Ja laktoosittomana olen aina vähän voinut valkosuklaata ottaa, muttei missään nimessä palakaupalla.) Mousse oli parhaimmillaan valmistusastiasta lusikoituna: hyydyttyään siitä oli jotenkin kadonnut jotain. Ehkä liivatetta tuli lopulta sitten liikaa, kun varmuuden vuoksi laitoin niitä neljä.

Metsävadelmat olivat aika kirpakoita ja tasoittivat makeutta. Kokonaisuutena ihan kelpo kakku ja tarpeeksi pinkki meidän nelivuotiaalle ;-)

Pörröinen pöllöasu esiintyjälle

Lapsille on myynnissä semmoisia interaktiivisia pehmopöllöleluja, joita ei meiltä löydy, mutta joista olen kyllä kuullut. Onneksi netti on olemassa lisätiedon hankintaan ja uskalsin ottaa vastaan erään luistelijan toiveen esiintymispuvusta.

Toiveena oli karvamainen olemus, mutta päädyin kuitenkin fleeceen. Erikoiskangas olisi pitänyt tilata, eikä minulla ollut kokemusta kyseisestä materiaalista eikä nettikaupasta. Fleece oli edullisempi ja tutumpi materiaali. Karvamaisuutta toin asuun hännän ja pipon tupsuilla. Ne on tehty villalangasta karstaamalla ja silittämällä. Ehkä tuon asun tunnisti, mitä se esitti ;-)

Takana vetoketju, olkapäillä pari laskosta, helma kierretty ja pussitettu trikoovuorin avulla. Etuhelmaan ompelin pöllön varpaat, joissa on täytteenä tupsujen karstauksesta ylijäänyt villa. Että on sitten tämä pöllö sisältäkin ihan pinkki.

Pipossa on myös trikoovuori. Tuota pipon mallia jouduin muutamaan kertaan muokkaamaan ja pyörittelemään, mutta onneksi oli noita pienipäisiä sovitusmalleja omasta takaa. Korvat olisi voinut tehdä ohuemmasta materiaalista, sillä nyt ne jäivät aika paksuiksi. Mutta jos tässä pipotehtailijaksi alkaisi, niin joku säädettävä pää olisi must-hankinta. Onko semmoisia? Lasten sovitusnukkekin voisi olla tarpeen, kun ei noita omia lapsiakaan voi joka kokoon tehdä...

Ihana projekti oli tämäkin, sillä mikäs sen hauskempaa kuin miettiä miten jonkun mielikuvitushahmon saa väännettyä asuksi!